Progressiivinen rock
Progressiivinen rock eli kaverien kesken proge on maailmankaikkeuden jaloin taiteellinen ristisiitos, jota myös pidetään tietyissä piireissä musiikkina, vaikka valtavirta pitääkin sitä vain vahvasti psykedeeleillä tankattuna kakofoniana. Makunsa kullakin. Alla esitellään taru, joka kertoo progressiivisen rockin syntyhistorian. Samalla kyseessä ovat erään vähemmän tunnetun proge-artistin debuuttilevyn sanat.
Progressiivinen tarkoittaa suomeksi edistyksellistä. Tosiasiassa siinä, että pitkätukkainen nelikymppinen mies ei suostu kuuntelemaan kuin 70-luvulla tehtyä musiikkia LP-levyiltä, ei ole mitään edistyksellistä. Progressiivisen rockin kuuntelijaa kutsutaan yleisesti nimellä hämy. Jos esittäjät ovat mustaihoisia ja soittimet puhaltimia, kyseessä ei ole lainkaan progressiivinen rock vaan jazz.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Preludi
Kauan aikaa sitten, ennen kuin sinä (todennäköisesti) synnyit, eli muinaisessa taikametsässä koko joukko pitkähiuksisia ja -partaisia, meitä tavallisia tallaajia kehittyneempiä ihmisiä (homo sapiens progressius) . He elivät onnellisesti aikaansa klassisen musiikin saloihin ja musiikin teoriaan paneutumalla. Suosittua ajanvietettä heidän parissaan oli muun muassa sävellajien- ja tahtilajien tunnistuskilpailu viikon pilvenpössyttelyn jälkeen sammalta korvissaan. Elämä oli kovin onnellista (ja kierolla tavalla edistyksellistä). Lentokalat lentelivät taivaalla, kummalliset saaret lipuivat avaruudessa ja jättiläisetkin olivat nykymalleja säyseämpiä (tässä kohtaa ei viitata Yesiin saati Gentle Giantiin). Mutta sitten tapahtui jotain kauheata. Erään avaruudesta leijailevan saaren mukana taikametsään laskeutui rock-infektio! Taikametsäläiset olivat kauhuissaan, eikä syyttä; rock kulki pöyristyttävällä tempolla, siinä oli helppoja kadensseja ja ennen kaikkea siinä laulettiin pöyristyttävistä asioista, kuten vanhan vihtahousun palvonnasta ja peruskoulussa vietettävistä päivistä. Tämä ei korkeataiteellisille taikametsäläisille sopinut, vaan he päättivät lähteä kostoretkelle taikametsänsä ulkopuolelle. Matkakohteeksi otettiin Lontoon Abbey Roads-studio, jonka katuosoite sattui löytymään rock-infektion DNA:sta. Tuohon aikaan oli maailmalle kajahtanut tiedonanto, että kuuluista rock-pop-ryhmittymä The Beatles olisi ollut menossa äänittämään kiekollisen uutta vihtahousunpalvontamateriaalia. Niinpä taikametsäläiset olivat tulleet nuottipapereineen ja Moog-syntetisaattoreineen oikeaan osoitteeseen. Lopputuloksen voimme vain arvailla...
[muokkaa] Kosto onnistuu
Taikametsäläiset myhäilivät tyytyväisinä, kun The Beatlesin uutukainen upposi tahdottomiin, aikaisemman rock-musiikin turruttamiin massoihin kuin lapio peltoon tammikuussa (jos ollaan päiväntasaajan paremmalla puolella). Kehittyneemmät ihmiset päättivät viedä kostonsa loppuun ja tehdä rockista vieläkin, öh, korkealentoisempaa. Prototyyppi tästä tunnettiin nimellä Procol Harum. Pirullisina kostoaseinaan taikametsäläiset päästivät vapaaksi kaikkein petollisimmat aseensa, jotka tavallinen rahvas on oppinut tuntemaan nimillä Pink Floyd ja Yes. Parikymmenminuuttisine kappaleineen aseet onnistuivat savustamaan perinteisen rock-musiikin alhaisista koloistaan päivänvaloon, jossa Floydille tyypillinen valoshow ja äänivyöry sekä Yesin mielipuolinen tilutus tekivät kolmen soinnun miehistä kymmenen soinnun miehiä. Kosto oli onnistunut viimeistä piirrettään myöten. Mutta sitten jokin meni pieleen...
