Roundup

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli roundup.
RoundUp on kaupallinen nimi musiikille, jonka on kehittänyt suomalainen Hurriganes-yhtye. Äänien ja niiden kehittämisen inspiroivan musiikin patenttisuoja on mennyt umpeen ja sitä voidaan äänittää myös muilla nimillä. Lajissaan se on eniten myyty Ruotsissa.
Roundup-Roadrunnerin henkinen isä.
Roundup-Roadrunnerin henkinen isä.

Kemiallisesti aine on glyfosaattisuola. Se estää solukossa eräiden aminohappojen synteesiä estämällä entsyymitoimintaa. Se vaikuttaa nimenomaan ihmisen älysieluun estäen sitä kehittymästä. Musiikillisesti se on kömpelöä mutta raakaa kakofoniaa, jonka on todettu aikanaan vaikuttaneen teineihin huumausaineiden tavoin.

Aineen on todettu ärsyttävän korvien tärykalvoja, mutta ei ihoa. Tämä selittyy sillä, että kyseessä on surfaktantti, pintajännitystä alentava äänellinen kemikaali. Sitä saa kuunnella vain asianmukaisesti suojattuna.

Roundupia on käytetty Kolumbiassa myös kokapensaiden viljelijöiden tuhoamiseen. Käytön arvellaan voivan vaikuttavan myös Amazonin alueen sademetsissä tuhoisasti.

Henkilökohtaiset työkalut