Ruutana (kylä)

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jos etsit tietoa ruutanasta, rumasta ja haisevasta kalasta, uiskenteles syvemmille vesille.

Ruutana (ruots. Saatana) on pieni alkuasukaskylä, joka sijaitsee täältä katsoen kaiken takana. Voit vallan mainiosti viettää ihan mukiinmenevän kesäpäivän Kangasalalalla, kunhan et vain poikkea tähän kylään. Kun näet Ruutanan Shellin valot Jyväskyläntien varrella, on parempi kiihdyttää auton nopeus vähintään 140 kilometriin tunnissa. Muista kuitenkin huolehtia, että vältyt auto-onnettomuuksilta, sillä ruutanalaiset ovat tunnetusti huonoja kuskeja, ja jos kolaroit Ruutanan alueella, autostasi varastetaan kolmessa minuutissa pölykapselit, Wunderbaum ja autonavainten avaimenperä.

[muokkaa] Historia

Siitä, kuka onneton päätyi ensimmäisen kerran asumaan Ruutanan alueelle, ei ole käsitystä. Monet suomalaiset suvut ovat keskeyttäneet sukututkimuksia, kun suvusta on löytynyt musta lammas, Ruutanassa asunut ihminen. Oletettavasti on kuitenkin niin, että jokin Ruutanan vetämättömässä ja riidanhaluisessa ilmapiirissä saa ihmiset jäämään sinne vastoin tahtoaan. On kuultu jopa kokonaisista, tavallisista lapsiperheistä, jotka ovat muuttaneet pahaa-aavistamattomina Ruutanaan, ja jo viikossa perheet ovat katkaisseet lähimmät välit ulkomaailmaan ja ovat muuttuneet vihamielisiksi ja saamattomiksi.

Ruutanan nimen alkuperästä on kolme vallalla olevaa käsitystä:

  1. Nimi tulee samannimisestä rumasta, haisevasta kalasta
  2. Nimi tulee sanasta rutakko, mikä taasen tarkoittaa pinetä umpeenkkasvanutta mutalammikkoa, juuri sellaista missä ruutanat asuvat.
  3. Nimi tarkoittaa Saatanan, tuon vanhan, vihatun, mutta karismaattisen vihtahousun rumaa ja saamatonta veljeä.

Kaikki näistä vaihtoehdoista ovat aivan yhtä hyviä ja suoraan sanoen Haranharjun kiviäkin kiinnostaa.

[muokkaa] Asukkaat

Väestö, ruutanan sankut, on sisäänpäinlämpeävää ja barbaarista kansaa. Tällä väkivaltaisella, itsetietoisella kansalla, jolla ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, olisi suuret edellytykset valloittaa myös suurempia alueita lähiympäristöstään. Sitä he eivät kuitenkaan laiskuudeltaan ja keskinäiseltä eripuraltaan saa tehtyä.

Vastoin kuin muualla Suomessa, Ruutanan aluella pilven poltto on täysin sallittua ja jopa suotavaa. Tätä on arvosteltu, mutta humanitäärisistä syistä ei voida olettaa, että kukaan pystyisi asumaan Ruutanan aluella pää selvänä. Myös kovemmat aineet ovat yleisiä samasta syystä.

Sankkujen pääasiallinen koulutus on keskeytetty ammattikoulu, josta ollaan hyvin ylpeitä. Sankuista löytyy niin rakennus- kuin autopuolenkin koulutuksen keskeyttäneitä. Koulutuksen keskeytys on sankuille suuri aikuistumisriitti, "vittu mä mitää koului tarvii", ja keskeytystä juhlitaan usein isollakin sankkuporukalla.

[muokkaa] Elinkeino

Olisi naurettavaa kertoa, mistä Ruutana on tunnettu, koska harva edes tietää Ruutanaa, ja tunnetuksi sitä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan.

Sankkujen pääasiallinen elinkeino on sossun luukuilla pyöriminen sekä Kelan lomakkeiden täyttäminen. Myös prostituutio on suosiossa. Maanviljelystä mainittakoon hampun kasvatus. Eikä alkoholivalistus ole ainakaan Ruutanan (Kangasalan)nuorisoon tehonnut. Tapana on että Iskelän kentälle kokoonnutaan keväisenä lauantai-iltana ryyppäämään jolloin porukkaa on päädystä päätyyn, eli n.12-16.v porukkaa. Jos "maija" sattuu paikalle niin pakoon joko ei lähdetä tai lähdetään. "kun Ruutana putos puusta kaikki oli päissänsä"

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut