Skeptismi
Hikipedia
| | Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Hikipedia kiittää kirjoittajia tieteellisen aiheen popularisoinnista. |
Skeptismi on oppi, jonka väitetään olevan olemassa, mutta sitä epäillään vahvasti. Mitään luotettavia perusteluita ei toistaiseksi ole esitetty, sillä niiden perusteiden olemassaoloa epäillään. Huhujen mukaan (perättömien sellaisten) skeptismiä kannattavia ihmisiä kutsutaan skeptikoiksi. Sanotaan, että skeptikot haluavat kyseenalaistaa kaiken, mutta nämä tiedot ovat peräisin vähintäänkin kyseenalaisista lähteistä, eikä sitä näin ollen voida pitää todellisena, koska asiaa epäillään vahvasti.
[muokkaa] Skeptismin erittäin kiistanalainen historia
Skeptismiä on kuulemma ollut olemassa jo antiikin Kreikan aikoihin, mutta kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt uskottavia perusteluja, koska uskottavuus olisi epäiltävää. Näin ollen skeptikot ovat julistaneet skeptismin historian täysin perusteettomaksi. Lähde?
Skeptikot eivät myöskään usko jumalaan, minkä takia jotkut sanovat skeptismiä ja ateismia samaksi asiaksi. Huhujen mukaan ateistit eivät kuitenkaan usko tällaiseen mahdollisuuteen, ja skeptikoiden mielestä asialle ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Lähde?
[muokkaa] Katso myös:
| | ONKO SIVISTYKSESSÄSI AUKKO? |
| Tämän sivun vitsi perustuu siihen, että se on kirjoitettu käsittelemänsä henkilön tai aiheen tyylillä parodisin tavoittein. Mikäli et tajua tätä sivua, johtuu se todennäköisesti siitä, että olet sivistymätön barbaari, joka ei tiedä mistään mitään. Ehkäpä sinun kannattaisi lukea enemmän Wikipediaa. |

