Uuno Turhapuro

Hikipedia
Ohjattu sivulta Sörsselssön
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uuno Turhapuro
500 uuno.jpg
Suomen presidentti
vallassa 1992
edeltäjä Mauno Koivisto
seuraaja Mauno Koivisto
syntyi 1. huhtikuuta 1945
Vatikaani
kuoli 13. heinäkuuta 2004
Jepua
puolue Sottaiset työttömät
Uuno ja Elisabeth onnellisessa avioliitossa.

Johtaja Uuno Daavid Goljat Turhapuro, sittemmin Uuno Kaavid Koljat, (s. 1. huhtikuuta 1945, Vatikaani - k. 13. heinäkuuta 2004, Jepua) oli suomalainen näyttelijä, jonka tunnetuin elokuvarooli oli Vesa-Matti Loiri. Uunolla oli hyvät elämäntavat. Hän oli tosi ahkera ja teki paljon työtä. Hän kohteli vaimoaan hyvin. Uunolla oli myös erittäin lämpimät välit appiukkoonsa. Uuno Turhapuro oli ainoa suomalainen, joka on maksanut valtionvelkansa.

Johtaja Turhapuro oli myös Suomen paras muotisuunnittelija, vuonna 1973 myyntiin tulleet repalaiset pussihousut olivat myyntimenestys. Myöhemmin Turhapuro on suunnitellut myyntiin myös rikkinäisiä verkkopaitoja ja valkoisia (alunperin) tohtorintakkeja, joita ei tarvitse koskaan pestä, sillä ne ovat jo valmiiksi (ja tarkoituksella) likaisia.

Pisnismies johtaja Uuno Turhapuro oli myös toiminut maamme presidenttinä vuonna 1992. Hän päätti antaa vallan takaisin presidentti Mauno "Manu" Koivistolle, huomattuaan olevan liian pätevä pressan hommiin. Uuno nimittäin olisi halunnut olevan Suomen kuningas, mutta ei saanut kuningas-nimikettä. Hän päätti nauttia elämästään "Uunona".

Uuno Turhapuro on näytellyt itseään monissa elokuvissa, joista yhdessä hän kertoo presidentiksi pääsystään. Tässä kuuluisassa teoksessa hän sai myös lempinimet Roskanaama, Sontanaama, Törkyturpa, Sontatunkio ja muuta kaunista.

Uunon kuoleman jälkeen on ruvettu levittelemään Uunoilmiötä.

[muokkaa] Elämän viime hetket

Keväällä 2004 Uuno hullaantui täysin vanhainkotiin, jossa hänen appivanhempansa asuivat muiden päästään seonneiden vanhusten kanssa. Tosiasiassa Uuno vain rakastui vanhainkotia johtavaan akkaan, jonka ansiosta vaimo potki Uunon pois kotoa, jonne Uuno ei enää palannut. Vanhainkodin vanhussekamelskan joukosta Uuno löysi vanhan, kadonneen kaverinsa Sörsselssönin, joka oli joutunut sinne tultuaan mielisairaaksi. Sörsselssön oli vaihtanut nimensä sekopäissään Sörsselsoniksi, koska voi olla, että siinä on vähän enemmän sointua. Pian Sörsselson ilmoitti Uunon kilpailuun, jossa Uuno näytti kaikki itsestään kertovat 19 muuta leffaa. Lopulta Uunon oli vain pakko voittaa kilpailu, koska kaikki niin vaativat. Uuno palasi vanhainkotiin, jossa keskittyi pelaamaan muiden kanssa Uno-korttipeliä. Uunon vaimo otti avioeron Uunon kuolemaa edeltävänä päivänä. Seuraavana päivänä Uuno järkyttyi menetettyään vaimonsa ja kuoli appivanhempien sohvalle kello 12.00.

[muokkaa] Katso myös


Suomen presidentit
Finland coa.png K. J. Ståhlberg - Lauri Kristian Relander - P. E. Svinhufvud - Kyösti Kallio - Risto Ryti - C. G. E. Mannerheim - J. K. Paasikivi - Urho Kekkonen - Mauno Koivisto - Martti Ahtisaari - Tarja Halonen
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut