Shampoo
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Shampoo on suomalainen vaahtomainen perinneruoka, jota voi syödä esimerkiksi kakun päällä tai ihan sellaisenaan. Perinteisesti shampoota valmistetaan suoturpeesta, mutta on myös olemassa koirasta tehtyjä koirashampoita.
[muokkaa] Shampoo kansantarustossa
Shampoonvalmistuksen juuret kulkeutuvat nykykäsityksen mukaan syvälle muinaisaikaiselle Pohjanmaalle, jossa kantasuomalaiset Suo, Kuokka, sekä Jussi käyttivät pääosaisena ravintonaan suoturvetta ja käpyjä. Kyseiset juntit keksivät eräänä päivänä syöttää suoturvetta lehmilleen, jolloin lehmän vatsalaukkuihin alkoi muodostua vaahtomaista eritettä, jota alettiin kutsua shampooksi.
Myöhemmin shampoo on Suomen historiassa ruokkinut suuriakin ikäluokkia, ja ennen kaikkea yhdistänyt ihmisiä.
[muokkaa] Triviaa
- Suomessa vuonna 1919 voimaan astunut kieltolaki kielsi ihmisiä syömästä shampoota. Kuitenkin joulukuussa 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä shampoon syönnistä tuli taas laillista.
- Monissa kulttuureissa shampoota käytetään myös mm. ihokarvojen pesuun, mutta moinen tapa ei ole globalisaatiosta huolimatta vielä rantautunut Suomeen, pääasiassa suomalaisten peseytymistä kohtaan tunteman epäluuloisuuden vuoksi.