Steinerkoulu

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Rudolf Steiner.


Steinerkoulun perustaja Rudolf Steiner.

Steinerkoulut ovat 12-vuotisia luokallisia koulutuslaitoksia. Koulutusmuodon keksi Rudolf Steiner sienien vaikutuksen alaisena.

Steinerkoulujen tavoitteena on rauhallinen ja terve kasvatus lapsuusvuosina, mikä toteutuu vain aniharvoin. Osa koulujen oppilaista on selvästi häiriintyneitä ja jälkeenjääneitä villejä, minkä on arveltu osittain johtuvan steinerkoulujen ominaispiirteistä.

Historia[muokkaa]

Ensimmäinen Steinerkoulu perustettiin jo vuonna 1919 erään tehtaan työntekijöiden lapsille ja sen tarkoituksena oli kasvattaa lapsista aivopestyjä sekä ahkeria pelkkään ruokapalkkaan tyytyviä työntekijöitä, mutta toisin kävi. Kaikki koulusta valmistuneet henkilöt perustivat lisää steinerkouluja, jolloin kidutuskeskus koulutuskeskus levisi ympäri maailmaa

Suomen ensimmäinen steinerkoulu perustettiin Helsingissä vuonna 1955. Tarkoituksena oli laittaa kouluun Suomen kaikista villeimmät ja kurittomimmat lapset, mutta koska normaalejakin lapsia tyrkytettiin kouluun ympäri Suomea oli kouluja pakko perustaa lisää ja lisää.

Steinerkoulut keräävät varansa valtiolta joka tukee kouluja koska päättäjät haluavat vähentää nuorisorikollisia kaduilla. Valitettavasti suunnitelma tökkii pahasti sillä steinerkouluista tulee yli puolet koko Suomen nuorisorikollisista. Myös lasten vanhemmilta kiristetään rahaa koulun toimintaa varten uhkaamalla heitä vanhempainilloilla ja sadonkorjuu juhlilla ynnä muilla vastaavilla.

Juhlat[muokkaa]

Steinerkouluissa vietetään monia eri juhlia monista eri syistä. Kaikista juhlista kaikkein tärkein on "Rudolf Steinerin syntymäpäivän muistojuhla" sekä "sadonkorjuujuhla." Kukaan ei ole varma, miksi juuri nämä juhlat ovat ne kaikkein tärkeimmät. Ohessa on listattu myös muutamia muita Steinerkoulujen juhlia:

Näissä juhlissa jokaisen luokan on esiinnyttävä vuorollaan ja esitykset vaihtelevat huilujen soitosta aina eurytmiaan (hyvin harvoin euforiaan) asti.

Koulutus[muokkaa]

Kuva tyypillisestä steinerkoulusta. Värejä on läiskitty ympäri huonetta kauniisti.

Kaikesta huolimatta steinerkoulut onnistuvat "opettamaan" oppilaille kaikki samat asiat kuin normaalissa peruskoulussakin: eurytmian, saunakauhan teon ja tähtitieteen. Joskus oppilaita laitetaan huonon käytöksen takia istumaan tunniksi tai kahdeksi värikkäseen ja kirkkaaseen huoneeseen, minkä jälkeen he eivät pysty puhumaan selvästi tai lopettamaan punaisen ja keltaisen värin näkemistä moneen tuntiin.

Eurytmia[muokkaa]

Tyypllinen eurytmian opettaja on aivan omissa maailmoissaan.
Eurytmia kehittää nopeutta ja refleksejä

Jos todella tunnet kutsumusta steinerkouluun, on suositeltavaa, että mietit vielä kerran, tai ehkä useammin. Sillä haluatko todella kärsiä eurytmiasta kolmetoista vuotta?

Eurytmiassa oppilaat pukevat päälleen kirkkaat kaavut, minkä jälkeen mennään värikkääseen luokkaan pyörimään piirissä opettajan näyttämässä tahdissa. Samalla heilutetaan käsiä ja jalkoja sekä kuunnellaan pianon pimputusta. Eurytmialla yritetään romahduttaa oppilaiden itsetunto ja se toimii hyvin. Eurytmian opettajat ottavat aina ennen tuntien alkua muutaman sienen, jotta voisivat eläytyä opetukseen kaikin voimin.

Eurytmisissä esityksissä sielu irtautuu ruumiista, jolloin esiintyjä tuntee suurta halua pyöriä, hyppiä ja tanssia piirissä keijukaistanssia. Tämä kaikki onnistuu vain oikeanlaisella epävireisen pianon soitolla ja opettajan manaamisella.

Steinerkoulu on tehokas puolustautumiskeino rikollisia vastaan. Esimerkki tästä löytyy eurytmian propagandavideosta. Videolla näkyy selvästi eurytmian vaarallisuus normaaleille ihmisille. Hikipedia suosittelee juuri sinua katsomaan videon ja valmistautumaan eurytmiaa harrastavien hyökkäykseen.

Katso myös[muokkaa]

Koulutus
Subjektit: Amis - Lukiolainen - Opiskelija - Opettaja - Oppilas
Tutkinnot: Datanomi - Insinööri - Kleptonomi - Medianomi - Merkonomi - Sosiopaatti - Tradenomi
Laitokset: Aliopisto - Ammattikorkeakoulu - Ammattikoulu - Autokoulu - Elämänkoulu - Esikoulu - Kansanopisto - Peruskoulu - Päiväkoti - Lukio - Steinerkoulu - Yliopisto
Erikseen mainittavat: Espoon kristillinen koulu - Haurea-ammattikorkeakoulu - Metropolio - Keski-Suomen Opisto - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu - Oulun yliopisto - Päivölän kansanopisto - Ressun lukio - Ukon yliopisto - West Pointin sotilasakatemia
Muuta: Erityisluokka - Innovaatiopedagogiikka - Maisterismi - Maol-taulukot - Opinnäytetyö - Oppiminen - Plagiointi - Pro gradu - Teekkari - Väitöskirja - Ylioppinut - Wilma