Rudolf Steiner

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Naziflag.gif
Natsit rakastavat tätä artikkelia.
Ujo sankarimme piiloutuneena aurinkolasien taakse.

Rudolf Steiner (27. helmikuuta 1861 - 30. maaliskuuta 1925) oli ulkomaalainen satuilija, joka tunnetaan ennen kaikkea antroporohirvisammakkosofian kehittäjänä.

Historiaa pähkinänkuoressa[muokkaa]

Vuonna 1919 Waldorf Astoria -tehtaan työntekijöiden lapsille oli määrä luoda koulutusjärjestelmä. Toisinaan väitetään, että koulussa opetetaan oppia ihmisroduista ja erityisesti arjalaisten paremmuudesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Natsi-Saksassa steinerhörhöt passitettiin muun väen ohella kaasutettavaksi. Maailmalla nämä koulut tunnetaan hörhöjen kouluina, mutta Suomessa niille on vakiintunut nimitykset steinerkoulu, "vammaisten koulu" tai "boheemien taidekoulu". Suomessa on myös yksi Steinerin höpönlöpöjuttujen vaikuttama korkeakoulu, Snellman -korkeakoulu.

Steiner on vaikuttanut biodynaamisen maanviljelytavan syntyyn. Arkkitehtoonisesti hän oli yksi orgaanisen arkkitehtuurin pioneereista. Hänen arkkitehtuurituotantonsa merkittävin saavutus on Goetheanum, joka kaikkien helpotukseksi paloi uutenavuotena 1922–1923. Rakennus on taas pystyssä.

Goetheanistiseen tyyliin kuuluu, ettei rakennuksessa saisi olla suoria kulmia, koska niitä ei esiinny luonnossa. Vaikka näemme niitä esimerkiksi kiteissä ja joissakin "rapautumismuodoissa", ne ovatkin pahojen henkien työtä. Toisaalta kun tarkastelemme luontoa, voimme havaita ettei luonnossa todellakaan ole yhtään täysin suoraa muotoa.

Historiaa ei valitettavasti löytynyt pähkinänkuoren sisältä.. :(

Antroporohirvisammakkosofiaan kuuluvat muun muassa kiertohenget, jotka kuljettavat maata ja gnoomit, jotka valvovat maanviljelystä niin, että tiettyinä päivinä tehdään oikeat rituaalit. Steiner-opin mukaan on myös niin, että veren kiertäminen saa sydämen sykkimään eikä vahingossakaan toisinpäin. Steinerin kannattajat luokittelevat näkemyksensä kuuluvan niin kutsuttuun laajennettuun tiedekäsitykseen.

Steinerin tutkimusmenetelmiä pidetään toisaalta tieteellisestä näkökulmasta kiistanalaisena näennäistieteenä, kun taas sitä puolustavat saatananpalvojat, hipit, lässyttäjät ja muut älyköt sekä hörhöt katsovat sen kuuluvan laajennettuun tiedekäsitykseen.

Kymmenen asiaa, jota et varmasti tiennyt Rudolf Steineristä[muokkaa]

Steiner syntyi tuolta.
  1. Syntyi äidistä (katso kuva).
  2. Ensimmäinen koulu oli koekoulu, joka perustettiin Namibiaan.
  3. Ammuttiin 31 kertaa päähän ensimmäisessä nakkisodassa. Luultiin kuolleen.
  4. Paljasti olevansa hengissä kaksi kuukautta myöhemmin ja tuli seuraavana päivänä ulos kaapista.
  5. Piti siitä suklaasta jossa oli mantelia ja steariiniä sisällä. Lapset, tätä suklaata myydään vain Saksassa.
  6. Oli opiskeluvuosina luultavasti Adolf Hitlerin kanssa kämppiksiä.
  7. Hevari.
  8. Kuoli ennen sinun syntymääsi.Lähde?
  9. Keksi puhelimen
  10. Osasi ratkaista rubiikin kuution neljässä sekunnissa

Steiner Suomessa[muokkaa]

