Rambo 5

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rambo 5 on vuonna 2008 valmistunut kauhuelokuva jonka Rocky Balboa käsikirjoitti, ohjasi ja pilasi. Hän sekoilee myös pääosan. Elokuvan juoni on samanlainen kuin muissakin Rambo-elokuvissa. Rambo vihastuu kaikkille ihmisille ja myöhemmin teurastaa heidät kaikki mitä julmimmilla tavoilla. Tässä elokuvassa hän mm. kuristaa ihmisen rautalangalla sahaten hänen päänsä poikki ja lyö lyijykynät nenänrei'istä läpi suoraan aivoihin. Brutaalein on kuitenkin kohtaus, jossa Rambo katkaisee airolla erään vihaamansa ihmisen pään ja repii sisälmykset siitä ulos, tunkee pään harjanvarteen ja moppaa sillä veriset jäljet pois.

Elokuva on verisyydestään huolimatta ollut katsojien keskuudessa erittäin suosittu. Monet ovat jopa kertoneet pitävänsä Ramboa idolinaan.

Drinkingbeer.jpg Tämän tynkäartikkelin edellinen kirjoittaja myöntää olleensa humalassa.
Korjaa känninen toilailu pyyhkimällä artikkeli siistimmäksi.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut