Q (keksijä)
Hikipedia
Saatoit ehkä tarkoittaa samannimistä kirjainta?
Major Boothroyd Alias Q (synt. Desmond Llewelyn) (s. 12. syyskuuta 1914, Wales) on englantilainen keksijä ja brittien salaisen palvelun MI6:n teknisten vehkeiden pääsuunnittelija jo siitä asti, kun MI6 perustettiin. Q on myös esiintynyt James Bondin elokuvissa cameo-roolissa eli omana itsenään.
[muokkaa] Nuoruus
Q syntyi Walesissa. Nuorena hän piti näyttelemisestä ja haki näyttelijäkouluun, mutta Q:n häijy poliisieno järjesti Q:n poliisikouluun vasten tämän tahtoa. Q reputti tahalleen poliisikoulun pääsykokeista ja alkoi suunnitella papin uraa, mutta ilkeä eno kosti Q:lle, eikä hänestä siis tullut koskaan pappia. Niinpä hän jatkoi näyttelijäharrastustaan.
Toinen maailmansota alkoi 1939 ja Q:n näyttelijäura loppui väliaikaisesti ja Q joutui vänrikkinä sotimaan Ranskan maaperälle saksalaisia vastaan. Hän tosin joutui sotavangiksi, kun Q:n joukkue unohti aseensa Englantiin. Q yritti paeta leiriltä, mutta joutuikin eristysselliin viideksi vuodeksi jatkuvista pakoyrityksistä ja röyhkeästä vittuilusta.
[muokkaa] Keksijäura
1960-luvun alussa Ian Fleming perusti salaisen palvelun MI6:n ja Q meni sinne töihin keksijäksi. Q:lla oli tapana aina tehdä ihmeellisimpiä härveleitä, jotka pelastivat James Bondin hengen monasti.
Vuonna 1999 Q jäi osa-aikaeläkkeelle ja keksijä R tuurasi häntä. 19. joulukuuta Q ajoi nokkakolarin, koska vanhuuttaan hänen näkönsä ei ollut sama, mikä nuorempana. MI6:n viholliset levittivät harhaluuloa, että Q olisi kuollut, mutta oikeasti hän selvisi ruhjeilla ja jatkaa vielä osa-aikaeläkettään.

