Stondis

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Siitinperäisen stondiksen (vrt. aivostondis) historia on hyvin pitkä. Esi-isiimme, Homo erectus,[1] noin 1,6 miljoonaa vuotta sitten, iski karmaiseva sairaus, nopeasti ja pyytämättä reiteen mammutinnahkaremmeillä sidottu hautalerppu mäjähti voimalla otsaan, aiheuttaen lyhytkestoisen huumaavan tilan, jolloin mieshenkilön silmät pullistelivat päästä ja mieli muuttui edesvastuuttomaksi, jopa huikentelevaksi; aluksi oireita lievennettiin sooloilemalla.

Muinaiskansojen vitsaukseen avun keksi lääketieteen kehittyessä moninkertaisesti Nobel-palkittu sumerilainen poppamies, Suurus Pippelius Jr. Hän oivalsi että vaivaa voidaan helpottaa myös mattopyykillä pyllistelevien naisten avulla; tämä oli suuri virstanpylväs naisen kusottimen hyötykäyttöön. Myöhemmin Homo erectuksesta erkani lisääntymiskyvyttömien alalaji Homo erectus soloensis, joka vannoi sooloilun nimeen ja meditoinnin sielua puhdistavaan metodiin, tämä aatesuuntaus joutui nopeasti naisten epäsuosioon; alalaji kuoli sukupuuttoon. Myöhemmät sukupolvet muistivat kuitenkin heitä lauluilla ja runoudessa, tunnettu kalevalainen kanteleen soittaja ja jodlaaja, Jösses Järvenpää[2] on muistellut tuota historiaan kadonnutta miesjoukkoa koskettavassa, melankolisessa laulussa ”Runkkarin lapset ei nälkää näe”.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. http://fi.wikipedia.org/wiki/Homo_erectus
  2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Jösse_Järvenpää