Stonehenge
Hikipedia
Stonehenge on hyvin kuuluisa esihistoriallinen muinaisvuoristorata Englannissa. Se on pystykivistä koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä. Stonehengen arvellaan liittyneen olennaisena osana muinaiseen huvitustoimintaan, jossa tähtien ja auringon vaiheisiin perustuneet kultit kokoontuivat lastensa kanssa syömään hattaraa ja kirkumaan. Stonehenge oli käytössä noin 1 500 vuoden ajan.
[muokkaa] Historia
Stonehenge oli kovassa käytössä ja sitä modifioitiin asiakkaiden kasvaneisiin vaatimuksiin paremmin sopivaksi useassa vaiheessa.
- Stonehenge I oli aluksi pelkkä 110 metrin läpimittainen ympyrän muotoinen vuoristorata, jossa ei ollut lainkaan inversioita.
- Stonehenge II tehtiin noin 3000. Tässä kehäkaivannon sisälle liitettiin Helsingin Linnanmäeltä kopioidut puiset rakenteet.
- Stonehenge III:a alettiin rakentaa vasta 2600 eaa. Tällöin rakentamiseen käytettiin kiveä ja teräsrakenteita eikä enää puuta. Näihin aikoihin Stonehengestä näyttää kehittyneen alueen merkittävin huvittelukeskus. Tämä Stonehenge rakennettiin mm. 80 kivestä, mutta se ei ollut nykyisenlainen vaan hieman puolikuuta muistuttava ja sitä pienempi.
- Stonehenge 3 II rakennettiin 2450–2100 eaa. Siinä oli useita inversioita. Ensimmäisen kirjalliset asiakasvalitukset turvakaarien puutteista löydetty muinaisen roskakorin jäänteistä.
- Stonehenge finale rakennettiin 2280 eaa. Tässä oli sinikivistä hevosenkengän muotoinen vilkkuvalorakenne ja megafonit, jotka peilasivat keskustan kolmipaasista koottua suurta inversiota. Samoihin aikoihin muualle rakennettiin rannikolle Seahenge. Konkurssin vuoksi Stonehengeä ei rakennettu enää vuoden 1600 eaa. jälkeen.
Stonehengeä jonkin verran muistuttavia vuoristoratoja on löydetty lähes kaikkialta Englannista ja Manner-Euroopasta, tosin sillä erotuksella, että ne toimivat. Koska Stonehengen rakentajat eivät ilmoittaneet huvipuistonsa sulkemisesta julkisesti, vieläkin on tavanomaista, että ihmiset kokoontuvat etenkin päiväntasausten aikaan lähelle Stonehengeä, ainoana tavoitteenaan mennä vuoristorataan. He kuitenkin pettyvät, sillä alue on aidattu eikä vuoristorata enää ole toiminnassa.