Satuilija itse vieraili Suomessa vuonna miekka ja punajuuri. Hänen ajatuksensa saivat tukea aluksi Suomen Teosofisen seuran puitteissa, jonka jälkeen seuran nimi vaihdettiin pilipaliseuraksi ja siittemmin nimi muuttui vielä pellepajaksi, mutta nykyään tämä unohdettu seura tunnetaan paremmin nimellä eduskunta. Myöhemmin perustettiin Suomen Antroporohirvisammakkosofisen seuran edeltäjä. Suomessa tätä jaloa aatetta on vienyt eteenpäin filosofian prosessori Fujitsu Siemens emeritus eli lyhyesti Risto Wiggelä. Hän on muokannut Steinerin ajatuksia lapsien polttamisesta roviolla jälki-istuntoa ajavana asiana, lapsien sitomisesta entisen natsi-Saksan kidutuspenkkeihin ja ruoskimista itse punotuilla pajuruoskilla ja lisännyt niihin mm. J. V. Snellmanin sairaita ajatuksia. Wiggelä on myös suomentanut paljon Steinerin saksankielisiä anime-sarjakuvia, joista ovat myöhemmin muodostuneet huippusuositut Dragon Ball Z -ohjelmat, sarjakuvat ym. Edellä mainitut teokset ovat yhäkin koulun keskeisiä oppikirjoja.

Steinerkoulu[muokkaa]

Kuva tyypillisestä steinerkoulusta. Tuollaista värienkirjoa näkee vain homobaareissa ja steinerkouluissa.

Steinerkoulut ovat 1,2-vuotisia luokallisia yhtenäiskouluja, jotka perustuvat puoliksi itävaltalaisen ihmisen ja puoliksi norjalaisen vuoristolaaman lapsen, Steinerin, kehittämään pilipalilogiikkaan. Suomen "lol oot sä steineristä?" -kouluissa oppilas voi halutessaan suorittaa lisäksi ylimääräisen 69. luokan, jonka päätteeksi hän kirjoittaa eurytmian ja punonnan. Steinerkoulu korvaa siis sen aidon ja oikean koulun, peruskoulun ja (69. luokan kanssa) lukion, mikäli koulu on saanut asianmukaiset saatananpalvonnan järjestämisluvat. Luvatta toimivan koulun oppilaat rinnastetaan selvään vähemmistöön, homoi... heihin. Kaikesta huolimatta steinerissä kumminkin opitaan kaikki samat tärkeät asiat kuin normaalissa peruskoulussakin; virkkaus, eurytmia, neulanreikäkamera, himmeli, ruuvvimeisselin teko, sieniprinttien otto, saunakauhan teko ja opetuksista tärkein: kuinka naida uimahallissa miestenpuolella miestä, siten ettei uhri tunne kipua anuksessaan, vaikka joskus kuuleekin toisenlaisia väitteitä.

Kouluilla on kaikissa pilipalilogiikisissa suuntauksissa muitakin tehtäviä kuin pelkkä oppilaittensa sielujen raiskaus. Steinerkoulut haluavat korostaa angstin ja Itä-Saksan tärkeyttä lapsuusvuosina, laaja-alaista seksivalistusta (89 % "lol oot sä steineristä?" -koulun käyneistä ajautuu pornon kiehtovaan maailmaan) ja käytännöllisiä elämäntaitoja, kuten punominen, eurytmia, tanssi, rakkaus, homoliitot, amispopneverstop, liito-oravat, sekä nuoren vähittäistä kehittymistä kohti helvetillistä ja vastuutonta aikuisuutta. Tavoitteeltaan steinerkoulu ei siis juuri eroa perusopetuksesta; ero löytyy lähinnä tavasta soveltaa tavoitetta käytäntöön.

