Särki
Hikipedia
”Syö särkeä, se kasvattaa järkeä.”
~Siis voiko kukaan tosissaan olla tuota mieltä?
Eipä hymyilyttänyt Tarjaakaan tuon jälkeen kovin makeasti.
Särki (Rutilus rutilus rutilus rutilus) on pieni ruodoista tehty syömäkelvoton kalan paskiainen. Se kärsii ikuisesta krapulasta, joka johtunee siitä, että se ryyppää sen vuoksi, että se on niin kateellinen ruutanalle, ja sen vuoksi sen silmät ovat punaiset. Särki kasvaa yleensä yhdeksänsenttiseksi, mutta myös kymmensenttisiä on tavattu. Särkiä on kaikkialla Euroopassa lukuun ottamatta lämpimiä etelänmaita, eli Espanjaa, Italiaa ja Kreikkaa. Lisäksi särkiä esiintyy (joskin harvoin) maissa, joilla on sisävesiä tai rantaviivaa.
[muokkaa] Ruodot
Kuten jo aiemmin todettiin: särki on tehty ruodoista. Sen ruodoissa on ikäviä väkäsiä, jotka takertuvat kurkkuun, mutta silti jotkut suomalaismiehet syövät niitäkin sitkeästi 24/7. He ovat ottaneet liian vakavasti artikkelin alussa mainitun sananlaskun, sillä särjen syömisellä on suunnilleen sama vaikutus, kuin jos haukkaisit palasen puuta: Joudut sylkemään tuon kauhean moskan ulos suustasi ja sen jälkeen sinua vituttaa, kun pitikin mennä maistamaan. Jotkut tiedemiehet väittävät kuitenkin, että tuossa sananlaskussa on jotain perää.
[muokkaa] Lapinmiehen särkikeitto
Mutta miten siis valmistetaan hyvänmakuista särkeä? Seuraavasta hiukan osviittaa.
- Otetaan särki ja vettä.
- Keitetään särki vedessä, jonka jälkeen heitetään loput vedestä pois.
- Otetaan mehua ja keitetään särki siinä. Mehun voi tämän jälkeen heittää pois.
- Otetaan maitoa ja keitetään särki maidossa, jonka jälkeen heitetään maito pois.
- Otetaan piimää (mieluiten rasvatonta [tai oikeastaan ihan sama, kysy särjeltä, mitä se haluaa]).
- Keitetään särki piimässä ja heitetään piimä sinne, minne vesi, mehu ja maitokin jo menivät.
- Otetaan pontikkaa.
- Heitetään särki pois.
- Juodaan pontikka.
[muokkaa] Mitä hyötyä särjestä on?
Särjestä ei ole, eikä ikinä tule olemaan yhtikäs mitään hyötyä.
”Särrrki tullee, evä näkkyy!”
| | Särki on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään, kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu. |
| Kalalajit | |
|---|---|
| Hyvät: | Ruutana - Karppi - Toutain - Ahven - Made - Kampela - Kuha - Kultakala - Lohi - Valas - Silakka |
| Epäilyttävät: | Lipeäkala - Sampi - Muikku - Monni - Lahna - Suutari - Säyne - Törö - Mutu - Sorva - Rasvakala |
| Pahat: | Salakka - Turpa - Vimpa - Siika - Särki - Pasuri - Kivisimppu - Vastarannan kiiski - Hai - Härkäsimppu |
| Luontaiset viholliset: | Ihminen - Teollisuus - Kalastajat - Kapitalismi - Mafia - Venäjä |

