Rafael Erich
- “NATO? Eikös meillä ole jo suojeluskunnat sitä varten.”
- -- Rafaelin Enkeli
- “NATO? Eikös meillä ole jo suojeluskunnat sitä varten.”
| Rafaelin Enkeli, karboniittijäädytettynä. | |
| Suomen pääministeri | |
|---|---|
| vallassa | I: 1922–1923 II: 2012– |
| edeltäjä | Juho Vennola |
| seuraaja | Antti Tulenheimo |
| syntyi | 10. kesäkuuta 1879 Turku |
| kuoli | 19. helmikuuta 1946 Helsinki |
| puolue | Varakkaat |
Rafael Erich (Myöhemmin tunnettu nimellä Rafaelin Enkeli) oli suomenruotsalaisen kansakoulun talonmies[1], joka myöhemmiten nimitettiin edustuskuntaan (Nykyinen eduskunta). Häntä ei sinne oikeastaan kukaan äänestänyt, mutta sen aikainen demokratia oli hänen puolellaan, sillä hän oli peräisin tunnetusta ja varakkaasta suvusta. Kaupanpäälle hän puhui äidinkielekseen ruotsia[2], selvää johtaja materiaalia 1800-luvulla siis.
Rafaelia ei pahemmin kiinnostanut politiikka, josta johtuen hänet tunnetiin oikeastaan harvinaisen hyvänä siinä, ennen kuin häneltä edes kysyttiin, hänestä oli tullut suomen pääministeri, mallia 1922. Koko kautensa ajan Rafael kirjoitti ikäviä kirjeitä venäjälle, joissa häne kehuskeli suomen vaurautta, vapautta ja suunniteli tulevaa paluuta ruotsin vallan alle. Venäjä ei tykännyt. Historioitsijat uskovat, että tämä oli avaintekijä Stalinin vainohin 1930, sekä talvisodan rauhan yhteydessä vaadittuihin alueisiin, joiden tarkat koordinaatit löytyivät Rafaelin kirjeistä myöhemmiten.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuolema ja reinkaartio
Rafael teloitettiin väkivaltaisesti[3] jatkosodan jälkeen, syytettynä maanpetoksesta. Teloitus suoritettiin vasaralla nykyisen kiasman tontilla sijainneessa pyramiidissa, ruumis heitettiin rautatienaseman roskikseen. Myöhemmin selvisi että samaan roskikseen oli piilotettu satoja vuosia aiemmin salaisen helluntalaisseurakunnan salaisen salatemppelin salainen sisäänkäynti, helluntalaiset löysivät Rafaelin ruumin ja käyttivät tätä jeesuksen korvikkeena salaisessa salasalissaan salaisessa ristissä[4]. Erään sunnuntain salaisen rituaalin jälkeen, Rafaelin enkeli nousi Rafaelin ruumista, kyseinen enkeli nimettiin Rafaelin Enkeliksi.
Parin vuoden koulutuksen jälkeen, Rafaelin Enkeli nousi roskalaatikosta, joka sijaitsee nykyään kuopiossa, jonne VR siirsi rautatieasemansa 1960-luvun lopulla. Rafaelin Enkelin on tarkoitus osallistua vuoden 2012 vaaleihin, jotta hän kerkeäisi varoittamaan suomenkansaa tulevasta tuhosta ajoissa. Rafaelin Enkelin mukaan on myös nimetty useita lauluja, joista suurinosa sisältää synkkiä säkeitä suomen nykytilasta ja viitteitä helluntalaisuuten. Näitä säkeitä ei kumminkaan normaali ihminen kuule, tai vaikka kuulisi niin ei tunnista.
[muokkaa] Lainauksia vaaliohjelmasta 2012
Alla muutamia yleisimmin esitettyjä kysymyksiä, mihin Rafaelin Enkeli on antanut vastauksensa.
| Mielipiteitä: |
|
||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Rafaelin elinaikaan nähden, sangen yleinen ammatti.
- ↑ Turku tunnettaan jälkeen jääneisyydestään, yksi näistä syistä on ruotsin pitäminen puhutuimpana kielenä, suomenkieli on kuulema liian vaikeaa.
- ↑ Siis väkivaltainen yleisen teloituksen väkivaltaisuuteen nähden, hyvin väkivaltaisesti.
- ↑ Siis hyvin salainen salaisuus joka tuli myöhemmin salaisesti ilmi kaikessa salaisuudessa.
| |
edeltäjä: Juho Vennola |
Suomen pääministerit 1922-1923 |
seuraaja: Antti Tulenheimo |
| P.E. Svinhufvud - J.K. Paasikivi - L. Ingman - K. Castrén - J. Vennola - R. Erich - J. Vennola - A. K. Cajander - K. Kallio - A. K. Cajander - L. Ingman - A. Tulenheimo - K. Kallio - V. Tanner - J. Sunila - O. Mantere - K. Kallio - P.E. Svinhufvud - J. Sunila - T. Kivimäki - K. Kallio - A. K. Cajander - R. Ryti - J. Rangell - E. Linkomies - A. Hackzell - U. Castrén - J.K. Paasikivi - M. Pekkala - K.-A. Fagerholm - U. Kekkonen - S. Tuomioja - R. Törngren - U. Kekkonen - K.-A. Fagerholm - V. J. Sukselainen - R. von Fieandt - R. Kuuskoski - K.-A. Fagerholm - V. J. Sukselainen - M. Miettunen - A. Karjalainen - R.R. Lehto - J. Virolainen - R. Paasio - M. Koivisto - T. Aura - A. Karjalainen - T. Aura - R. Paasio - K. Sorsa - K. Liinamaa - M. Miettunen - K. Sorsa - M. Koivisto - K. Sorsa - H. Holkeri - E. Aho - P. Lipponen - A. Jäätteenmäki - M. Vanhanen - M. Kiviniemi - J. Katainen |