Steinerpilipalilogiikan perustana on Steinerin antroporohirvisammakkosofiseen ajatteluun pohjautuva ihmiskäsitys. Sen mukaan inhimillisen kasvun idut ja pavunvarret ovat löydettävissä kasvavasta itsestään. Jos tämän huomaat, käänny oman lääkärisi puoleen. Kasvattajalta steinerpilipalilogiikka vaatii erityistä paneutumista työhönsä, mieluiten voilla ja elmukelmulla. Steinerkoulusta on myös vakiintunut eräänlainen käsite. Käsite, jolla voi olla vaikea saada kavereita ja varsinkaan naista. Tässä pieni esimerkki:

Tyttö: "Moi, mikäs sun nimi on?"
Poika: "Pekka. Entäs sun?"
Tyttö: "Liisa."
Poika: "Liisa, sä oot varmaan kyllä tosi väsyny kun oot juossu koko yön mun unissa ja ajatuksissa."
Tyttö: "Noh äläs nyt.." *punastuu* "Mitäs kouluu käyt kulta?"
Poika: "Steinerii. Entäs sä?"
Tyttö: "Ööh.. Tuota.. Ei sillä nii välii. Oho, katos bussi lähtee. Älä soittele, moimoi."

^-- Perustuu tositapahtumiin.

Kritiikkiä[muokkaa]

Steinerkoulujen ympärillä on ollut runsaasti erimielisyyksiä. Verisiltä yhteydenotoilta ei ole valitettavasti voitu vältyttyä. Steinerkouluja on pidetty vaarallisina yhteiskunnalle tai vähintäänkin arveluttavina autokorjaamoina ja sen pohjalla olevaa ihmiskuvaa on moitittu. Kriitikkojen joukossa on paljon yhtäältä kristillisen vakaumuksen edustajia ja toisaalta autisteja sekä skitsoja hevosia, myös mahdollisesti Paavo Pesusieni vastustaa tätä natsi-Saksan tukemaa toimintaa. Suomessa yhtä steinerkoulujen Ikean-kataloginpohjaista vastustusta edustaa Pentti Hirulisen julkaisema, todennäköisesti mielisairaan näkökulmasta variksen verellä kirjoitettu kirja "Mitä Rudolf Steiner todella opetti. Ruuanlaittoa?" Myöhemmin Hirulinen on väittänyt, että antroporohirvisammakkosofit organisoivat hänen kirjansa laajamittaisen oston, jotta kirja ei päätyisi pervojen pikkulasten luettaviksi. Nimimerkit Rille Pienilä, Risto Wiggelä ja Tomppa vastasivat Hirulisen kritiikkiin kirjallaan "Huomautuksia Pentti Hirulisen Steiner-kirjasta – siellä on paljon kirjoitus virheitä", jossa he pyrkivät osoittamaan perättömiksi Hirulisen väitteet, että Rudolf Steiner olisi ollut huono rakastaja.

Mitä tehdä jos tunnen halua vaihtaa steinerkouluun?[muokkaa]

  1. Ei hätää, yleensä tämä tunne kestää vain pari minuuttia.
  2. Polta katollinen tai katoton kirkko, se rauhoittaa.
  3. Pelko on kohdattava. Kävele kyseisen steinerkoulun ohi ja huuda Jumalalta armahdusta.
  4. Haluatko kiduttaa itseäsi eurytmialla vuosia?
  5. Bensaa sängylle, mene maaten, kaada kynttilä patjalle.
  6. Jos selviät yllä olevista asioista hengissä, steinerkoulu toivottaa sinut tervetulleeksi!

Antroporohirvisammakkosofinen lääketiede[muokkaa]

Antroporohirvisammakkosofinenlääketiede on Rudolf Steinerin ja hollantilaisjuopon Itah Wegranin kehittämä parantamisleikki, jonka perustana on ajatus ihmisen neljästä olemuspuolesta eli neljästä ruumiista. Siis kaksimieliset helvettiin, nelimielinen on nyt in.

Antroporohirvisammakkosofisen leikkilääketieteen hoitomuotoja ovat mm. hoitoeurytmia. Antroporohirvisammakkosofiset lääkkeet muistuttavat homopattisia lääkkeitä. Lasten henkistä sekä fyysistä hyväksikäyttöä suositaan lääkekuurin aikana.

