Sumerilaiset
Hikipedia
Sumerilaiset eli sumerit ovat vanhin tunnettu sivilisaatio. Heillä oli varhaisin kirjoitussysteemi, kulttuuri ja viljely. He olivat jopa keksineet byrokratian tekemään elämästä hankalaa. Kulttuuri on muuten pakanallinen ja turha, mutta he ovat tärkeitä silminnäkijä-todistajia maailman luomisessa.
Sumerilaiset kirjoituksien ikä on jo kauan viitannut siihen, että he ovat olleet paikalla katsomassa, kun kristinuskon Jumala loi maan ja taivaan 6000 vuotta sitten. Varhaisissa teksteissä onkin havaittu, kuinka tuhannet sumerilaiset hämmästyneinä katsoivat, kuinka Jumala loi valot, kasvit ja eläimet. Hämmennystä ei lainkaan vähentänyt se, että sumerilaiset olivat jo kauan käyttäneet näitä asioita jotka Jumala vasta keksi.
Nuolenpääkirjoituksella laadituissa savitauluissa kuvataan ihmetyksellä sitä, miten Jumala sanoo "Tulkoon valkeus" ja valo tuli jo paljon aikaisemmin. Tämä tietenkin herätti sumerilaisissa kunnioitusta. Sillä tämänkaltainen ihme on jo erityisen voimakas todiste Jumalallisesta mahdista. Sen vuoksi he kääntyivät kristityiksi. Ja tämän vuoksi sumerilaista astrologiaa ei enää harrasteta missään. Paitsi lehtien horoskooppipalstoilla.