Seura

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taistelulentäjä ja museonjohtaja Teija Sopanen esiintyy vuoden 1957 Seura-lehden kansisivulla, jossa hän kertoo olevansa menossa kättelemään presidenttiä.

Seura on Yhtyneiden Kuppalehtien moniväripainotekniikalla suollettu viikkojulkaisu, joka ilmestyy perjantaisin. Lehti on herkutellut mauttomuuksilla yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1935. Seura perustettiin alun pitäen kilpailijaksi kahta vuotta aiemmin perustetulle Apu-lehdelle ja on tarjonnut lajissaan varteenotettavan vaihtoehdon huonojen ja luokattomien juttujen julkaisijana. Avun tapaan Seura on pahasti konservatiivisuuteensa juuttunut pikkutuhma juorulehti, joka on armotta jäänyt jälkeen tässä hetkessä elävälle rehdille vessapaperijournalismille.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sisältö

Seura-lehti julkaisee viikoittain tukun yhdentekeviä valokuvia kuvateksteineen yhdentekevistä ihmisistä pyrkien esittämään sen kiinnostavalla tavalla. Tähän on tarvittu melkoisesti uskallusta aliarvioida lukijakuntaa, mutta riskinotto on joskus kannattanut, koska lehti ei ole nähnyt tarpeelliseksi vuosikymmenten kuluessa muuttaa linjaansa. Moni tilaaja on kuitenkin havahtunut turtumuksestaan ja peruuttanut lehden tilauksen. Seuran levikki on nykyisin hieman alle 200 000 kpl, mikä sinänsä on edelleenkin ehdottomasti liikaa ja on vahva osoitus lukijakunnan huonosta mausta sekä harkitakyvyn puutteesta.

[muokkaa] Sanoma

Seura on osoitteleva, pelkistelevä ja näennäisiä epäkohtia pikkusensaatiohakuisesti paisutteleva viikkolehti. Seura pyrkii urkkimaan julkkisten yksityiselämää ja keksii itse loput. Kansan yleistä mielipidettä sekä julkkisten että asioiden suhteen seurataan valppaasti ja mielellään lisätään löylyä. Kansikuvat ja lööpit noudattavat samaa linjaa iltapäivälehtien kanssa. Pääkirjoitukset noudattavat yleisten juttujen linjaa sikäli poikkeavasti, että niissä sorrutaan yleisesti ottaen vähemmän henkilökohtaisuuksiin.

[muokkaa] Lukijat

Seuraa lukevat että erityisesti tilaavat henkilöt, joilla on yleistä kaunaa elämää tai jonkun toisen elämää kohtaan. Seura-lehden parfyymintuoksuinen pahansuopaisuus lääkitsee useiden lukijoiden sairaalloisuuteen taipuvaista mielentilaa ja tuo sille tyydytystä. Seuran lukija -ja tilaajakunta on sikäli vaarallisempaa kuin esimerkiksi Seiskan, että se pukeutuu paremmin ja omaa kunniallisempia harrastuksia ja usein nauttii myös yleistä arvostusta. Tarkoitusperien alhaisuus paljastuukin näin tilattujen aikakauslehtien muodossa. Hämmästyttävän yleistä myös on, että Seuran ohella myös Hymy tulee samoille tilaajille.

[muokkaa] Seuran satiiriset versiot

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut