Sebastian Vettel
Hikipedia
Sebastian "Baby Schumi" Vettel (s. 3. heinäkuuta 1987 Heppenheim, Hessen) on saksalainen F1-kuljettaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Vettel syntyi kosmisen kellon ajoitusvirheen vuoksi Saksan Heppenheimissa (Lue: Hippenheimissa) vuonna 1987. Alun perin maailmanjärjestys oli suunnitellut Vettelin syntyvän jo vuonna 1937, mutta tuntemattomien syiden johdosta hän syntyikin vääränä vuonna.
Lapsena Vetteliä kiusattiin koulussa, koska hänen sanottiin näyttävän vanhalta ukolta. Vettel istui kotona illat yksinään rock-musiikkia kuunnellen ja mietiskellen elämänsä tarkoitusta. Hän päätti kuitenkin, ettei vajoaisi itsesääliin ja ryhtyi ajamaan kartingia vuonna 1995. Vettel ajatteli, että koska kypärän läpi näkyvät vain silmät, niin sillä alalla kukaan ei tulisi valittamaan hänen ulkonäöstään. Tämän vuoksi hän alkoi muistuttamaan Michael Schumacheria ja sai lempinimen "Baby Schumi".
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Autourheilu-uran alku
Vettel viihtyi karting-auton ratissa lähes koko lapsuutensa ajan ja voitti vuoden 2004 Saksan BMW-sarjan mestaruuden ottaen 18 voittoa 20. kilpailusta. Vuonna 2005 hän ajoi Formula 3 -eurosarjaa ja sijoittui viidenneksi saavuttamatta lainkaan voittoja. Vettel suostui hyvin harvoin riisumaan kypäräänsä astuttuaan palkintokorokkeelle. Joskus, kun Vettelin oli pakko riisua kypäränsä ja hänen ulkonäköään alettiin herjata, hän keksi lopulta selitellä kirveellä veistettyä ulkonäköään heittämällä seuraavaa: "Treenaan niin paljon, etten ehdi meikata." Vettel oli viimein huomannut, että huumorin avulla hän saattoi selvitä herjauksista.
Unelma F1-urasta alkoi valottua Vettelille testattuaan PUB GP:n F1-autoa.
[muokkaa] Formula 1: Varakuskina BMW Sauberilla (2007)
Vettelin unelma F1-kilpakuljettajan paikasta toteutui, kun hän pääsi tuuraamaan Kanadan GP:ssä loukkaantunutta Robert Kubicaa Yhdysvaltojen GP:ssä 2007. Vettel ajoi kahdeksanneksi ja sai vain yhden MM-pisteen. Hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin pisteille ajanut kuljettaja. Vettel sai mainetta karjumalla tiimiradioon hurjalla äänellään aina, kun ajoi hyville sijoille. TV-lähetyksissä jouduttiin sensuroimaan useita Vettelin karjumisia niiden korvia repivän voimakkuutensa vuoksi, joka aiheutti päänsärkyä miljoonille TV-katsojille ympäri maailman.
[muokkaa] Formula 1: Kuskina Toro Rossolla (2007–2008)
Vettel nousi Toro Rosson riveihin, kun amerikkalainen Scott Speed sai potkut ajeltuaan liian vauhdikkaasti varikkomiesten varpaille varikkokäynneillään. Vettel teki pikkutallissa kovaa tulosta ja tallin osaomistaja Gerhard Berger oli myyty. Poika (Vettel) ei enää vain muistuttanut Schumia, vaan myös ajoi kuin Schumi. Toro Rosso -urallaan Vettelin hienoimmaksi hetkeksi jäi Italian GP:n voitto vuonna 2008 - jälleen F1-historian nuorimpana kuljettajana (joka on myös sarjan vanhimman näköinen kuljettaja).
