Ruandan kansanmurha

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.
Kigalin entomologinen instituutti painottaa, että lajinmäärityksessä voi helposti tapahtua inhimillisiä ja epäinhimillisiä virheitä.

Ruandan kansanmurha oli Ruandassa 1994 tapahtunut opposition suorittama pienimuotoinen tyytymättömyyden ilmaus, joka sai länsimaiden mielestä kansanmurhan omaisia piirteitä, mutta ei aikanaan länsivaltojen mielestä vaatinut suuriakaan toimenpiteitä.

Myöhempi historian tutkimus on aiheuttanut tähän näkökantaan pienimuotoista uudelleentulkitsemista[1].

Loistava menneisyys

Länsimaat, yllätettyinä jälleen kerran sen totuuden edessä, että haltuun otettuja valtioita on ihan oikeasti hallittava. "Mitä, sekö vaatiikin ihan oikeaa työtä?!" - George W. Bush, "Junior".

Ruandan alueella oli asunut jo joskus ammoisina aikoina[2] kolme eri luokkatyyppiä. Olivat hutut, tutsit sekä jokin kolmas luokka.[3]

Koska luokat elivät niin samankaltaisesti, ja koska heillä oli yhteinen maa, historia sekä kieli, heidän selkein eronsa oli se, että hutut omistivat kituuttavan elannon antavan maapläntin, ja tutsit taas vähän vähemmän kituuttavan elannon antavan karjaeläimen.

Hikipedia havaitsi, ettei nykyaikainen länsimaalainen, jonka ensimmäisen maailman ongelmiin kuuluu esimerkiksi roskapönttötilan loppuminen kesken ylimääräisen ruuan poisheittämisen yhteydessä, tajua tällaista erotusta ilman selvää suomen kieltä. Koska selvää suomen kieltä ei kuitenkaan ole olemassakaan, sillä hampaat yhdessä pihistyt yksittäiset sanat eivät ole niinkään kulttuuria kuin ne ovat kansanperinnettä, on asia ilmaistava edes selkeästi. Eron voisikin tiivistää hyvin siihen, että hutu on kaksiossa elävä kukkien istuttelija, kun taas tutsi olisi lemmikin omistaja.

Satunnaisia sosiaalisia kommelluksia

Hutujen ja tutsien erot olivat niin pieniä, ja kahden luokan rajapinnassa oli niin paljon aukkoja, että heidän olemistaan eri luokissa saattoi pitää lähinnä kuriositeettina. Tilanne oli siis löyhästi kuvailtuna ”se mikä oli ja siten niin”.

Tilanne muuttui erilaiseksi, kun muutamat saksalaiset matkaajat erehtyivät eräässä risteyksessä, ja pian he saksalaisille ominaiseen tapaansa erehtyivät kuvittelemaan jotakin maata osaksi omaansa[4]. Saksalaisille ominaiseen tapaansa he sovelsivat rotutietämystään alueella, eikä siitä kulunut kuin noin pari tuntia, kun alueella oli jo tarkka ja täysin periksi antamaton rotukäsitys ylemmyydestä ja alemmuudesta[5]

Kun alue siirtyi Belgialle, he omaan ominaiseen tapaansa kuuntelivat tarkalleen, mitä saksalaiset olivat sanoneet ja tehneet, ja aika pitkälle he olivat mieliksi.

Postapokalyptinen takinkäännös

”Iso-Rähinä- Part Deux”:sin jälkeen Belgia uskalsi viimein olla omatoiminen, ja sekin lähti ratsastamaan orastavan poliittisen suvaitsevaisuuden aallonharjalla. Kun kerran tutsit olivat saaneet olla koko ajan johdossa (siis kolonialistisesti johdetussa maassa), niin nyt oli hutujen vuoro. Samalla länsimaisella hienotunteisuudella, jolla oli aiemmin kohdeltu tutseja, kohdeltiinkin nyt hutuja. Asiapapereiden ”korjaileminen” ja muut pikku asiat olivat pieni haaste nykyaikaiselle länsimaiselle byrokratialle, joka saattoi muuttaa muitta mutkitta ”alkoholistin” ”sosiaalisesti syrjityksi siman suurkuluttajaksi” ja ”autoveron” ”sosiaalisesti hyväksyttäväksi taloudelliseksi kepillä hakkaamiseksi johdatteluksi kohti ylihintaista uutta autoa, jonka myyntiarvo laskisi puoleen jo liikkeestä ulos ajaessa”.

