Scene

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Scene on jossakin päin harvinainen ja toisaalla yleinen teinihirviö, joka muistuttaa sekä emoa että pissistä. Scene voi olla kumpaakin sukupuolta, mutta tällöin naaraan piirteet vievät voiton, tai vähintään näköetäisyyden hänen taakseen valtavien hiustupeerausten ja muovisten hiestenpidennysten johdosta. Scenejen elämäntehtävä on masentaa normaalia ihmispersettä laittamalla itsestään epäinhimillesen kauniiksi (makuasia) muokattuja kuvia nettiin.

Toisinkuin emous, sceneys on pohtaasti muoti-ilmiö. Siihen ryhdytään kun haetaan itsetunnon korotusta hautautumalla krääsä ja ehostusvuoreen. Tyyliin kuuluu pissisksen omainen ihkutus kaikkeen yli-inhimilleseen suloiseen, kuten Hello Kitty-fanitavaraan. Myös miljoonat rusetit ja hiuskoristeet tiarasta hiusruusuun ovat varsinkin naaraspuolisten keskuudessa suuri villitys.

Kun naaraspuolinen scene ottaa itsestään kuvan johonkin internetin yhteisöpalveluun, hän pitää huolen että kuva on otettu viistosti ylhäältäpäin, rintojen herutus on kohdallaan ja kaikki helyt näkyvät kuvassa. Toisinaan (lue: aina) naaras scene on pukeutunut vain toppiin, push up liiveihin ja alushousuihi,n mitkä ovat mitä ilmeisimminkin lainattu poikaystävän vaatekaapista.

[muokkaa] Näin tunnistat Scenen

Naaraan tuntomerkit:

  • Blondit, brunet tai mustat revityt hiukset joissa myös shokkivärejä ja ehdottomasti pesukarhuraitoja. Useimmiten myös hiustenpidennyksiä.
  • Ajan kanssa laitetut meikit, johoin kuuluvat paksut kerrokset kakkuluomiväriä, miljoonairtoripset ja pandarajaukset.


Uroksen tuntomerkit:

  • Samanlaiset hiukset kuin naaraalla, kuitenkin valtaosalla lyhyempänä versiona.
  • Tiukat pillifarkut ja hupparit, sekä hihattomat paidat ja pändi t-paidat.
Pencil2.jpg Tätä artikkelia on työstänyt lössi kirjoittajia, mutta silti se on tynkä.
Tule, näe ja voita artikkeli laajemmaksi.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut