Rajamäki
Hikipedia
Rajamäki on Uudenmaan vanhassa maakunnassa oleva eristätynyt pieni kylä, joka tunnetaan erityisesti sen suurista ja laajoista kuivuneista joista ja viinateollisuudesta.
[muokkaa] Historia
Jo ammoisina aikoina Rajamäki, tuttavallisemmin Räkämäki, tunnettiin Uudenmaan parhaana ja pahimpana viinankuljettajien salapaikkana. Myöhemmin alueelle perustettiin Altian tehtaat, joista tänä päivänä pumpataan veden sekaan muutakin kuin divetymonoksidia. Jo vuonna 1995 Rajamäelle perustettiin ensimmäinen kauppa. Tätä ennen ihmiset olivat eläneet täysin luonnonvaraisesti popsien milloin mitäkin. Päätuotteena toisiaan, joka selittää kylän vähän asukasluvun. Mutta vuonna 2003 Matti Vanhanen, tuo silloisen Suomen pääministeri ilmoitti, ettei ollut koskaan kuullutkaan paikasta nimeltä Rajamäki, joka sijaitsi hänen omassa kunnassaan Nurmijärvellä, jonka johdosta Rajamäki eristäytyi täysin muusta maailmasta. Siitä lähtien taas Rajamäki on ollut Nykyisen Suomen ainut autonominen alue, sen jälkeen kun Affenenmaa jouduttiin pommittamaan pois Nykyisen Suomen ja håRuotsinmå-maan välistä rakennetaavan sillan takia.