Tutsit, joille oli kustu niskaan hunajaa ja etikkaa jo pitkän aikaa, ottivat tämän yllätyskäänteen yhtä hyvällä kuin hiekkalaatikon lapsi, jonka lelu on juuri annettu viereiselle lapselle, että kaikilla olisi hyvä mieli.

Pientä kiukuttelua

Ruandan itsenäisyyden, jonka olisi voinut ajatella olevan ihan ok asia, pilasi pienessä määrin maahan syntyvä keskitetty ja vahva hallitus. YK:n kirjoissa tämä asia oli epämukava juttu, mutta ei sille Belgia tai mikään muukaan taho yrittänyt mitään tehdä, ainakaan ajoissa. Diplomaattisuuden ongelmallisuuden takia asiasta oli vaikeaa syyttää ketään, vielä tässä vaiheessa. Hutut saivat sosiaalisesti rauhallisempaan tilaan jo muutaman tuhatta tutsia, belgialaisten katsellessa hienotunteisina tilannetta liikaa sekaantumatta.

Tilannetta sekoitti tulevina vuosina epäselvä poliittinen karuselli, jossa oleellista oli lähinnä pitää hutut hallinnossa kiinni. Samaa toimintaa voisi tavata missä tahansa poliittisessa järjestelmässä, jossa edes yksi ihminen on eri mieltä asioista. (Tässä kohtaa stalinistit yleensä kysyvät, miten se on mahdollista.)

Sosiaalinen tasajako

Kylmän sodan huomatessa kauhuissaan törmäävänsä omaan häntäänsä, se käsitti tulleensa loputtoman kiertonsa loppuun. Pian tämä tarkoitti suurta itsenäistymisen buumia, josta myös Ruanda pääsi nauttimaan. Tähän asti oli jo ollut suuntana se, että hutut kaikessa rauhassa loivat sekopäisiä ryhmiä ”suojellakseen itseään tutseilta”, ja tutsit taas loivat sekopäisiä ryhmiä ”suojellakseen itseään hutuilta”.

Hutujen demokraattinen onnela

1990 hutut alkoivat julkaista (salaista) lehteä ”Haloo Ruanda. Valot päälle!”, jossa hyvään journalistiseen tapaan luotiin täysin päästä keksittyjä kauhukuvia tutsien väkivaltaisista ryhmittymistä.[6] Tässä pelossaan, jonka he olivat siis osittain itse luoneet, he alkoivat kerätä erilaisia aseita ja välineitä vastustaakseen tulevaa kapinaa, jota he olivat luomassa. Enää tarvittiin kapinallisia, sekä Peter Pan.[7]

Tällaisen toiminnan jatkuessa muutaman vuoden, ei voinut olla ihan uskomattoman suuri haaste olettaa, että asiat menisivät päin navetan seinää, jos mitään tahdotonta sattuisi.

Tahditon sattuma

YK:n turvallisuusneuvosto keskustelemassa siitä, miten Dominik Hašek onnistui Buffalo Sabresissa nostamaan maalivahtien profiilia koko NHL:ssä kaudella 1993–1994.
Autenttinen kuva YK:n joukkojen sankarillisesta taistelusta Ruandan kansanmurhan operaatiosta.
Länsimaalaisen teinin käsitys Ruandan kansanmurhasta. "Miksei ne vaan reloadaa, jos ne kerran hävis?" - Teinin kommentti tutseille.