[muokkaa] Saksalaiset tulevat mukaan peliin
Germaanisissa herraskansoissa on aina ollut se vika, että ne ottavat kaiken perin tosissaan. Näin pääsi käymään myös progressiivisen rockin suhteen. Kun teutooni sai käsiinsä sellaisen ihmevieheen kuin Moogin, ei lopputuloksena suinkaan syntynyt musiikkia, vaan matematiikkaa! Saksalaiset jättivät suosiolla kaikenlaisen vivaihtekkuuden uudesta, kosmisesta musiikistaan. Sen sijaan entiset germaanirokkarit päättivät ammentaa improvisaationsa entisaikojen modernisteilta kuten Alban Bergiltä, Arnold Schönbergiltä tai - mikä pahinta - Karl-Heinz Stockhausenilta, sävelpuuron alkuperäiseltä hämmentäjältä ja mahdottoman tekotaiteelliselta pösilöltä. Kun mukaan mentiin vielä lisäämään vaikutteita oikeista taiteista, kuten kuvanveistosta tai maalauksesta, oli tuloksena aivan muuta, kuin mitä taikametsäläiset olivat alunperin suunnitelleet. Taikametsäläisten täydellinen proge kun olisi ollut orgaanista. Germaanit sen sijaan väänsivät musiikkinsa teräsraudoitetusta betonista. Paskaahan siitä tuli.
[muokkaa] Ihmiset heräävät
| ” | Syöstään keijut vallastaan! |
” |
| ~Haikara (yhtye)[1] | ||
Muutama vuosi vierähti mukavasti progressiivisen rockin ylivallassa. Sienimäiset äänimaisemat, abstraktit lyriikat ja kastroidut miesvokalistit (tässä yhteydessä emme suinkaan tarkoita Jon Andersonia, Jukka Gustavsonia emmekä varsinkaan Geddy Leetä) olivat kierolla tavalla muodikkaita. Taikametsäläiset hymyilivät maailmanvalloituksensa edetessä, mutta takavasemmalta, suoraan auringosta progen kimppuun hyökkäsikin karmea kostoryhmä nimeltään The Ramones! Taikametsäläiset olivat aivan liian pilvessä tajutakseen koko hommasta hölkäsen pöläystä, joten he katsoivat parhaakseen palata legendaariseen pöpelikköönsä jatkamaan tunnistuskilpailujaan. Vielä tänäkin päivänä huhutaan, että taikametsäläiset suunnittelevat uutta kostoiskuaan, tällä kertaa mahdollisesti jotain ihmeen rap-musiikkia vastaan. Tiedä häntä sitten.
[muokkaa] Musiikillisia karaktäärejä
Siihen, onko musiikki progressiivista vai ei, vaikuttaa monta asiaa, ensinnäkin
- Pituus - kunnon progreviisu ei ole mikään viisu, se on sinfonia
- Nimi - mitä eeppisempi ja moniosaisempi nimi, sitä vakuuttavammalta se näyttää levyn takakannessa
- Tahtilajinvaihdokset - kunnon progebiisissä on vähintään kolme tahtilajinvaihdosta. Per tahti.
- Sävellajinvaihdokset - luovat matkan tuntua. On mahtipontisen kuuloista, kun kipale palaa lopussa aloitussävellajiinsa
- Oudot soinnut - hälläväliä vaikka 80% kaikista maailman lauluista voidaan soittaa kolmella soinnulla eli toonikalla, subdominantilla ja dominantilla. Jos olet progemuusikko, sus4-soinnut ovat ystäviäsi. Samoin alennetun kvintin septimit. [Jos taas et ole, sinulla ei ole hajuakaan mitä edelläesitetyt termit tarkoittavat.]
- Tilutus ja oudot äänet - taitojen esittely on olennaista, kun siihen kerrankin on mahdollisuus
- Urut - progekappale ei ole mitään ilman korvat repivää, polveilevaa urkujuoksutusta, jonka suoltamisen jälkeen soittajan on selvitettävä sormensa irti hiustensa seasta.
- Yhtyeen nimi - Yleensä kaksiosainen (Government Mule), yksitavuinen (Rush, Yes), latinaa (Procol Harum, Genesis), koostuu kahdesta kolmitavuisesta sanasta (Eternal Twilight), oksimoroni (Canned Heat) tai on muuten vain älytön (Porcupine Tree, Pink Floyd).