[muokkaa] Formula 1: Kuskina Red Bullilla (2009–)
Skotti David Coulthard antoi paikkansa Red Bullilla nuorelle saksalaiselle jäätyään eläkkeelle vuonna 2008. Coulthard pisti hameet korvilleen ja Vettel pujotti kypärän päähänsä. Saksalainen haastoi Jenson Buttonin maailmanmestaruudesta, mutta hävisi sen niukasti. Hän jäi MM-sarjassa lopulta kolmanneksi, kun hänelle oli vaihdettu uusi moottori salaa Abu Dhabin GP:n alla ja MM-sarjan moraalinen kakkonen Rubens Barrichello sai ansaitsemansa sijoituksen.
Kaudella 2010 Red Bullin suunnittelija Adrian Newey päätti ottaa mallia oppi-isältään Ross "Ihmemies" Brawnilta ja suunnitella tallille erittäin surkea romu Vetteliä ja hänen tallitoveriansa Mark Webberiä varten, jotta he voisivat tosissaan taistella maailmanmestaruudesta. Muutamia peräänajoja lukuunottamatta Vettel ja Webber onnistuivatkin saavuttamaan roppakaupalla voittoja ja kauden viimeisessä osakilpailussa Abu Dhabissa heidän ainoaksi haastajakseen osoittautui Fernando "Kulmakarva" Alonso. Alonsolla oli ollut varma piste-etumatka, mutta hän teki taktisen virheen, joka lopulta maksoi hänelle mestaruuden. Alonso nimittäin ajoi kaksi kiloa painaneet säärikarvansa ennen kilpailua ja toivoi itselleen etua kevyemmästä painosta.[1] Analyytikkojen mukaan hän ajoi karvat kuitenkin väärältä puolelta kehoa, nimittäin kulmakarvojen ajaminen olisi tuonut hänelle 100:n kilon painoedun ja varman mestaruuden. Näin mestaruus valui Vettelin käsiin ja hänen suuri unelmansa toteutui.
”Nyt palkintokorokkeelle astuu kaikkien aikojen vanhin maailmanmestari... MITÄ, onko hän OIKEASTI 23-vuotias?! (Kysymys Erkki Mustakarille tämän keskeytettyä Saaren puheen) ...Anteeksi, korjaan kaikkien aikojen NUORIN maailmanmestari, Sebastian Vettel!”
~Oskari Saari[2]
Tuoretta mestaria onnittelemassa käynyt Michael Schumacher näytti teinipojalta lippalakilla ryppyjään peitelleen Vettelin rinnalla. Schumacher ei ollut ainakaan pettynyt Vettelin voitettua ensimmäisen mestaruutensa.[3]
Ennen kauden 2011 alkua Vetteliin iski yllättäen viiksikuume. Hän ei kuitenkaan voinut alkaa kasvattamaan viiksiä ihan tuosta vaan, koska hänen ennenaikaista vanhuutta aiheuttava tiettyjen hormonien tasapainon heikentyminen aiheuttaa hänelle ongelmia niin hiusten- kuin parrankasvussakin.[4] Hän päättikin ottaa mallia eräältä kuuluistalta viiksisankarilta, brittiläiseltä Nigel Mansellilta ja yrittää rikkoa hänen vuoden 1992 tekemä 14. paalun ennätys ja toivoa, että se auttaisi häntä saamaan ikiomat viikset. Niinpä hän alkoi takomaan paalupaikkoja jo Australian GP:stä lähtien ja kauden lopussa Brasiliassa hän rikkoi Mansellin paaluennätyksen ajamalla huikeat 15 paalua! Vielä lehdistötilaisuudessa hänen huultensa yläpuolella oli vielä vaatimaton sänki, mutta kun hän seuraavan kerran palasi varikkoalueelle, oli hänelle kasvaneet tyylikkäät oranssit viikset.[5] Yllättäen seuraavana aamuna Vettel oli ehtinyt jo kyllästyä uusiin viiksiinsä ja leikannut ne pois. Ennen kisaa hän olikin sanonut, että hänellä on Sennamainen olo. Brasiliassa hänet kruunattiin jo toisen kerran maailmanmestariksi ja kauden aikana hän onnistui nöyryyttämään kokenutta tallikaveriaan Mark Webberia voittojen lukumäärässä 11–1.
