Sukututkimus

Hikipedia

Sukututkimus on toimintaa, jonka harrastajilla ei ole omaa elämää. Sen sijaan he ovat kiinnostuneita muiden, yleensä jo autuaammilla kauppamailla olevien, lajitovereidensa hetkistä, jolloin heidän elämänsä alkoivat ja päättyivät. Sukututkimuksen viehätys perustuu tilanteeseen, jossa omassa tai lähisuvussa löydetään nk. suvun musta lammas: juoppo, rikollinen, äpärälapsi, suvun sisäinen naiminen jne. Löytyneistä väärintekijöistä ja mustista lampaista kirjoitetaan ja julkaistaan sukukirja, jossa oman suvun ja klaanin jäsenille varoitetaan ja tiedotetaan perheestä, jonka historiaan liittyy hämäräpuuhia.

Koska useimmat sukututkijat ovat luuserisuvuista, sukututkimuksella pyritään pönkittämään oman suvun egoa. Sukututkimuksella halutaan osoittaa, että kun tarpeeksi kauas mennään, suvussa löytyy joku kansakoulun loppuun käynyt, ylioppilas tai ehkä jopa maisteri.

Sukutukijoiden tekemät dokumentit ovat täynnä virheellisiä syntymä-, kuolin- ja vihkimisaikoja, niistä puuttuu lapsia tai sitten lapsia on liikaa. Siksi sukututkijat pyytävätkin ”täydentämään ja korjaamaan” itse tekemänsä virheet. Virheet eivät kuitenkaan heikennä sukukirjan arvoa sukututkijoiden silmissä, vaan vika on tyhmien lukijoiden.

[muokkaa] Sukututkijoiden tietolähteet

Ensimmäinen sukututkijan tietolähde ovat konfliktit: perheriidat, perintöriidat, juorut, ikävät ihmiset ja muut sen sellaiset asiat. Juorut kirjoitetaan muistiin henkilöltä, joka osaa värittää ja liioitella asioita. Parhaimmat tiedot saadaan nk. kolmansilta tai neljänsiltä osapuolilta, jotka eivät ole itse olleet todistamassa tapahtumaa henkilökohtaisesti. Mikäli kertomuksessa on aukkoja, sukututkija täydentää ne itse. Olennaista on, että tietoja ei voida jäljittää: oikea sukututkija ei koskaan kerro tietolähteitään vaan pitää ne omana tietonaan. Mitä enemmän tutkimuksessa on kuulopuheita, sitä laadukkaampi se on.

Toinen tietolähde ovat vanhat asiakirjat, joita on virheellisesti nimitetty myös historiankirjoiksi. Kirjoissa on merkintöjä ihmisistä, jotka eivät ole käyneet ripillä ja joiden lukutaito on heikko. Vaikka vanhoista käsialoista ei saa selvää, ei se ole estänyt tekemästä laadukasta sukututkimusta.

Vanhoja papereita ovat sukututkijat löytäneet maakunta- ja kansallisarkistoista. Vanhoista papereista sukututkijat ovat löytäneet runsaasti virheitä, jotka sukututkijat ovat systemaattisesti pyrkineet korjaamaan kuulakärkikynällä, repimällä paperit, kaatamalla limonadia asiakirjan päälle jne.

[muokkaa] Sukututkimuksen suuntaukset

Asiansa osaava sukututkija keskittyy laadun sijaan määrään: mitä enemmän sukuluettelossa on henkilöiden nimiä, sitä parempi. Tietotekniikka onkin avannut aivan uuden väylän kerätä sukuluetteloihin lisää nimiä. Lisää nimiä sukututkijat kyselevät toisiltaan alan foorumeilla.

Sukututkijan märkäuni on tehdä sukututkimuksista sukukirja, jonka sukututkija kuvittelee olevan suurikin myyntimenestys. Sukukirjat eivät kuitenkaan kiinnosta sukututkijan itsensä lisäksi juuri ketään, sillä seurauksella, että suurin osa painetuista sukukirjoista lojuu sukututkijoiden vaatekomeroiden nurkissa. Onneksi sukukirjat painetaan usein omakustanteena eikä niitä näin synny paljoa luontoa kuormittamaan. Osaavathan ihmiset näet mennä kirjastoon ja löytää samat kirjat ilmaiseksi.

[muokkaa] Tietosuoja ja sukututkimus

Tietosuojakäsite on sukututkimukselle vieras. Tietosuoja sukututkimuksessa merkitsee, että laadukas sukututkimus keskittyy erityisesti 1900- ja 2000-luvulla syntyneisiin ihmisiin ja sukuihin, koska he vielä elävät. Tietosuojavaltuutettu on kieltänyt ajalta ennen 1900-lukua peräisin olevien tietojen julkaisemisen www-sivuilla, koska vanhojen asioiden sukututkimustulokset eivät ole sisältäneet riittävästi värittynyttä tietoa.