Eurytmia[muokkaa]

Lyhyesti virsi kaunis, eurytmiaa harrastava täti.
Liian eurytmian harrastamisen haittavaikutuksia.
Eurytmia kehittää nopeutta ja on eleganttia

Eurytmia on Steinerin vahingossa kehittämä taidemuoto, rytmistä liikkumista, jonka hän keksi kokouksessa saatuaan epilepsiakohtauksen. Virallisesti (totta kai) eurytmia perustuu antroporohirvisammakkosofiaan.

Eurytmiassa tarkastellaan pianon pimputusta ja ilmaistaan niitä naurettavissa muodossa, josta ei kehtaa puhua kenellekkään koskaan ikinä. Jokaiselle äänteelle ja pianon pimputukselle, intervallille ym., on oma ele. Eurytmiaa tehdään joko puheeseen (joka on naurettavaa) tai esim. runonlausuntaan tai soitinmusiikkiin (joka on vielä naurettavampaa). Koreografiat voivat olla erittäin lapsellisen helppoja ja liikeratoja soolona tai monen henkilön ryhmässä, jolla halutaan viestittää hengellisen antautumisen saantia, sielun irtautumista ruumiista, halua perustaa kukkakauppa tai vaikkapa palvoa eyrytmiasalin seinäpaneeleissa asuvia tonttuja ja muita hyviä henkiä. jne. Ensisijaisesti eurytmia on kuitenkin kehitetty oppilaiden nöyryyttämiseen. Eurytmialla viedään jopa lukiolaisilta kaikki omanarvontunto pois pakottamalla heidät hyppimään keijuhyppelyä ja tanssimaan päiväkoti-ikäisten piirileikkejä idioottimaisen pianonpimputuksen tahdissa, opettajan koko ajan paasatessa kuinka tärkeästä, käytännössä koko koulun tärkeimmästä oppiaineesta on kyse. Poikkiteloin asettuvat oppilaat saattavat joutua kahdenkeskeiseen puhutteluun, jonka jälkeen seuraa tavallisesti lähete joko yksityiseen hoitoeurytmiaan tai maalausterapiaan. Myös koulun lääkärin kirjoittamia lääkkeinä myytäviä sokeripaloja on käytetty.

Taiteellisessa eurytmiassa voidaan toteuttaa vaikka kokonaisia sinfonioita eurytmisesti liikkuen (joka on todella naurettavaa). Esityksissä värikkäät puvut täydentävät liikkeen ilmaisuvoimaa, jonka johdosta eurytmistin sielu irtautuu kehosta ja hän tuntee halua perustaa kukkakaupan Ähtäriin tai vaihtoehtoisesti hän tuntee muuttuvansa pääskyseksi.

Sosiaalista eurytmiaa voidaan harjoittaa vaikkapa työpaikoilla salaa, sillä useimmat yhtiöt ovat kieltäneet tekemästä tätä saatananpalvontaa muistuttavaa asiaa. Erityisesti aikuisten erilaisille yhteisöille suunnitellut harjoitukset pyrkivät lisäämään viihtyvyyttä, parantamaan yhteistyötä sekä ilmapiiriä. Siksi eurytmia on todettu hyväksi pornobaareissa, jossa tanssijat tanssivat eurytmiaa humalassa.

Snellman Hirmuinen -korkeakoulun Ilmari Ojasuo toteaa: "Eurytmian opiskelija tekee monta hämmästyttävää löytöä sekä kehostaan, erityisesti sielustaan sekä oppii monen monta uutta liikettä seksimaailmaan. Taiteellisten harjoitusten avulla hän löytää itsestään uinuvia sielunpuolia, joita ei aavistanut olevan olemassakaan." Tästäkös saatananpalvojat innostuvat, kunhan kuulevat.

Oppilaiden keskuudessa eurytmia on kuitenkin usein enemmän rakastettu kuin vihattu "liikuntamuoto". Eräät lajiin haltioituneet oppilaat saattavat harrastaa sitä keskenään mm. välitunneilla ja ruokailuun mennessä.

Katso myös[muokkaa]