Suomen kieli
Hikipedia
- Teknisistä rajoituksista johtuen artikkelin yllä näkyvä otsikko on virheellinen. Oikea otsikko on suomen kieli (suomen kielessähän kielet kirjoitetaan pienellä, eikö niin?).
Suomen kieli on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva kieli, jota puhutaan lähinnä Suomessa. Itse asiassa sitä ei paljon muualla puhutakaan kuin Suomessa ja se on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva. Se kuuluu sanojen taivutukseltaan hiukan monimutkaisiin itämerensuomalaisiin kieliin. Siinä ei yleensä käytetä sivistyssanoja, mutta kaikki sivistyssanat kuuluvat suomenkielisen henkilön jokapäiväiseen sanavarastoon. Puhujia on n. kuusi miljoonaa. Suomen kieltä puhutaan lähinnä Suomessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Suomen kieli on saanut alkunsa hyvin monimutkaisesta kielestä nimeltä kantasuomi, josta suomen kieli sai alkunsa. "Banaani" oli sen ensimmäinen sana.
[muokkaa] Suomen kirjakielen synty
Eräs hidas herra nimeltä Miksu Arkicola lähti hitaasti lyllertäen luomaan murteiden pohjalta Suomen kirjakieltä. Kun hän viimein sai hitaasti työn suoritettua, hän alkoi hitaasti lyllertäen kirjoittamaan hitaasti ensimmäisiä suomenkielisiä kirjoja, kuten Raamattua ja Abckiriaa. Sillä tavalla hän hitaasti loi Suomen kirjakielen, jonka hän loi hitaasti. Hitaan Arkicolan kieli oli koukeroista ja epäselvää, ja useat suomalaiset valehtelivat väittäessään ymmärtävänsä tekstiä. Tätä väitettä vain ei ole vielä saatu todistettua.
[muokkaa] Suomi kieli ulkomainen henkilö puhua perusmuoto
Suomi kieli puhua joku ulkomainen henkilö kaikki sana perusmuoto. Tämä puhe olla outo suomenkielinen henkilö kuultavana. Tämä olla kielioppi kanta hiukan väärä. Harva muunkielinen puhua suomi ymmärrettävä ja selkeä. Suomalainen olla älykäs, kun osata näin monimutkainen kieli kuin suomi kieli. Suomi kieli monimutkainen taivutus. Suomalainen vaivoin tajuta mitä ulkomaalainen tarkoittaa.


