Reijo Tossavainen

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Reijo Tipi-Sylvester "Herra" Tossavainen (s. 13. marraskuuta 1948) on puolisavitaipalelainen neljännessivistynyt viidenneskansanedustajana toiminut täyspersu. Hän kuuluu perussuomalaisten yrittelijöiden, pikkumafiosojen ja kulahtaneiden pseudourheilija-"viihdetaiteilijoiden" muodostamaan Täysmuutos-ryhmään. Hän on aiemmin toiminut mm. kansainvälisestikin arvostetun Valkealan Sanomien päätoimittajana.

Kansanedustaja Reijo Tossavaisen elämässä koitti käännekohta, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen silkkaa ilkeyttään pilasi vuonna 2011 hänen isänpäivänsä ja syntymäpäivänsä siteeraamalla TNS Gallupin tutkimusta, jonka mukaan enemmistö Perussuomalaisten kannattajista on sitä mieltä, että joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät sovellu modernin savitaipalelaisen yhteiskunnan jäseniksi. Murjottavan Tossavaisen mukaan presidentin lausunto saattaa pilata myös Tossavaisten itsenäisyyspäivän, Lucian päivän, joulun sekä seuraavan vuoden kirjan ja ruusun päivän. Tossavainen pitää epäreiluna ja tarkoitushakuisena, että perussuomalaisten kannattajien enemmistön näkemysten katsotaan edustavan perussuomalaisten kannattajien enemmistöä.

Tossavainen itse tulkitsee asiaa niin, että kun henkilö ilmoittaa kannattavansa pseudotieteellisiä rotuoppeja, tarkoittaa se sitä, että tämä vain suhtautuu aavistuksen keskimääräistä kriittisemmin islamiin ja monikulttuurisuuteen[1] – ja tämä onkin rotuoppi- ja rotuajattelukäsitteiden yleisesti ymmärretty sisältö.

Tossavainen on kontribuoinut merkittävästi tasokkaaseen yhteiskunnalliseen keskusteluun puheenvuoroillaan suvaitsemattomuuden suvaitsevaisuuden suvaitsemattomyttömättövittu.

Viitteet[muokkaa]