Suomen Kuvalehti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joskus Suomen Kuvalehti herkistyy itsekritiikkiin ja tunnustaa suurin otsikoin kansilehdellään heikkoutensa. Tällöinkin yleisen mielenkiinnon ylläpitämiseksi nämä ominaisuudet on linkitettävä poliittisiin nimihenkilöihin.

Suomen Kuvalehti (paremmin tunnettuna Suomen Kuivalehti) on perustettu vuonna 1916 ja se lukeutuu yhdeksi niistä aikakauslehdistä, joita suuri yleisö tilaa pelkästään statuksen vuoksi. Suomen Kuvalehti on perustamisestaan lähtien palkannut runsain määrin kallispalkkaisia näkyjiä ja viihtyjiä kertomaan kirjallisessa muodossa näkemyksiään maailman menosta. Tunnusomaista on myös ollut se, että täysin riippumattomia kirjoittajia lehti ei ole palvelukseensa pitkäaikaisesti huolinut, vaan liian totuudenmukaista kirjoittelua harjoittaneet toimittajat ja kolumnistit sekä muut mielipidekirjoittajat on ennen pitkää erinäisiin yleisiin syihin vedoten hyllytetty.

Suomen Kuvalehden erityispiirteitä[muokkaa]

Suomen Kuvalehden arvovaltainen pääkirjoitus on valtakunnan johtava mielipideforum. Nykyinen päätoimittaja Tapani Ruokanen on ottanut agoran omakseen ja tarttuu aiheeseen kuin aiheeseen pelottoman ennakkoluuloisesti. Ruokanen on kiireinen mies, joten hänellä ei ole aikaa käyttää kokonaisia lauseita. Tai perusteluja. Juuri näin. Lehden huumorierikoisuus on lehden alkuosasta löytyvä paleokonservatiivinen pilapiirros, jonka pysyvä hahmo (esiintyy n. 98 %:ssa julkaistuista piirroksista, julkaisemattomien osalla mennään yli sadan) on vakavista vihanhallintaongelmista kärsivä, vähän väliä raivokohtauksia saava sotaveteraani, joka viettää aikansa papille karjuen.

Suomen Kuvalehden kestävimpiä traditioita on marskinpalvonta. Julkaisua hallitseva Mannerheim-fetisistien klikki on säätänyt, että Suomen marsalkan pärstä on painettava kanteen vähintään neljästi vuodessa, jotta he saisivat ainesta irstaisiin fantasioihinsa.

Suomen Kuvalehti on myös kansallinen kulttuuri-instituutio, mistä kielivät lehden kuuden lauseen kirja- ja kolmen lauseen musiikkikritiikit. Kolumnisteista on mainittu jo aivan kylliksi, ja lehden piirissä vaikuttavat edelleen lukemattomat kansalaiskeskustelun Gauleiterit, joista korkeinta profiilia ja suurinta vitutusta pitää yllä Paavo Lipponen.

Suomen Kuvalehti on Huolestunut Median Tilasta.

Suomen Kuvalehden lyhyt pitkä historia[muokkaa]

Suomen Kuvalehti on perustamisestaan lähtien osoittanut miellyttävää nöyristelyä rahoittajatahojensa tarkoitusperien ymmärtämiseksi ja kääntänyt takkiaan tilanteen mukaan esimerkillisen ripeästi. Suomen Kuvalehdestä eriytyi piakkoin perustamisensa jälkeen naisille suunnattu Kotiliesi-nimeä kantava julkaisu (1922). Kotiliedessä on erityisesti puolustettu ns. valehtelemisen vapautta sananvapauden varjolla. Alkuvuosikymmenien Suomen Kuvalehti oli neutraali ja harmiton ajanvietelehti; sen sisältö perustui auto- ja tupakkamainosten laaja-alaiseen julkaisuun ja vähäpätöisiin juttuartikkeleihin sieltä täältä. Henkilöhaastatteluja oli vielä tuolloin erittäin vähän. Toisen maailmansodan aikaan lehti vaikeni tehokkaasti sodasta, millä se osoitti kauaskantoista vaikenemisen kykyä hankalista asioista. Tuo kyky on jatkunut yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka ja kukaties vielä tästä eteenpäinkin. Lehti alkoi "modernisoitumaan" vähitellen 1960-luvun edetessä ja Urho Kekkosen esiintyminen tavantakaa lehden kansikuvissa todisti julkaisun osaltaan tukevan suomettumispolitiikkaa. Suomen Kuvalehti imelöi Kekkosen edessä rähmällään aina tämän kuolemaan (1986) saakka. Tämän jälkeen kurssi kääntyi ja lehti on varsin estottomasti antanut palstatilaa Urho Kekkosen vihamiehille samalla itse näitä kaunaisia kannanottoja säestäen. Talous- ja työreformin aikakaudella Suomen Kuvalehti on nostanut jalustalle sellaiset kansakunnan kohtaloihin merkittävästi vaikuttaneet tyypit kuten esim. Iiro Viinasen, Sauli Niinistön ja Raimo Sailaksen. Myös Esko Aho lukeutuu lehden tukemiin niihin kansallissankareihin, joista kylliksi myönteistä julkaistavaa ei tahdo hakemallakaan löytyä.

Suomen Kuvalehden status[muokkaa]

Kuten jo mainittiin, Suomen Kuvalehden suosio ei useinkaan perustu lehden sisällön kiinnostavuuteen kuin itse lehden statuksellisuuteen. Konservatiivisissä ja sellaisina itseään pitävissä piireissä Suomen Kuvalehden nostaminen postilaatikosta sisälle vietäväksi koetaan usein järjestää siten, että mahdollisesti näkösällä olevat naapurit näkisivät, minkä lehden naapuri nyt postilaatikostaan luettavaksi ottikaan...Suomen Kuvalehden kuuluu olla olohuoneen lasipöydällä tai lehtitelineessä päällimmäisenä. Tapoihin kuuluu, että lehteä hieman rypistellään ja että sanaristikosta täytetään ainakin muutama rivi. Pääkirjoitus on lehden sisältö tiivistetyssä muodossa; sen lukeminen pelastaa monen viikonloppuna esitetyn mielipiteen oikeellisuuden. Suomen Kuvalehden ilmestyminen nimenomaan arkiperjantaisin ei voi olla sattumaa.

Suomen Kuvalehden päätoimittajat[muokkaa]

  • Matti Kivekäs 1916-1918
  • L. M. Viherjuuri 1918–1936
  • Wilho Ilmari Turja Kianto 1936–1951
  • Ensio Eeropekka Rislakki 1952-1960
  • Leo Tujunen 1961-1974
  • Jouko Tyyri 1974
  • Mikko Pohtola 1974-1986
  • Pekka Hyvärinen 1987-1992
  • Martti Backman 1993–1996
  • Tapani Ruokanen 1996 –

Suomen Kuvalehden hyllytetyt kolumnistit[muokkaa]

Suomen Kuvalehden hyllyttämättömät toimittajat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]