Solid Snake

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
”Bradööör!!”
~Liquid Snake
”Likvid!!”
~Solid Snake

Solid Snake eli japaniksi ソリッド・スネーク, Soriddo Sunēku, on Metal Gear ja Metal Gear Solid -sarjojen protagonisti joidenka isä on Hideous Kojima. Vuonna 1998 julkaistun menestyspelin, Metal Gear Solidin myötä Kiinteästä Käärmeestä on tullut yksi maailman tunnetuimmista videopelihahmoista.

Solid Snake on geneettisesti muokattu eliittisotilas, joka palvelee tiedustelutehtäviin erikoistuneessa FOXHOUND-erikoisyksikössä. Snaken tehtävänä on tunkeutua raskaasti aseistautuneiden sotilaiden, tankkien, erikoiskykyjä omaavien friikkien ja laser-ansojen läpi vain kohdatakseen kerrostalon kokoisia mecha-robotteja jotka laukovat ydinohjuksia, sillä aikaa kun kaikki muut FOXHOUNDin jäsenet soittavat hänelle turvallisen välimatkan päästä ja jakelevat itsestäänselviä tietoja tai vaan ärsyttääkseen kriittisellä hetkellä. Snake kun on, hän ei ole moksiskaan vaan hoitelee homman yhdellä kädellä ja palaa kotiin ajoissa päivälliselle. Hänhänhän on "Mies joka tekee mahdottomasta mahdollisen." Hänet tunnetaan erityisesti mieleträjäyttävästä takatukastaan, joka tekee hänestä rajojarikkovan, ja kuolemattoman.

Solid Snake on esiintynyt jokaisessa Metal Gear Solid -sarjan osassa paitsi Metal Gear Solid 3: Snake Eaterissa, jossa esiintyy Naked Snake, Solid Snaken FATHER!

Solid Snaken ääninäyttelijänä japaninkielisessä versiossa toimii Akio Ōtsuka ja englanninkielisessä David Hayter.

Menneisyys

Varhaiset tehtävät

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että Hactar-supertietokone vaikuttaa Krikittiä ympyröivässä pölyssä.
Solid Snake

Solid Snake nähtiin ensimmäistä kertaa MSX2-konsolille julkaistussa Metal Gear-pelissä vuonna 1987. Sen aikainen Snake ei muistuta kovinkaan paljon Metal Gear Solid-sarjan Solid Snakea, ehkä epäonnistuneen kloonausyrityksen takia, mutta sama mies.

Metal Gear sijoittuu vuoteen 1995 ja afrikkalaiseen palkkasoturivaltioon nimeltä Outer Heaven. Tässä vaiheessa Snake ei osaa vielä paljonkaan mitään muuta kuin lyödä oikealla kädellään ja ampua joillakin aseilla. Hänen tehtävänään on pelastaa pulaan joutunut ystävänsä Gray Fox. Tehtävän aikana Drago Pettroviš Mandarin kokoaa mechan jota kutsutaan.. tai ainakin hän kutsuu T-1000:ksi. Sen avulla hän aikoo valloittaa maailman. Kaikesta huolimatta Snake pelastaa ystävänsä, tuhoaa T-1000in ja palaa kotiin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.

Ylennyttyään luutnantiksi Snake lähtee joutuu epäviralliselle kostoretkelle nimettömään vihamieliseen valtioon tuhoamaan uudelleenrakennettu mecha nimeltään Metal Gear 2. Snaken mukaan lähtee pieni sotilasryhmä jonka kaiki muut jäsenet kuolevat tai joutuvat vangeiksi paitsi itse Snake. Matkallaan satojen sotilaiden, tankkien, vahtikoirien ja vertaimevien hyttysten läpi, Solid Snake kohtaa kyberneettisillä implanteilla voimistetun Big Boss:in ja hoitelee hänet uudestaan. Siinä sivussa hän tuhoaa Metal Gearin ja palaa kotiin lepäämään. Ja tämä kaikki tapahtuu EPÄVIRALLISESSA osassa Snake's Revenge josta kukaan ei pitänyt. Hideo Kojima ei toiminut kyseisen osan ohjaajana joten siitä tuli EPÄVIRALLINEN.

Vuonna 1990 ilmestynyt Metal Gear 2: Solid Snake on virallinen jatko-osa Metal Gear -sarjalle. FOXHOUND:in uudeksi johtajaksi nimetty eversti Roy Campbell lähettää Solid Snaken aasialaiseen Zanzibar Land -valtioon, josta hänen täytyy pelastaa professori Kio Marv, joka on keksinyt saasteettoman korvikkeen öljylle, ja siitähän nimeltämainitsemattomat herrat herättivät mellakan. Paljastuu että Gray Fox ja Drago Pettroviš Madnar työskentelevät Zanzibar landin diktaattorille, joka on Outer Heavenin tapahtumista selvinnyt Big Boss!! Mitäpä muutakaan, Snake tuhoaa Gray Fox:in kauko-ohjattavan Metal Gear D -mechan, pelastaa professorin ja tappaa Big Boss:in hiuslakkapullolla ja tupakansytyttimellä. Kuolin... lattiallaan Big Boss lausahtaa viimeisillä voimillaan kuuluisan repliikin: "Snake, I am your father!".


