Ruokolahti
Hikipedia
Ruokolahti (länsinaapurissa myös nimellä Ruokolax)Ruokolahtea ei tule sekoittaa Ruoholahteen, joka on joku paikka jossain Helsingin suunnalla. Sen sijaan paikkakuntalaiset itse kutsuvat kuntaa Eukkokunnaksi. Kukaan ei tiedä mistä nimi tulee, mutta perinteinen ruokolahtelaiseukko on äänekäs ja välistä pahasuinenkin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Perimätiedon mukaan Ruokolahden perustivat paikalle eksyneet siirtolaiset, jotka uskoivat vuosikausia päässeensä perille Amerikkaan. Pettymys oli valtaisa lappeenrantalaisen lähetyssaarnaajan saatua 1700-luvun lopussa yhteyden ruokolahtelaisiin. Silloin huomattiin, että Suomessahan tässä edelleen ollaan ja että lähetyssaarnaaja oli tehnyt raskaaksi puolet ruokolahtelaisten maajussien eukoista.
Suomen suurruhtinaskunnan aikana asutus laajeni Imatralle, joka on siis todistetusti ollut osa Ruokolahtea vaikka imatralaiset pölkkypäät haluavat edelleen nykypäivänäkin kiistää asian. Tämän johdosta Ruokolahden ja Imatran kilpailu historiankirjoja painavissa laitoksissa on kova. Totuus (ruokolahtelainen versio) kuitenkin on, että 1900-luvun alussa teollistunut Imatran alue aloitti tunnin kestäneen sietämättömän kapinan, jonka lopuksi Ruokolahden oli luovuttava verta vuotavin sydämin ja maatyöstä kovettunein sormenpäin Imatrasta. Kaikki tämä katkeroitti ruokolahtelaisia suunnattomasti, sillä (ruokolahtelainen versio) Ruokolahti oli laittanut kaikki ponnistelunsa Imatran alueen kehittämiseen muun seudun jäädessä takapajuiseksi. Imatran kiusaksi ruokolahtelaiset voivat kuitenkin todeta, ettei Imatra tuossakaan vaiheessa tajunnut muuttaa vaikka sinne Pohjanmaalle ja on oikeastaan aika surkea paikka asua.
[muokkaa] Nykypäivä
Nykyinen Ruokolahden kunnan alue koostuu maajussien lisäksi puista, pelloista ja puista. Myös muutama lehmä saattaa olla havaittavissa, jos oikein jaksaa siristää silmiään. Jotkut ruokolahtelaiset ovat ilmeisesti lappeenrantalaisen verenperimänsä vuoksi jättäneet iänikuisen pellon kyntämisen ja muuttaneet kerrostaloihin, joita ohranalleista koostunut kunnanvaltuusto tai jokin vastaava elin antoi pitkän anelemisen jälkeen rakentaa Rasilaan 2 kappaletta vuonna 2001.
Ruokolahtelaiset ovat olleet erittäin sisäänpäinkääntyneitä aina lappeenrantalaisen lähetyssaarnaajan ajoista lähtien. Vuosien 2005-2010 välisenä aikana rakennettiin piikkilanka-aita, joka kattaa koko Ruokolahden kunnan rajan. Tilastojen mukaan ulkopaikkakuntalaisista pyrkijöistä sisään päästetään vuonna 2011 noin 25 prosenttia. Historiasta johtuen läpäisyprosentti lappeenrantalaisten kohdalla on kuitenkin vain noin 1 ja imatralaisten kohdalla 10. Aidan ylitse ei kannata yrittää, sillä silloin jonkun toukohousun äkäinen rekku voi hyökätä lahkeeseen roikkumaan. Muuttoliike vuonna 2011 on 1 kuntaan muuttaja 10 poismuuttajaa kohden.
Myös ruokolahtelaiset marja- ja sienimetsät ovat hyvin monipuolisia. Tästä kertonnee joskus ennen 2010-luvun taitetta ruokolahtelaisesta metsästä löytynyt aikuisviihdekätkö. Harvassa metsässä kasvaa moisia herkkuja.
[muokkaa] Kulttuuri
Ruokolahden perinteisin kulttuurimuoto lienee ollut 2000-luvun loppuhujakoilla muutamana kesänä järjestetty äijänkärräyskilpailu. Sen tarkoituksena lienee ollut vaalia vanhaa ruokolahtelaista perinnettä, nimittäin oman sammuneen äijän kärräämistä taloinpoikaispippaloista maitokärryillä kotiin kuoppaista maalaistietä pitkin. Kulttuuria tarjoilevat myös muutamat pubit, mutta sivistyneempää menoa kannattaa etsiä Imatralta tai vielä mieluummin Lappeenrannasta.
[muokkaa] Legenda
Ruokolahti tunnetaan myös leijonakuntana, koska erään vierailevan venäläisen sirkuksen juopunut sirkustirehtööri päästi sirkuksen mukana olleen leijonan karkuun vuonna 1992. Leijona sitten piiloutui metsään vaanimaan erään kunnanvaltuutetun rouvaa ja puraisi tätä persauksiin hänen ollessaan iltakävelyllä. Rouva kuitenkin kiipesi puuhun ja pelastui. Harmi vain, että tapauksen ainoa silminnäkijä oli juopunut ruokolahtelaisukko, joka ilmoitti asiasta aina pätevälle roskalehdistölle. Vaikka tapausta ei ole pystyttykään varmistamaan, oli Ruokolahden tie kansallisiin tähtiin leijonakuntana auki.
[muokkaa] Kuuluisia ruokolahtelaisia
Leijona, joka haukkasi kunnanvaltuutetun rouvaa. Kuuluisuuteen nousemisensa jälkeen Ruokolahti myönsi leijonalle palkinnoksi huvilan Saimaan rannalta. Leijonan puuttuessa huvilaa käytetään kunnan silmäätekevien virkistymistarkoituksiin.