Brasilian GP:n jälkeen Oskari Saari oli onnitellut Vetteliä ja udellut haastattelussa, että kiinnostaisiko tätä harvinaisen kokenutta vanhaa... (öh) nuorta ratinvääntäjää kokeilla ajaa veneellä ylinopeutta kapeaa kanavaa pitkin JJ:n malliin, kun tulee taas (vaihteeksi) käymään Suomessa. Vettel oli nauranut ja sanonut, että onneksi hänen ei tarvitse tehdä sitä, koska hän on jo rikkonut kaikki JJ:n henkilökohtaiset F1-ennätykset.
[muokkaa] Yksityiselämä
Sebastian Vettel pitää ikäisistään poiketen rock-musiikista ja hänen suosikkiyhtyeensä on The Beatles. Vettel aikoo ajamalla tienaamillaan rahoilla ostaa yhtyeen koko tuotannon alkuperäisinä LP-levyinä, vaikka Vettelin kaverit, hänen naispuoliset ihailijansa ja F1-pomot ovat sitä mieltä, että hänen kannattaisi ennemmin kuluttaa kaikki tienaamansa miljoonat plastiikkakirurgin vastaanotolla. Analyytikot ovat laskeskelleet, että Vettelin ulkonäön korjaaminen nykystandardien mukaiseksi vaatisi vähintään 570 leikkausta ja ainakin 70 vuotta aikaa leikkauksista toipumisille.
Vielä uskomattomampi juttu on se, että Vettel löysi aikoinaan itselleen tyttöystävän. Eikä tämä ole valhe. Vettel oli nimittäin eräällä kauppareissullaan vahingossa törmännyt tyttöön nimeltä Hanna Prater, joka myöskin oli kosmisen kellon ajoitusvirheen mukaan syntynyt 50 vuotta liian myöhään. Vettelin on täytynyt olla hyvin onnekas, sillä näin ihmeellisiä sattumia tapahtuu tiedemiesten mukaan maailmankaikkeudessamme keskimäärin vain kerran miljardissa vuodessa. Vaikka Sebastian ja Hanna ovat olleet kuin luodut toisilleen, huhutaan, että Prater on myöhemmin jättänyt Vettelin tämän Suomi-hulluuden vuoksi. Vettelillä väitetään olevan pakonomainen tarve vilkuilla suomalaisia tyttöjä.
Vettel osaa puhua myös suomea ja hän jopa ymmärtää jotakin Kimi Räikkösen puheesta. Vettel ja Räikkönen ovatkin hyviä kavereita ja heidän on nähty joskus käyvän yhdessä oluella.
Vettelin fysioterapeuttina toimii suomalainen Tommi Pärmäkoski, jonka kanssa Vettel käy usein saunomassa, juomassa olutta ja syömässä makkaraa Lapin peräkylissä järvien rannalla. Vettel viihtyy hyvin korvessa, koska yksikään plastiikkakirurgi ei ole siellä tyrkyttämässä hänelle aikojaan. Vettel haluaisi ostaa kesämökin Suomesta.
[muokkaa] Tilastot
| Kausi | Talli | MM-pisteet | Sijoitus | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 2007 | BMW Sauber / Toro Rosso | 6 | 14. | |||
| 2008 | Toro Rosso | 35 | 8. | |||
| 2009 | Red Bull | 84 | 3. (Hylkäyksen jälkeen.) | |||
| 2010 | Red Bull | 256 | 1. | |||
| 2011 | Red Bull | Liian paljon. | 1. | |||
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Alonsoa pilkattiin jalkakarvojen ajelusta, MTV3.fi. Viitattu 24.11.2010.
- ↑ Oskari Saari 14.11.2010.
- ↑ Schumi onnitteli Vetteliä - katso kuvat, MTV3.fi. Viitattu 24.11.2010.
- ↑ Vettel joutuu pesemään hiuksensa aina erikoisshampoolla, jotta hänen päälakensa ei kaljuuntuisi.
- ↑ Jotkut ovat epäilleet Vettelin viiksien aitoutta ja väittäneet nähneensä Adrian Neweyn kasvilannoitepullon kanssa Interlagosin varikolla.
[muokkaa] Katso myös