Puhuva kone

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puhuva Kone kulisseissa.

Puhuva Kone (ei sukua Hassisen koneelle) on räppärinalku ja tavis, joka todennäköisesti on saanut inspiraationsa nimeensä traktorista tai metsäkoneesta. Hän villitsee Justin Bieberin tavoin pikkutyttöjä ja -poikia, jotka ovat iältään 2-5 vuotiaita, ja heidän vanhempiaan, jotka ajattelvat PK:n olevan todella lahjakas. Näin ajatteli myös Elastinen, joka ylisti tätä miehenalkua, ja kohotti tämän itseluottamusta, ja antoi tämän levyttää levyn, joka on yksi Suomen huonoiten menestyneimmistä koskaan levytetyistä levyistä. Puhuvan Koneen kanssa näihin Suomen huonoimpiin laulajiin kuuluu muunmuassa ABBA ja Iron Maiden. Puhuvan Koneen ensimmäisessä ( ja hyvin todennäköisesti ainoassa, ja viimeisessä) levyssä kuuluu epävarmuus, "coolien" sanojen kirjoittelu, ja äidinkielen epäymmärrys. Hän "Rustaa mustetta"... No, kukin tavallaan.

[muokkaa] Historia

Puhuvan Koneen historia alkoi jo vuosia sitten, kun hän oli viisivuotias. Hän sai joululahjaksi kännykän ja selasi sitä pitkään, ja huomasi siinä "Äänitys"-toiminnon. Hän päätti testata ääntään ja oivalsi itsensä hyvin lahjakkaaksi. Tämän innostamana hän alkoi myöhemmin räpätä. Hän keksi ensiksi nimen "Paskova melukone", mutta huomasi sen olevan liian asiaton nimi. Olihan hän sentään uskova kilttipoika, eikä halunnut olla pelkkä kilopaska ihmisten edessä.

Puhuvan koneen fanikannan ydinosuus koostuu kahdesta henkilöstä: toinen on Elastinen ja toinen on Puhuvan Koneen äiti. Hänen Facebook-tilillään näkyisi olevan 30,000 fania, mutta tälle epäilyttävälle ilmiölle on esitetty kaksi selitystä:

  • hän on itse tehnyt kaikki 30,000 tunnusta,
  • hän on kräkännyt lukemattomien käyttäjien tilit ja fanittanut itseään.

Tästä ei ole selvää tietoa, mutta tutkijat epäilevät kakkosvaihtoehtoa.

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut