Psykiatri

Hikipedia

Ohjattu sivulta Psykiatria
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Psykiatri tavaramerkkinsä, kiinnostuneen ja osaaottavan ilmeen, kera.
Ethän sekoita psykiatria psykologiin?

Psykiatri on pahimman luokan perverssi. Kiihotuksensa kyseinen henkilö saa kuuntelemalla toisten ihmisten ongelmia. Poikkeuksetta psykiatriksi erikoistuu henkilö, jolla on ollut lapsuudessa traumaattisia kokemuksia eli hän on kasvanut patterin ja seinän välissä ja päässyt sieltä vasta seitsenvuotiaana kouluun pilkattavaksi ja potkittavaksi. Kovat kokemukset ikään kuin pätevöittävät hänet ronkkimaan sairaita mieliä ja siinä sivussa tietenkin hankkimaan Lexus-pelleautot ja muut ulkoiset hyvinvoinnin merkit. Pääsääntö psykiatrin toiminnassa on "mitä suurempi ongelma, sitä suurempi auto."

Psykiatri on helppo tunnistaa tyypillisestä pukeutumisesta: miehillä nuhjuinen villatakki ja kauluspaita ilman solmiota, naisilla vastaavasti farkkuhame ja 80-luvun muotoa edustava psykedeelisen värinen, mielellään silkkinen paita ja pari heikkolaatuista Kalevala-korukopiota sekä puuhelmet.

Erikoislääkärin tunnistaa parrasta, jollainen on poikkeuksetta sukupuoleen katsomatta. Tyyppipiirteitä ovat myös pohdiskeleva, mitäänsanomaton puhetapa ja taipumus syrjähdellä mitä syvällisimpiin eksistentiaalisiin kysymyksiin, kun potilasta tosiasiassa vain vituttaa aivan saatanasti.

Psykiatri ei viihdy köyhillä ja runsasväkisillä alueilla, sillä sieltä ei löydy maksukykyisiä asiakkaita. Todellisia kultakaivoksia ovat varakkaat espoolaislähiöt, joiden asukkaat todellisten ongelmien puutteessa ja muuten vaan henkisesti tyhjinä hakevat sisältöä elämäänsä teatterin ja baletin näytäntökausien välissä.

[muokkaa] Toimintaympäristö

Tärkein työkalu psykiatrin vastaanottohuoneessa on musta, nahkainen leposohva. Siinä maatessaan potilas tuntee itsenä aluksi hyvinkin rentoutuneeksi, mutta tunne on petollisen hämäävä:

Huomattavan korkealle säädetty huonelämpötila aiheuttaa nahan ja persvaon välissä hikoilua ja kiusallista narahtelua sillä seurauksella, että masentunut ihmisraunio tuntee itsensä vielä kurjemmaksi. Ovelasti sekä keskustelua että ilmastointia manipuloimalla psykiatri johdattaa potilaansa infernaaliseen emootioiden vuoristorataan, jossa alamäkiin yhdistyy inhottavaa hikoilua ja ylämäkiin helpottavaa viilennystä. Lyhyenkin session osaa psykiatri päättää siten, että potilas saa tuntea edes jonkinlaista helpotusta. Henkinen taakka ei tietenkään kevene, mutta ainakin hiki kuivui hanneksesta.

Kaiken kuulemansa vuodatuksen psykiatri tallentaa ja kirjoittaa pseudonyyminä bestsellereiksi. Potilaiden nimiä ja kotiosoitteita on muutetaan vain sen verran, että kustantajan lakimies näyttää vihreää valoa. Tietenkin sen pelossa, että joutuu itse seuraavan tarinan keskushenkilöksi.

Päivystäjänä psykiatrille ominaista on hidas liikkuminen, jatkuva kahvilla roikkuminen ja ehdoton haluttomuus ottaa vastaan yhtäkään potilasta. Tyypillinen psykiatrin konsultaatiovastaus saattaisi kuulua esimerkiksi seuraavasti:

Eiks tää vois odottaa huomiseen? Ei, ei tässä kyllä nyt ole mitään päivystyksellisiä indikaatioita... en mä ainakaan tuotaniin tavallisella lähetteellä ajattelis... eikä tässä kyllä nyt mitään semmosta näyttöä mistään psykoottisuudesta taida olla että oikein tarkkailulähetteellä... kuule jos yrittäisit miettiä jotain ja lähetät sitten oman alueen akuuttityöryhmään, kivat sulle. Älä ainakaan lähetä sitä tänne.

[muokkaa] Testaa, tarvitsetko psykiatria

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä