Shitter Limited
Hikipedia
Shitter Limited oli kotimainen yhtye, jolla oli selkeä sanoma. Shitter Limitedin musiikillisessa puolessa tiivis punk tuki muodon ja sisällön välisellä korresponssillaan merkitykselliseksi nousevia sanoituksia, joille tyypillistä oli esimerkiksi syystäkin kritisoitavien päättäjien halventaminen vulgääreillä tavoilla, niin, että samalla saatettiin kyseenalaiseksi koko poliitikon oikeutus auktoriteettiasemaansa. Shitter Limited otti kantaa esimerkiksi Helena Pesolan elinkeinoon vihjaillen hänen harrastavan leimaavaa intiimiammattia. Laulaja-sanoittaja Miettisen tunnusomainen tyyli rakentuu anarkistis-pasifistisista hippi-ihanteista, jotka on verhottu aggressiivisiin kielikuviin ja epäkorrekteihin ilmaisuihin, vaikka kaikkea pahaa, sotaisaa ja vihaavaa ankarasti vastustettiinkin. Täysin ongelmatonta yhtyeen ilmaisu ei kuitenkaan valitettavasti ollut: Miettinen esimerkiksi käski tappamaan Pekka Siitoimen, mutta ei itse valitettavasti onnistunut, jaksanut ja/tai viitsinyt pistää tikkuaan ristiin em. hankkeen toteuttamiseksi, vaan antoi väliinpitämättömästi Pekka Siitoimen ehtiä kuolla kivuttomampaa tietä ajallaan. Surku.