Skype
Hikipedia
Skype (lausutaan skaip) on erään virolaisen firman tuottama pahvirunkoinen luontoystävällinen kertakäyttöpuhelin (ns. "käytä ja heitä"). Skypeä käytetään kaikkialla maailmassa, mutta eniten suosiota se on herättänyt eräässä kuun valtiossa, Etiopiassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kehittyminen & historia
Vuonna 1998 eräs virolainen lapsi, 8, olisi halunnut kännykän, mutta hänen vanhempansa sanoivat "Ei käy, se on liian kallista. Jos me ostamme sinulle kännykän, meillä ei ole varaa viinaan, vaatteisiin eikä ruokaan." Lapsi ei luovuttanut vaan kinusi kännykkää aina vaan uudestaan. Aihe tuli esille lapsen koulun vanhempainillassa. "Voi kun olisi kiva, jos kännykät tehtäisiin vaikka pahvista. Nehän olisivat silloin huomattavasti halvempiakin", opettaja ideoi itsekseen. Kuukautta myöhemmin hän lopetti uransa opettajana. Vuotta myöhemmin hänet saattoi löytää Viron hallituksesta.
Lopulta pahvikännykät saatiin hallituksen ohjelmaan. Vuonna 2001 Viron hallitus myönsi eräälle yritykselle oikeudet pahvisen matkapuhelimen suunnitteluun ja toteutukseen sillä ehdolla, että tuotannossa käytettäisiin lapsityövoimaa (yritys sai 10 000 euron jättisakon, koska ei käyttänyt lapsityövoimaa, kuten sovittiin).
Vuonna 2003 Skypet saatiin myyntiin. Aluksi kaupoissa myytiin vain yhtä mallia, josta saattoi lähettää kerran tekstiviestin tai soittaa, mutta pian, vuonna 2004, markkinoille ilmestyi Skype, jolla oli kymmenen (10) käyttökertaa.
Myöhemmin Skypet sai huomattavaa huomiota myös muissa maissa. Vuonna 2005 Etiopiassa tehtiin paikallinen myyntiennätys (Skypeä ostettiin enemmän kuin mitään muuta). Yhdysvallat huomasivat, että Skypet olivat käteviä kommunikointiin sotatilanteessa.
[muokkaa] Toiminnot
Skypen avulla voit:
- Lähettää maksimissaan 37 merkin tekstiviestejä.
- Soittaa maksimissaan 5 minuutin ja 17 sekunnin pituisia puheluita (paitsi että Skype ultimate:n kanssa voit soittaa yhteensä kymmenen (10) puhelua pituudeltaan maksimissaan 7 min 59 sek)
- Tallentaa toisten lähettämiä viestejä, kunnes Skypestä loppuu virta ja kaikki sisältö tuhoutuu.
- Skypen käyttöönotossa saat valita itsellesi numeron (esim. 14-m-1337). Jos numero on jo otettu, Skype muuttaa numeron automaattisesti joksikin pitkäksi, yleensä noin 20 merkkiä sisältäväksi numeroksi, mainitsematta asiasta käyttäjälle. (Tätä toimintoa on kritisoitu)
[muokkaa] Koostumus & materiaali
Skype on tehty pahvista. Mikrofoni ja muuta tarpeelliset osat ovat vaan tungettu sisälle jossain järjestyksessä. Näyttö on tehty lasista.
[muokkaa] Muuta
Skypen voit ostaa lähimmältä R-kioskiltasi hintaan 5 euroa.

