Sub Juniori

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
EnumList.svg Tämä "artikkeli" on pelkkä luettelo.
Mikäli todella välität tästä sivusta, pelasta se tekemällä sisällöstä artikkeli. Listan osaa raapustaa apinakin.
Muussa tapauksessa kapteeni Roskakori seuraajineen saattaa osua visiitille.

Sub Juniori on SubTV:n keksimä oheiskanava, jonka tarkoituksena oli myydä se MTV:n kanavapakettiin ja saada näin rahaa roskalla. Juoni oli onnistunut. MTV on juuri nyt myymässä Sub Junioria kanavapakettinsa mukana seitsemän muun kanavan kanssa. Aluksi kanavia oli vain yksi, mutta MTV nostaa hintoja kaiken aikaa ja lisää roskakanavia. Tällä hetkellä Sub Juniorin ohella tulee kuusi muuta roskakanavaa. Sub Juniorin juontajina toimivat Teinix-friikki Tea, entinen murhaaja ja vankikarkuri Pekka sekä ihmiseksi maskeerattu kana, jota kutsutaan Juniorin tekijöiden hyvän mielikuvituksen takia nimellä Kana. Sub Juniorin ohjelmatarjontaan kuuluu mm. huonoja ohjelmia, väkivaltaa, pornoa, aivopesuun tarkoitettuja sekalaisia Onnenpäivä -nimisiä väliohjelmia sekä silloin tällöin elokuviakin. Juniorin maskotteja ovat tiput. Tipuilla epäillään olevan lintuinfluenssa. Juniorilla on myös käynnissä ns. Epäreilu Luokka - kilpailu koululuokille. Voittaja on luokka, jolla esiintyy eniten koulukiusaamista.

[muokkaa] Ohjelmat

  • Disneyn Tarzanin legenda (Vanhoja omistajilta varastettuja Tarzan - elokuvia jotka on vain lyöty Disneyn nimiin)
  • Pokemon (Dokumenttiohjelma maailman eläimistä. Juontajana toimii eläinekspertti Ass, joka tuntee jopa koiran.)
  • Sätkähiiret
  • $taraoke - laulupeli (Varainkeruuohjelma huonoilla esiintyjillä)
  • Anaalipingviinit (Opettaa seksin alkeet)
  • Tipun yöelämää (Alkaa ,kun Sub Juniorin muut ohjelmat loppuu)
  • Teini Ikäiset Mutantti Ninja Kilpi Konnat
  • Fatman (läskin matka sohvalta jääkaapille, joten kestää noin 2 tuntia)
  • Warner esittää: Kollo
  • Code Lyoko (Huono sarja, jonka loppuratkaisu on aina palata menneisyyteen)
  • Pummi Jammi
  • Kossu Preston
  • Prätkis (Lyhytelokuvia, joissa kuvataan aina yhtä ainoaa moottoripyörää. Jos hyvä tuuri käy, saatat nähdä myös liikennemerkin.)
  • Tohtori aukko (Tohtori, joka kurkkii ihmisiä tehdessään leikkausta)
  • Tomi Traktori (Kertoo traktorista, joka ajelee ihmisten päälle.)
  • Winx-klubi (Teinix!)
  • Haavejengi
  • Spermand
  • Booli
  • Eläinten puisto (Villieläimiä irti häkeistä. Saarelle on vangittu ihmisiä.)
  • Hilarius Diili (Kertoo huumediilauksesta)
  • Hirviöallergiaa (Dokumentti)
  • Kopla
  • Janocshin turinatuokio
  • Kapteeni Munaparta
  • Koiranrääkkäystä
  • Lola ja Virginaizireliwndifoena (Kertoo kahdesta suurkaupunkiin muuttaneesta pissiksestä
  • Ilo
  • Minusta tulee isona -ohjelmat (Sarjaan kuuluvat mm. Diilari, Murhaaja ja Huora)
  • Nobo Dick
  • Mumintrollers Äventur (PAKKORUÅTSIA!)
  • Muskettikoirat (Kertoo hulluista muita musketeilla tappavista koirista)
  • Myyjä
  • Pelisilmä (Uhkapelistä)
  • Nukkumatin uudet iltasadut (Aivopesua)
  • Oggi ja Horakat
  • Olipa kerran avaruus (Universum Majoran tarina)
  • Onnenpäivä
  • Niilolaakso (Niilo Paasivirran juontama ohjelma Oikeista Mielipiteistä)
  • Pikku Konit
  • Pikku - $taraoke
  • Irkkupoppoo
  • Pornoro
  • Munapää
  • Sinisen talon nalle (Kauhusarja. Samaa sarjaa kuin Hitchock, Goosebumps tai Varokaa heikkoa jäätä!)
  • Skabadabadabadabaduuduu!
  • Smurffit (Dokumentti metsän eläimistä)
  • Tenavat (Lisää aivopesua)
  • Ti-Ti-Ti-Ti -nalle
  • Ti-Ti-Ti-Ti -nallen talossa tapahtuu (Kuvataan sängyssä)
  • Hintin seikkailut
  • Topi ja Pano
  • Tuomas Veturi (Älytön veturi joka aina ajaa asiakkaidensa päältä. (HUOM! Sontaa raiteille) )
  • Vaiva-TV
  • Veeti Panoauto
  • Aprillia! (Koko ohjelma olikin vain aprillipila)
  • Vipu
  • Woimaxi Extra (Kuntoiluhullu lihaskimppu koittaa saada lapsia nousemaan sohvalta ja valmistaa terveellisiä ruokia, jotka oksetntaa ulos heti ohjelman loputtua)
  • Jäätikön Ykä (Arktista diilausta)
  • Mun oma lemmikki (Lemmikkejä rääkätään)
  • Olipa kerran Planeetta Maa (Vanha höppänä esitelmöi Maasta lapsille, jotka vain nukkuvat koko sarjan ajan. Mukana myös planeetan näköinen kulkuväline, joka räjähtää joka käyttökerta)
  • Warner Esittää: Baby Looney Tunes (Huono)
  • Hello Kitty (Pissiskissan tarinat)
  • Panomies Sami
  • Fatman: Pelokkaat
  • Maa raiskauksien alussa
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut