Suntio
Suntio on kirkon ja seurakunnan palkkalistoilla työskentelevä apulainen, joka hoitaa kaikki ne hommat, joihin pastori ei viitsi (tai jaksa) ryhtyä.
Tuntomerkkejä
Suntio on yleensä pienikokoinen ja mustiin pukeutuva sekä lähes poikkeuksetta miespuolinen henkilö. Hän on kirkossa se, jota kukaan uskossa oleva kirkossa käyvä ihminen ei yleensä edes huomaa. Suntio kärsii lähes aina myös likinäöstä, mutta jostakin syystä ei juuri koskaan käytä silmälaseja.
Työtehtävät
Suntion työtehtävät ovat yleensä yksinkertaisimpia töitä, mitä kirkossa vain voi tehdä. Seuraavissa luvuissa esitellään niistä muutamia.
Ehtoollisen järjestäminen
Messujumalanpalveluksessa suntion rooli lienee merkittävin. Piilossansa kirkon sakastissa istuessaan hän arvioi, kuinka monta seurakuntalaista tulee ruokkia Kristuksen ruumiilla ja verellä. Tämän jälkeen hän laskee öylätit ja annostelee ehtoollisviinin tarjoilumaljaan. Lopuksi hän toimittaa lastit pastorille, joka suorittaa itse pyhän toimituksen.
Mikäli käykin niin, että viini on loppunut kesken, tietää pastori jo etukäteen etsiä syyllistä sakastista. Tässä tapauksessa suntio katuu tekoaan sanomalla:
”Angtheekschi. Oen pahoinllani hella paschtoli.”
~Katuva suntio
Pastori antaa suntiolle hänen syntinsä anteeksi ja kehottaa suntiota olemaan seuraavalla kerralla kunnon seurakuntalainen. Yleensä suntio ei kuitenkaan erehdy laskelmissaan – ei vaikka hän vaikuttaakin pastorin silmissä öylätti kitalakeen tarttuneena varsin hajamieliseltä.
Kasteveden laskeminen
Mikäli lapsen kaste suoritetaan kirkossa, saa suntio kunnian käyttää kirkon vanhaa vinttikaivoa ja laskea veden maljaan. Tämä tapahtuu juuri ennen ristiäisten alkua ja usein käy niin, että joku innokas kastettavan lapsen vanhemmista serkuista juoksee salaa kirkon sakastiin ja tönäisee suntio-sedän kumoon juuri, kun hän on tuomassa maljaa sisään. Suntion housut tietenkin kastuvat yltä päältä ja suntio joutuu laskemaan uudet vedet. Toimituksen suoritettuaan suntio palaa takaisin sakastiin, mutta havaitseekin pitävänsä yllä oman vaatekaappinsa koko sisältöä.
Kirkonkellon soittaminen
Suntion huomattavin tehtävä lienee kirkonkellon soittaminen. Hän hiipii aina kirkontorniin tunnin välein ja vetäisee narusta viisarin osoittaman lukeman verran kertoja. Tämän jälkeen hän palaa takaisin missä nyt ikinä sattuu olemaankin. Narusta vetoja tulee aina olemaan lukumäärällisesti kuitenkin enemmän, koska myös jokainen kirkon tilaisuuskin on ilmoitettava kellojen lyönteinä. Tämän vuoksi jokaisen köyhän seurakunnan suntio on aina väsynyt. Rikkaissa seurakunnissa tosin saattaa jo tänä päivänä olla automaattinen kirkonkello.
Kolehdin kerääminen
Kolehdin kerääminen on suntion pelottavin, mutta myös palkitsevin työtehtävä. Tämä tapahtuu yleensä kerran viikossa ja suntio saa aina valita kahdesta työvälineestä sopivimman. Seurakuntalaiset voivat aina huokaista helpotuksesta, mikäli suntio valitsee minihaavin, joka annetaan ensimmäisen penkkirivin ensimmäiselle Herran nuhteessa olevalle henkilölle ja otetaan pois viimeisen penkkirivin viimeiseltä Herran nuhteessa olevalta henkilöltä.
Seurakuntalaisilla menee luu kurkkuun silloin, kun suntio valitseekin työvälineekseen pitkän haavin, jota varsinkin mummot saavat varoa tosissaan toisen silmän ollessa kiinni virsikirjassa ja toisen suntion haavissa – ei mikään helppo tehtävä, ellei seurakuntalainen satu olemaan kameleontti. Likinäköisenä haavin kanssa heiluva keskiverto suntio kalauttaakin seurakuntalaista pitkällä haavilla päähän keskimäärin 678 kertaa vuodessa.
Vaikka koko kolehtiin kertyneen summan sanotaankin menevän lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen (Tiedämme, että epäilet, mutta jatka vain lukemista eteenpäin... ), nimittäin 75 % tuotoista menee nimenomaan juuri siihen hyväntekeväisyyteen, johon pastori sanookin sen menevän, mutta 25 % menee köyhän suntion palkkaan, eli (oikeastaan) myös – hyväntekeväisyyteen. Kolehdin keräyspäivä on siis myös suntion tilipäivä ja Jumalanpalveluksen jälkeen iloinen suntio menee kotiin kasa viisisenttisiä taskussaan.
Numeroiden kiinnittäminen
Kirkossa on yleensä muutama taulu, joissa näkyvät Jumalanpalveluksessa laulettavien virsien numerot. Jokainen normaalinäköinen seurakuntalainen ei voi ymmärtää numeroiden suurta kokoa ja tilanhukkaa itse taulussa. Normaalinäköinen seurakuntalainen näkisi selvästi jo 12. pisteen fontin kymmenen metrin päähän, mutta suurien numeroiden valinnassapa ei ole ajateltukaan seurakuntalaisia, vaan ne on ostettu Jumalan armon merkiksi seurakunnan puolesta likinäköistä suntiota varten, jotta hänen työskentelynsä olisi helpompaa.