Suojaikäraja

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Tämä artikkeli tai osio ei välttämättä edusta neutraalia näkökulmaa.
Neutraali näkökanta kiinnostaa kovasti myös keskustelusivulla.
Mikä on jännittävin osa alaikäiseen sekaantuessa? - Koskaan ei tiedä kumpi tulee ensin, sinä vai poliisi.
Tyypillisiä pedofilian uhreja.

Suojaikäraja on ikäraja, joka yrittää suojata viiksekkäitä amiksia, Hikipedian ylläpitäjiä ja muita suosittuja miehenalkuja lasten seksuaaliselta hyväksikäytöltä - siinä kuitenkaan onnistumatta. Suojaikäraja on määritelty Suomen laissa 16 vuoteen, mutta ympäri länsimaita seksi 14–15-vuotiaan kanssa on oikein, ja Yhdysvalloissa tuhoat tulevaisuutesi säätämällä alle 18-vuotiaan kanssa. Asiaa koskevat lakipykälät on painettu tavallista pehmeämmälle paperille, jotta niiden käyttö vessapaperina olisi miellyttävämpää.

Suojaikärajaa voi rikkoa Suomessa aivan rauhassa. Itse asiassa Suomessa saa myös joukkoraiskata, mutta tähän Hikipedia ei kehota ketään. Minihameisiin ja push up -tissiliiveihin pukeutuvien teinien vapauttaminen sietämättömästä munanhimostaan sen sijaan on pelkästään armeliasta. (Hikipedian ylläpito on ahkeraa armonantajaimmeistä.) Lähde?

Hei! Olisiko jollain neuvoa mitä voisin sanoa ystävälleni. Kun hänen poika ystävä lähtee kanarian saarille, ja tämä tyttö ei pääse mukaan. Kyseistä tyttöä pelottaa että hänen poika ystävänsä katselee siellä muita tyttöjä bikiineissä.

Syitä rikkoa 16 vuoden suojaikärajaa

  • Elämä on lyhyt.
  • Eri ikäisten naisten kiihottavuus on luonteeltaan erilaista. Esimerkiksi 15-vuotias, 25-vuotias ja 50-vuotias nainen ovat kaikki ainutlaatuisesti ihanalla tavalla namuja. Jättämällä jonkun em. ikäryhmistä panematta menettäisit arvokkaimman kuviteltavissa olevan elämänkokemuksen.
  • Teinien seksuaalisuudestaan tunteman häpeän hälventäminen. Päin vastoin sinä näyttäydyt nolona heidän muistellessaan sitä jälkeenpäin.
  • Edes Raamattu ei kiellä.
  • Mikko Parantaiselle ja muille, joiden mielestä 15-vuotiaan paneminen on sama asia kuin 5-vuotiaan paneminen, vittuilu.
  • Oikeuden toteutuminen edistyy. Ei kannabiksenkaan laillistaminen olisi lähellä, mikäli sillä ei olisi käyttäjiä.

Aiheesta muualla

Katso myös