Stone Kivikoski

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kullervo "Stone" Kivikoski (s. 10. lokakuuta 1991) on itähelsinkiläinen ihmelapsi, jota on kuvattu ensimmäiseksi suureksi suomalaiseksi kirjailijaksi. Esikoisteos Paranoidin ennennäkemätön suosio aiheutti Kivikoskelle vaikean kirjoitusblokin. Joulukuussa ilmestyväksi ilmoitettu toinen romaani Kullervon sopimus sisältää ennakkotietojen mukaan omaelämäkerrallisia aineksia. Mukana on mahdollisesti kuvaus tästä nk. kadotetusta viikonlopusta, jonka toistaiseksi salassa pidettyjen tapahtumien on huhuttu johtaneen mittavaan sopimusoikeudelliseen kädenvääntöön jättimäisen mediakonserni Mefistoteleen kanssa.

Kirjallisen työnsä lisäksi Stone Kivikoski on saanut tunnettuutta naistenmiehenä, taiteenystävänä ja seikkailijana. Kuulun näytelmäkirjailijan William Shakespearen kanssa tehty ja laajaa mediahuomiota kerännyt expeditio ohjaaja Paju Tuhkapilven ja mesenaatti Lestat de Lioncourtin löytämiseksi johti Globen palossa tuhoutuneen näytelmäaarteen uudelleen kirjoittamiseen. Näistä ansioista kuningatar Elisabet II myönsi Kivikoskelle MBE-kunniamerkin tilaisuudessa, johon kirjailijan pyynnöstä saivat osallistua myös edesmenneen Finlandia-voittaja Salierin perikunnan edustajat.

Triviaa[muokkaa]

  • Italialaissuomalainen mediavaikuttaja Vito Casanova on Kivikosken lapsuudenystävä.
  • Kampin oraakkeli Pasila on sanonut seurustelleensa Kivikosken kanssa ja myötävaikuttaneensa kirjallisen blokin aukeamiseen.
  • Kivikoski harrastaa miekkailua.
  • Kansainvälisissä kirjailijapiireissä hämmennystä herättänyt hahmo Vihreä kostaja on tiettävästi Kivikosken alter ego. On arveltu, että kyseessä on tiedostamaton puolustautumisreaktio, nuoruusvuosien näytelmäharrastuksesta juontuva posttraumaattinen oire.