Ranskalaisella ohjuksella oli huono päivä, joten se räjähti, kuten saattoi olettaakin tahdittomuudesta tunnetuilta sammakon popsijoilta. Ikävä kyllä, se sattui kokemaan huonon päivänsä liian lähellä lentokonetta, jossa oli hutujen merkkihenkilöitä, muun muassa Ruandan presidentti. On tosin ollut vallalla oletuksia, joiden mukaan presidentin saattoivat ampua äärihutut, oletettujen tutsien sijaan.[8] Kun ohjus kerran oli ranskalainen, niin mistä näistä tietää?

Vahinko

Kuten syntymäpäiväjuhlilla tarjottu, pilalle mennyt kattaus, oli paukkumiseen tarvittavat elementit nyt kaikki kasassa.

Seuraavan sadan päivän aikana hutut sankarillisesti päättivät tukahduttaa kapinan, jonka he siis olivat itse ensin keksineet. Joukkojen pitäessä luoteja sekä ohjuksia liian epäinhimillisinä, he päättivät turvautua usein hyväksi havaittuihin ja tasapuolisiin viidakkoveitsiin. Tasapuolisuus syntyi siitä, että tutseja nirhattiin yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta sekä kilomitoiltaan yhdenmukaisiin palasiin.

Historian ironiaa on, että vuonna 1993 oli Ruandassa kirjoitettu rauhansopimus, jonka perusteella maassa oli YK:n joukkoja. Länsivallat, jotka olivat omalta osaltaan hyvin auttaneet tätä kansanmurhan piirteitä omaavaa tilannetta kasaantumaan, sekä muut toimivatkin urheasti, ja sankarillisin ponnistuksin he pelastivat satoja henkiä lähetystöistään, samaan aikaan kun YK:n joukot pelkoa osoittamatta seurasivat tankkiensa katoilta, kun hutut tukahduttivat alkaneen kapinan, teurastamalla kaikki kohtaamansa tutsit. Hutujen rohkeutta kuvastaa se, miten he uskalsivat ilman epäröintiä olla Ruandan puolella ja sotia jopa siviilejä vastaan, joita tutsien joukosta taisivat olla kaikki. Eri maiden edustajat olivat myös kunnioitettavan suoraselkäisiä, kun he sotivat omaa sotaansa Ruandan tilanteen kehityksestä kiinnostuneita median tahoja vastaan.

Kun YK tajusi, että heidän joukoillaan oli vain konetuliaseet varalla viidakkoveitsin varustautuneita ja miten sattuu varustettuja Ruandan ”uudelleenjakajia” vastaan, he tajusivat voivansa ainoastaan vetää noin yhdeksän kymmenesosaa joukoistaan pois. Sehän nyt oli vain sotilaallinen välttämättömyys, sillä olisi saattanut vaatia jopa muutaman tuhat sotilasta lopettamaan tämä sekopäisyys.

Oho...

Samaan aikaan, kun tutseja kaatui kuin viljaa, muissa valtioissa oli tämän kaltaisia haasteita ja mielenkiinnon kohteita.

Kansanmurhalta taittui terä, kun tutsien joukot, joita siis hutut olivat koko ajan pelänneet ja alkaneet lopulta metsästää, todistivat hutujen pelot lopettamalla kansannousun ja aloittamalla maan toimivan hallituksen voimaan asettamisen. Sekä Ranska että Belgia pitivät tätä merkkinä siitä, että kyseessähän oli ollut alusta asti laiton kapina, mutta monet muut valtiot käskivät heidän katsoa peiliin.[9]

YK:kin uskaltautui lähettämään urheita joukkojaan paikalle, kun sotatila nyt viimein oli saanut "paremmat tulevaisuuden näkymät".

