Sementti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sementti (arkikielisesti betoni, latinaksi kiviöys muhennous) on suosittu ja perinteinen jälkiruoka ja tuottoisa elintarviketeollisuuden tuote. Siinä käytetyt kivet murennetaan tehosekoittimessa hyvin hienojakoiseksi jauheeksi, jonka jälkeen siihen sekoitetaan pari ämpärillistä suolaa hyvän maun takaamiseksi. Kypsennys tapahtuu se viemällä esilämmityksen kautta leivinuuniin, jossa se paistuu ja siihen sekoittuu hienostuneesti hieman tuhkaa. Sen jälkeen sementti jäähdytetään, marinoidaan ja pakataan myytäväksi. Yksinkertaisimmat sementtituotteet on vain paistettu upporasvassa ja suolattu, mutta nykyään on tapana maustaa niitä monin eri tavoin, muun muassa yrteillä.

Erilaisia sementtejä[muokkaa]

Eräitä suosituimpia sementtityyppejä ovat mm. sementtisementti, betonisementti, kivisementti, kalkkisementti, herkkusementti ja mansikkasementti. Mansikkasementti tarjoillaan yleensä niin, että annoksen rakoihin ja astian päälle on istutettu mansikoita. Myös mustikka- ja puolukkasementtiä on yritetty valmistaa, mutta ne eivät ole olleet yhtä tuottoisia.

Historia[muokkaa]

Ensimmäisen sementin valmistivat yhteistyössä Leipuri Hiiva ja ranskalainen Stanislas Sorel vuonna 1824 jKr Britannian Yorkshiressa. He erosivat kuitenkin pian yhteistyöstä, koska Leipuri Hiiva halusi vain aiheuttaa sementillä muille mielipahaa tekemälä siitä hirveän makuista, mutta Stanilas halusi viedä ruokalajia pidemmälle ja tehdä siitä maailmankuulun jälkiruuan. Onneksi Stanilas pääsikin pakenemaan Hiivalta ja valmistamaan lisää ihanaa sementtiä, sillä muuten kukaan meistä ei ehkä saisi maistaa sen kaunista, hienostunutta aromia.

Wiki letter w.png Aivan kuten peniksesikin, tämä artikkeli on tynkä.
Auta Hikipediaa laajentamalla artikkelia.