Metal Gear Solid

Naked, not Solid.

Kahdeksan faneille pitkää vuotta myöhemmin Konami julkaisee Metal Gear Solid:in, sarjan jatko-osan PlayStation pelikonsolille. Ensimmäistä kertaa Metal Gear -sarjassa Snakella oli puheääni.

Tällä kertaa eletään vuotta 2005. FOXHOUND ja Yhdysvaltain armeijan Next-Generation Special Forces -joukot vaativat palkankorotusta, ja kun he eivät sitä saa syttyy kapina. He kaappaavat Alaskan saaristossa sijaitsevan Shadow Moses -saaren jossa on loppusijoitettuna salaistakin salaisempia aseita ja erinäköisiä vimpaimia. Kapinoivan FOXHOUND:in johtaja Liquid Snake vaatii miljardia Yhdysvaltain dollaria, tai hän tekee jotain todella pahaa. Eversti Roy Campbell palaa pompottamaan Snakea ja määrää hänet soluttautumaan Shadow Mosesille ja pelastamaan sieltä kaksi panttivankia, DARPA-päällikkö Donald Andersonin ja ArmsTech-yhtiön pääjohtaja Kenneth Bakerin. Molemmat kuolevat salaperäiseen sydänkohtaukseen jonka aiheuttaa Snakeen salaa ruiskautettu FOXDIE-virus.

Snake törmää matkallaan hemaisevaan Campbellin veljentyttären Meryl Silverburghiin ja Metal Gearin pääsuunnittelijaan Hal "Otacon" Emmerich:iin ja liittoutuu heidän kanssaan. Snake kohtaa oudosti käyttäytyvän näkymättömän kyborgininjan joka paljastuukin Gray Fox:iksi. Sitten hän eliminoi kaikki FOXHOUND:in jäsenet, likvidoi Metal Gear Rexin ja pelastaa neidon. Ei? Ei niin. Tuhottuaan Metal Gear REX:in Solid Snake saa tietää että Shadow Moses tuhotaan ydiniskulla ja pakenee jeepillä, Liquid Snake kintereillään. Lopulta Liquid menehtyykin FOXDIE virukseen eikä Shadow Mosesta tuhota. Snake ja Otacon ratsastavat auringonlaskuun... moottorikelkalla.

Jälleen kerran julkaistaan EPÄVIRALLINEN osa Game Boy Colorille jossa Eversti Campbell määrää Snaken tunkemaan itsensä Outer Heavenin raunioihin perustettuun Galuade-valtioon ja tuhoamaan siellä "Gander"-nimisen Metal Gear -prototyypin ja eliminoimaan Black Chamber -nimisen erikoisjoukon.


Snake's got the moves!

Myöhemmin PlayStation 2 -konsolille julkaistussa Metal Gear Solid 2: Sons Of Libertyssä Aiemmin liittoutuneet Solid Snake ja Otacon ovat perustaneet Metal Gear -vastaisen Philantrophy -järjestön. He, tai oikeastaan Snake tunkeutuu (taas) Hudson-joen halki matkaavalle epäilyttävälle öljytankkerille nimeltä USS Discovery. Snake hiipparoi tankkerin uumeniin ja nappaa pari valokuvaa tankkerin kuljettamasta Metal Gear RAY:n prototyypistä. Äkkiarvaamatta venäläisten kanssa liittoutunut Revolver Ocelot pelmahtaa paikalle tappaa pari sotilasta, tuhoaa tankkerin ja varastaa Metal Gear RAY:n. Sekasorron vallitessa heikkouskoiset luulivat Solid Snaken kuolleen. Mutta vanhaa käärmettä ei niin vain tuhotakaan.

Tarina jatkuu vielä. Sons Of Libertyn sisältämässä toisessa osassa perehdytään Big Shell -vedenpuhdistamoon ja pääosassa on nuori Raiden hom.. agentti. Raiden kohtaa kovasti Solid Snakea muistuttavan Navy-SEAL agentin joka paljastuukin yllätys, yllätys USS Discoveryn tuhosta selvinneeksi Solid Snakeksi! Big Shellin alla sijaitseva linnoitus Arsenal Gear saa kyytiä kun parivaljakko pääsee vauhtiin, ja tunkeutuu raskaasti aseistettutuneiden vartijoiden, vessänpönttöihin asennettujen pommien, "erikoiskyvyillään erottuvien henkilöiden", Kääpiökokoisten ninjojen, Kahden kerrostalon kokoisten ydinohjuksia ampuvien mechojen x3 läpi päästäkseen aloittaamaan eeppisen miekkamittelön jonka tuloksena viimeinen Snake-veljeksistä, Solidus Snake, kupsahtaa ilman kummempia mieleenpainuvia lausahduksia. Peli sisälsi sen verran psykologista ja filosofista jaarittelua että läpäisyn jälkeen kurssi kohti lähintä parturia hiuslisäkkeiden toivossa.

Solid Snake EI esiinny kylmään sotaan sijoittuvassa Metal Gear Solid 3: Snake Eater:issa sillä eihänhän ollut edes syntynyt vielä. Naked Snake A.K.A Big Bosshan on Solid Snaken ISÄ!!