Rhododendron
Hikipedia
Rhododendron (Callipeeraomnidaeravora Gaudemninmusgaesticus) on vaarallinen lihansyöjäkasvi, joka levisi Eurooppaan vuonna 1458 Itä-Afrikasta, jonne se oli levinnyt jo vuonna 1341 Rhodokselta (Rhododendronin nimi tuleekin sanasta Rhondisrohondorottorondhondondonododdonrhornor, suom. 'Mahonkilipasto'). Sitä tavataan useimmissa euroopan pääkaupungeissa, joissa se on vallannut itselleen tilaa viemäriverkoista. Rhododendronista saadaan puristettua erittäin vahvaa ja huumaavaa kokaiinin kaltaista huumausainetta, nimeltä liferostoosi.
[muokkaa] Rhododendron ja laki
Rhododendron kuuluu vaarallisiin nokkoskasveihin, eikä niitä saa kasvattaa kotona. Poliisilla on valtuudet luvattomaan kotietsintään, jos epäillään, että henkilöllä on hallussaan Rhododendronien kasvattamiseen ja hoitoon liittyviä välineitä. Suomessa poliisi voi antaa enintään viisi kuukautta vapaaehtoista asepalvelusta henkilölle, jolta löydetään ratsian yhteydessä yllämainittuja tavaroita.
Lifestoroosin myyminen katukaupassa on kielletty, ja siitä voi saada kuolemanrangaistuksen, joka pannaan täytäntöön Belgiassa.
Tarja Halonen on pyytänyt suomalaisia lopettamaan Rhododendronien kasvattamisen, mutta silti vuosittain paljastuu jopa satojatuhansia Rhododendronin hallussapitoja ja kasvatuksia. Syytä tähän ei tiedetä, mutta media syyttää valistuksen puutetta ja Suomen valtiota.
Paavo Lipponen on ilmaissut, ettei siedä suomen Rhododendronpolitiikka: "Se on perseestä." -Ilta Sanomat 2005 1/12