Seppo Kääriäinen
Hikipedia
VTT Seppo "Heppo" Arimo Kualjkiärylöenen (s. 29. maaliskuuta 1948 I-Salami) on eduskunnan 1. varapuhemies ja kepulaisvempula. Kiäriäisen keskustalaisia latteuksia käsitellyt väitöskirja Sittee niittääpi, mittee kylyvööpi (2002) on maailmanhistorian ensimmäinen kauttaltaan savon murteella kirjoitettu akateeminen opinnäytetyö. Kiäriäinen sai asiassa erityisvapauden osoitettuaan kansanedustajantoimessa vuodesta 1987 alkaen olevansa kykenemätön omaksumaan suomen kieltä.
Yksi Kiäriäisen apinoiduimmista taidoista lienee yhden käden taskussa pitäminen.
[muokkaa] Politiikka
Kiäriäinen on ollut ministerinä monta kertaa. Suattaapi olla, että kolome. Ensimmäinen ministerinpesti oli kauppa- ja teollisuusministerinä Paska-Ahon hallituksessa; tuolloin hän savolaisen ryhdikkäästi vempuloi kantansa viidennestä ydinvoimalasta, jonka odotetaan valmistuvan Olkiluotoon 21. vuosisadan loppuun mennessä. Viimeksi Kiäriäinen on valtioneuvostossa vempuloinut Vaivaisen I hallituksen pustusministerinä – alun perin pesti oli ollut sattumapääministerin itsensä. Ei ole täyttä selvyyttä, mitä pustusministerin toimenkuvaan kuuluu, mutta ainakin Kiäriäinen pyrki keskustapolitiikan mukaisesti heittelemään Pustusvoimain laitoksia helvetin korpeen, minne ei edes GPS-paikantimella varustautunut kaukopartion sissi löydä.
Kiäriäinen ei juuri tukenut sen paremmin Jätteenmäkeä kuin Vaivaistakaan Maalaisl Keskustan puheenjohtajaksi. Hänen suosikkinsa on pitkään ollut peräpohjalaista lahkolaissaarnaajaa esittävä turkulainen Hannu Takkula. Toisinajattelun ja pustusministerin epäselvän vastuualueen vuoksi Kiäriäinen vedettiin sivuun Vaivaisen II hallituksessa, ja hänelle annettiin lohdutuspalkinnoksi 1. varapuhemiehen homma. Pustusministerin virka lakkautettiin ja korvattiin puolustusministerin postilla.