Pyrokratia
Hikipedia
Pyrokratia on hallintomuoto, jossa pidetään järjestystä yllä tulen avulla. Pyrokratia on ollut ihmiselle luontainen hallintotapa tulen keksimisestä lähtien.
Pyrokratiassa johtava eliitti pelottelee ja aikaansaa kunnioitusta alamaisissa käyttämällä tulta. Tulella voi uhata tai hämmästyttää. Tulen lämpöön voi päästää yhteiskunnan moraalisääntöjä noudattavat henkilöt ja esimerkiksi jonkin raajan polttaminen voi olla rangaistus rikoksesta. Järjestelmässä korkealle kohonneet pääsevät järjestelmänvartijoiksi, jotka saavat pelätyn tulitikkuaskin aseekseen.
Suurissa pyrokratioissa voi valtio kerätä rahoja valtakunnan pyörittämiseen myymällä kaupoissa leikkitulitikkuja lapsille ja aikuisille valmiiksi palavia avotulia.
Koska pyrokratiassa keskitytään sen sijaan, miten valta on jaettu, siihen, miten kuria pidetään yllä, ei useinkaan ole selvää, kuka hallitsee pyrokratiassa. Entisvanhaan luolamiesyhteiskuntamallisessa pyrokratiassa vallassa oli yleensä yksi henkilö, joka osasi muita paremmin tehdä tulta ja käyttää sitä yhdessä murinan ja aggressiivisen toiminnan kanssa luoden pelottavan vaikutelman.
[muokkaa] Pyrokraattinen musiikki
Pyrokratisissa valtioissa useat yhtyeet hakevat kansansuosiota ja kriitikkojen arvostusta pyroefekteillä ja liekkien kuvilla bändinlogoissaan sekä tuleen viittaavissa nimissään. Tällaisia yhtyeitä ovat muun muassa In Flames ja Brother Firetribe. Jimi Hendrix loi illuusion siitä, että hän olisi ollut taitava kitaristi, tekemällä kappaleen nimeltä "Fire". Myös klassista musiikkia pidetään usein parempana, jos se on sävelletty tulielementin inspiroimana. Pyrokraattista musiikkia soittavia, poliittisesti valveutuneita yhtyeitä esiintyy myös muissakin, kuin pyrokraattisissa valtioissa. Muun muassa suomalainen hard rock-yhtye Lordi on tullut tunnetuksi hämmentävän suurista pyroefekteistään, kuten myös saksalainen Rammstein.
| Aurinko - Helvetti - Hindenburg - Itsesytytys - Klaus Flaming - Käyttäjä:IdanVandal - Liekkipieru - Napalmi - Närästys - Pyroklastinen virta - Pyrokratia - Pyromaani - Red Hot Chili Peppers - Tabasco - Tuli - Tulitikku - Tulivuori |

