Puolue

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden aluesota kriittisessä vaiheessa. Oppositiojohtaja kannustaa puoluettaan muotoilemaan välikysymystä.
Hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden aluesota kriittisessä vaiheessa. Oppositiojohtaja kannustaa puoluettaan muotoilemaan välikysymystä.

Puolueet sekä niiden harjoittama politiikka muistuttaa suuresti nuorisojengejä sekä niiden välisiä tappeluita. Kummatkin ovat ihmisten muodostamia ryhmiä, jotka ajavat jäsentensä asiaa. Molemmilla on myös useimmiten yksi tai useampi "pomo", jonka käskyjä noudatetaan kyselemättä. Käskyn vastaisesta toiminnasta seuraa vihainen huomautus tai nuhtelu, sekä usein puoluetovereiden inho. Ihmettelet varmaan miten kukaan voi olla näin kiinnostunut yhteiskunnan pohjasakan keskinäisestä kinastelusta, mutta silti monet ottavat aktiivisesti osaa politiikkaan.

Syyt puolueeseen liittymisen takana ovat usein hämärän peitossa. Joskus taustalla saattaa olla luulo siitä, että tämä on ainoa tapa vaikuttaa tai saada jotain aikaan. Perhetaustallakin on väliä: puolueessa aktiivisesti toimivien vanhempien lapset liittyvät usein vanhempiensä puolueeseen. Vastaavasti poliittisesti välinpitämättömien perheiden lapset usein säästyvät poliittisilta taistelutantereilta. Myös tietyt osat Suomea ovat tiukasti tiettyjen puolueiden "alueita", jonne ei ole muilla puolueilla asiaa. Suomessa puolueisiin ajaudutaan usein jo nuorena. Useilla puolueilla on jopa nuorisosiipiä, jonne nuoria jäseniä houkutellaan erilaisilla vilpillisillä keinoilla. Nuorisosiivessä nuorelle muodostuu uusi ystäväpiiri, eikä täysi-ikäisyyden koittaessa uskalleta olla liittymättä varsinaiseen puolueeseen, sillä pelätään hylkäämistä näiden "kavereiden" puolelta ja jopa kostoa.

Suomen poliittiset puolueet

Kansallinen HajaannusKristillisteokraatitPerssuomalaisetBättre Folk partietKepuSolisaliratitKommarien tappeluareenaViherpiipertäjätTurun natsipuolueLahden natsipuolueTuuliviirit - Teollisuuden kannattajat - Lapuanliike (myöhemmin IKL) - Suomen marttyyrikomppania - Radikaalikompromissit - Erilaisuuden Liitto - Suomen äärioppositiopuolue


Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Henkilökohtaiset työkalut