Jälkipuinti

Ruandan kansanmurha, tuo hassu pieni diplomatian ja terveen järjen maansortuma, jätti maan keräämään itseään takaisin kasaan (kirjaimellisesti, kun kerran viidakkoveitset olivat olleet mukana kuvioissa) ja muut valtiot selittelemään, miksi oli ollut ihan oletettavaa kuvitella, ettei tilanne ollut mitenkään paha kansanmurhan ikävän välikohtauksen tapahtumahetkellä.

Oikeudenkäyntejä asian tiimoilta pidettiin, ja monista ne juuri olivat paras todiste siitä, etteivät noin 800 000 – 1 000 000 kuollutta ollutkaan enää niin iso murhe[10].

Tämä päivänä kansanmurhaa tapausta pidetään hyvänä esimerkkinä siitä, mitä eriarvoisuus ”sosiaalinen tasapainottaminen” ja järkevä länsimaalainen osallistuminen voivat parhaimmillaan saada aikaan. ”Saihan niistä pääkallokasoista ihan hiton hyvää matskua mun taiteeseeni”, sanoi asiasta eräs nimettömäksi jäävä, laajentunein pupillein asiasta mongertava toisen asteen mediaopiskelija.

Ruandan kansanmurha alkaa olla jo niin laajalti tunnettu ja tunnustettu, että hipsterit ovat ruvenneet suosimaan Burundin kansanmurhaa.

Viitteet

  1. ”Kyllä tässä alkoi vähän hävettää, kun selvisi, että kyseessä oli joku noin miljoona kuollutta Me luulimme, että kyse oli noin miljoonasta syvästi loukkaantuneesta...” - Ote nimettömäksi jääneen entisen diplomaatin muistelmista.”
  2. Hyvinä aikoina kun miehet olivat miehiä ja naiset naisia. Aikana jolloin ihmisliha oli edelleen kulutushyödyke ja paikalliset eläimet vielä neuvottelivat ihmisten kanssa maan omistuksesta.
  3. Kolmas luokka saattaa olla jo sukupuuttoon kuollut tai ei. Kukaan ei ole jaksanut asiaa tarkistaa tyhjentävästi. Länsimaissa kolmannella luokalla aloitetaan historian opettelun alkeita ja pikku hiljaa lopetellaan laululeikit.
  4. Hikipedian opisto haluaa tosin muistuttaa, ettei Saksaa saa pelkän menneisyyden takia syrjiä. Ilmiö on kuulemma yleisemminkin osa ihmisluontoa eikä vain saksalaisten, noiden ”hauskojen oluen kittaajien” erityispiirre. He vain "omaan tehokkaaseen tapaansa" tuppaavat tekemään siitä mekaanisen osaamisen taidonnäytteen tuon tuostakin, nuo hauskat saksalaiset. - Lähde: Saksantutkimuksen professori
  5. ”Ne hauskat saksalaiset!” - Lähde: Katso ylempi viite.
  6. Suunnilleen samanlaisella tavalla suomalainen nykymedia on monin paikoin saanut esiin painajaisia ryysyisistä, rahattomista pummeista, jotka aikovat isona laumana tuhota muutaman sadan kokoomuslaisen itselleen perimällä luoman utopian.
  7. Koska hutut olivat alkaneet pelätä jo omia varjojaan, he aloittivat kuumeisen työn löytääkseen mainitun taruhahmon johdattamaan heidän varjonsa muualle. Kun heille selvisi, että kyseessä oli satuolento, he kuitenkin kirjoittivat tästä salaisessa lehdessään, jotta varjot saataisiin huijattua pois.
  8. Kun presidentti joutui helvettiin, JFK taputtikin tätä jo vastaanottojonossa sympaattisuuden eleenä olkapäälle.
  9. Belgia oli saada slaagin ja Ranska kiljaisi kuin tyttö.
  10. ”Voihan ne aina liimata kasaan”, totesi eräskin asioista hyvin perillä oleva amerikkalainen diplomaatti.

Katso myös

Aiheesta muualla