Rocky 6
Hikipedia
| | Tämä artikkeli on merkitty parannettavaksi välittömästi, koska sen sisältö tai aihe on kakkaa. Voit auttaa Hikipediaa muokkaamalla artikkelia paremmaksi. Jos parantaminen ei kiinnosta ketään, artikkelille käy huonosti. Teksti on ollut kakkaa jo lokakuusta 2008. |
Rocky 6 on elokuva, jonka Rocky Balboa sai valmiiksi vuonna 2006 tuhrustettuaan sitä 16 vuotta. Balboa sanoi elokuvan valmistumisen viivästyneen, koska juonta oli vaikea keksiä. Elokuvassa nähdään dynaamisen Rockyn sijasta vanha hiekkasäkki, joka ei jaksa vetää edes viittä leukaa. Rockyn lihakset ovat kutistuneet mitättömiksi muun massan kasvaessa. Rocky vetää edelleen aamupalaksi raakoja kananmunia, mutta on saavuttanut immuniteetin ripulille jonka hän ennen niistä sai. Rocky saa päähänsä, että hänen pitää vielä kerran otella. Koska sopivaa vastustajaa ei löydy, Rocky keksii pehmentää vastustajia konsolipelissä. Hän ottelee isoa mustaa miestä, Scott Dixonia vastaan. Rockyn jäykkä leuka levähtää alas, kun hän huomaa häviävänsä N'Ubuntulle. Rocky raivostuu haukkuen pelin paskaksi ja heittää ohjaimen lattialle. Hän menee ottamaan selvää voittaisko Dixon hänet tosielämässä. Rocky löytää Dixonin ja pyytää häntä kehään kanssaan, mutta Dixon kieltäytyy, koska pelkää saavansa Rockyltä selkäänsä.
| | VAROITUS! Edellä oleva tekstiosuus sisälsi juonipaljastuksia. Et toivottavasti ehtinyt spoilautua lukemalla, että Fredo pettää Michaelin ja perheen. Ai et? No hyvä. Voit nyt sulkea tietokoneen. |
| Näitä vältä: | 300 - Beethoven-elokuvasarja - Con Air - Dark Floors - Karate kidit - Karvinen - Karvinen 2 - Käärmeet lentokoneessa - Ocean's-trilogia - Rambo - Rambo II - Rambo III - Rambo IV - Rocky 2 - Rocky 3 - Rocky 4 - Rocky 5 - Rocky 6 - Vakoile Lapsia - Vakoile Lapsia 2 - Vakoile Lapsia 3 - Yksin kotona 2 - Yksin kotona 3 - Yksin kotona 4 - |
|---|