Saarijärvi
Hikipedia
Suosittelemme muistamaan, ettei Saarijärvi missään tapauksessa ole mahti.
”Kivikauden kylä”
~Saarijärveen liittyvä historiallinen tosiasia
”Koettelee, vaan silti hylkää Herra.”
~Paavo
- Paavo Väyrynen ei ole kirosana
- maataloustuet tulevat vakaumukselliselle keskustalaiselle maksuun aina ajallaan
- Töllistely ja omien tilusten esittely on täällä perinne, josta ei ole syytä luopua
Saarijärvellä ollaan vakuuttuneita siitä, että Urho Kekkonen pitäisi herättää henkiin, jotta paikkakunnan katvealueille saataisiin sähköt. Näillä alueilla tosin ei ole edes satunnaista asutusta, mutta saarijärveläiseen mahtipontisuuteen kuuluu, että sähköt silti pitäisi olla.
Saarijärvellä palkansaajaväestöön on aina suhtauduttu jokseenkin vihamielisesti. Nykyisin Saarijärvi pyrkii eriyttämään ei-keskustalaiset asukkaat omiin reservaatteihinsa, jotta valistustyö ja holhous voitaisiin suorittaa tehostetummin kuin mitä tähän saakka.[muokkaa] Saarijärven yöelämä
Saarijärven yöelämä keskittyy Summassaareen, jota herkeämättä vartioi Tarvaalan arkeologinen internaatti. Kaivaukset ovat paljastaneet Summassaaresta Kivikauden kylän. Sedimenteistä on paljastunut myös korpihotelli Summassaari, joka vihittiin uudelleen käyttöön vuoden 1968 maatilatalouskapinan yhteydessä. Paikka on siitä pitäen toiminut vaihtelevalla menestyksellä soittoruokalana, jonka alakerrassa soitetaan musiikkia kovaa ja hypitään sen tahdissa. Paikasta käytetään rehvakkaasti disco-nimitystä. Kuuluisimpia saarijärveläisiä ovat Rami ja Sanna Saarijärvi .Salaa tehty maalaus Saarijärven paheellisesta yöelämästä. Taiteilija tuntematon Lähde?


