Sammakko

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sammakko on sammakkoeläinten heimon sammakkoeläimien alalahkoon kuuluva sammakkoeläinlaji. Sammakot ovat yleensä rauhallisia lukuunottamatta eräitä yksittäisiä lajeja.[1] Sammakot ovat tunnetusti paljon älykkäämpiä kuin ihmiset. Sammakkoja käytetään laajalti myös huumeena, niiden tarjoamien hallusinaatioita aiheuttavien ominaisuuksien takia. Tämä tapahtuu niin, että sammakkoa nuolaistaan pohjasta. Myös huumeeksi kelpaamattomia sammakkolajeja on, mutta ne työskentelevät lähinnä politiikan parissa.

Evoluutio on pienellä avustuksella onnistunut  tekemään sammakoista immuuneja ydinsäteilylle.
Evoluutio on pienellä avustuksella onnistunut tekemään sammakoista immuuneja ydinsäteilylle.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Sammakot ovat yleisesti ottaen aivan HELVETIN rumia. Niillä on limainen haiseva iho, joka suojaa niitä petoeläimiltä. ( Yksikään petoeläin ei yleensä tule viittä metriä lähemmäs sammakoita ) Sammakkojen koko vaihtelee suuresti, mutta yleisimmät pituudet kulkevat 50 senttimetrin ja 4 metrin välillä. Tsernobylin alueella on kuitenkin tavattu jopa 12 metrin kokoisia yksilöitä, jotka tosin olivat kehittyneet täysin liikuntakyvyttömiksi. Sammakoilla on suuret mustat silmät. Sammakoiden väritys vaihtelee paljonkin elinympäristön mukaan, ydinvoimala- alueilla elävät hohtavat pimeässä. Sammakoilla on yleensä kaksi jalkaa, mutta eräillä lajeilla voi olla enemmänkin. Esim. Ranskassa kasvatetaan kahdeksanjalkaisia sammakoita, joilta katkotaan jalat ja paistetaan sammakonreisiksi. Sitten vain odotellaan että ne kasvattavat uudet jalat tilalle. Tämä on paljon nopeampaa ja tehokkampaa kuin pyydystää kaksijalkaisia sammakkoja.

Sammakot samaistuvat helposti elinympäristönsä kulttuuriin.  Kuvassa ranskansammakko, Limanuljascus Francia.
Sammakot samaistuvat helposti elinympäristönsä kulttuuriin. Kuvassa ranskansammakko, Limanuljascus Francia.

[muokkaa] Levinneisyys

Sammakot ovat ovat levittäytyneet koko maailmaan. Niitä on lähes joka puolella, lukuun ottamatta minun persettäni

[muokkaa] Elinympäristö

Sammakot eivät ole turhan nirsoja elinympäristöstään, niille kelpaa käytännössä mikä tahansa. Sammakoita on tavattu mm.aavikoilta, 6768 km syvyydestä meren pohjasta, viemäreistä, autojen polttoainetankeista, ydinreaktoreista, tulivuoren kraatereista, ja jopa kuusta. (Tämä oli tosin vain erään juopon astronautin silminnäköhavainto, jota ei tiedepiireissä yleisesti pidetä kovin luotettavana)

[muokkaa] Sammakot politiikassa

Sammakot olivat perinteisesti hyvin pitkälti vetäytyneet poliittisista päätöksistä ennen vuotta 2000, jolloin Suomen presidentiksi valittiin eräs maamme kuuluisimmista sammakoista, Tarja Halonen. Muita tunnettuja sammakkopoliitikkoja ovat esimerkiksi Eero Heinäluoma, Paavo Lipponen ja Timo Soini. Lähes kaikki poliitikot pystyvät lisäksi tuottamaan sammakkoja suussaan, mistä ne toisinaan lähtevät levittämään kaaosta joukkoviestimiin. Näistä erityisesti Tarja Halosella on havaittu hallusinogeenisia ominaisuuksia ja moni haluaisikin nuolaista häntä. Tämän takia presidentillä on joukko henkivartijoita.

Eräs vittumaisimmista tunnetuimmista lajinsa edustajista. Ammuttava kohdattaessa.
Eräs vittumaisimmista tunnetuimmista lajinsa edustajista. Ammuttava kohdattaessa.

[muokkaa] Viitteet

  1. Pelottava esimerkki

[muokkaa] Kuuluisia sammakkoja

[muokkaa] Yhteenveto:

{{{otsikko}}}
plussia
  • Laillinen huume
  • Halpa ruokalajina
  • Selviävät ydinräjähdyksestä - kaiken maailman hihhulit eivät pääse valittamaan, kuinka ydinkokeet vahingoittavat sammakkoja.
miinuksia
  • Pahanmakuinen ruokalajina
  • Kääntävät Suomen politiikan päin persettä
  • Jos annat niiden lisääntyä, et mahdu kohta omaan taloosi ja kuolet hajuun.
  • Selviävät ydinräjähdyksestä - siinä meni viimeinen keino päästä niistä eroon.
Henkilökohtaiset työkalut