[muokkaa] Tabulatuuri
yhtye: Hikipediarium
Kappale: The Progressive Rock Article Suite Intro
. - kämmenvaimennus / - glissando ylös
\ - glissando alas ~ - vibrato
h - hammer on b - venytys
p - nyhtäisy pi - 3,14
etuliitteet venytykselle
t - täppäys f - täysi h - puolikas
ph - pehmennetty harmonia q - neljännes t - staccato
* - katso viitettä ^ - pidä venytettynä r - vapauta venytys
x - Succatto ~ - vibratovenytys e - venytä niin, että kieli katkeaa
S - vääntele mikrofoninappulaa g - vääntele suupieliäsi
, - nyt varovaisemmin () - kummituslegato
(X_X) Ghostface Killah -nuotti
" - tremolo <> - trilli
% - poseeraus & - näppäile silmäripsellä
U - tee jotain Y - tee jotain ihan muuta
@ - hakkaa kitaraa monitorivahvistimeen
a - sytytä kitara tuleen
q - tee jotain typerää
! - juokse pitkin lavaa, heiluta kitaraa ilmassa
ja rämpytä sitä hullun lailla ulvoen
u - selvitä tukkasi irti kitaran kielistä
T - väännä viritystappia
s - laske housuusi ja kutsu sitä avant-gardeksi
F - pane dynamiittipötkö rumpalin tuolin alle
tb - kirjoita laulu nuoteiksi samalla kun soitat sitä
VAROITUS: Älä yritä soittaa kitaraa hakkaamalla kieliä rystysilläsi!
(hiljaisuus koska bändi on eksynyt backstagen käytäville)
e ||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
B#||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Hb||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Db||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
A#||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Bb||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
miksaaja: kuorsausta
e ||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
B#||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Hb||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Db||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
A#||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
Bb||-------------------|-------------------|-------------------|-------------------|
rummut: rabadabadam bamdam
e ||-------------------|---------U0--------|-0-----------0-----|-0------------0----|
B#||-------------------|-------------------|---6-----6----6----|---6bf^^^^^r-------|
Hb||-------------------|-------------------|-----0-----0----0--|-----565-65--------|
Db||-------------------|-------------------|-------7----------7|--------4----------|
A#||-------------------|-------------------|-8-----------8-----|-8-----------Y9----|
Bb||-------------------|-------------------|------------U0-----|-------------------|
rummut: dumdurum dumdum laulu: D A Ab Wb Щ#
e ||-6\0/7-------------|-5\4---------------|-0-----------%-----|----2--3\2---3-5---|
B#||-------3\0/4\pi----|---4/5-------------|-2U,-3h22Y,--%-----|-----3--4\3-2------|
Hb||-------------------|-----3\i-----------|-0U,----3Y,--%-----|------2----3--4----|
Db||-------------------|--------&5\&4------|-2U.---------%-----|--0-------4---5---T|
A#||-------------------|-------------&3h2--|-0U.---------%-----|---1---------------|
Bb||-------------------|-------------------|-0U,---------%-----|-------------------|
viritä kuudes kieli: Zb J# µb @!^#* - auts, se sattuu!
e ||-1\2---4--4--------|-3---5-3-3\2-------|-16h14---10\2------|-24h23-----23h20---|
B#||---2--3-2----------|--4-4-34----3\4----|----15h10---3h4----|-----16h12---------|
Hb||---3\2--3----------|---2--4-------24h23|--------------14h5-|---------7h5--8h6--|
Cb||------4----2-------|----4-5------------|-------------------|-------------------|
A#||---------5--2------|-------------------|-------------------|-------------------|
Bb||-----------2-2be | | | |
rummut: käsittämätöntä epätahtista metelöintiä yleisö: [herää]
e ||-24-----------!--!-|-!20--------@6--@-@|@Googol@--@--0-----|--Y8--7h3----------|
B#||--23h20---23---!-!-|---!---------@3-@--|-@-12be | |
Hb||--22---22h20----!--|---!-!!!u----@4@-@4|--@8--@-@---4be | F|
Cb||---------------!---|-!--!---u---@-2@@2-|--@5-@-@-@---0-----|--Y9h5---7b~e |
A#||---------------!-!-|-!--!---u-----@69--|----@20@-----------|-------------------|
Bb|| | | | |
[muokkaa] Kuinka tunnistat progesyndrooman
Progressiivisen rockin kuuntelija on helppo tunnistaa siitä, ettei hän tajua, minkälaista puuroa korvistaan sisään kaataakaan. Mitä avuttominkin tekele vakuttaa, mikäli siinä vain on edellä mainittuja piirteitä. Lisäksi progen kuuntelijalla on toisinaan pitkät hiukset sekä silmälasit, jotta hän erottuisi lähes kaljuiksi kynityistä nykyrokkareista. Lisäksi progressiivisen rockin kuuntelijalla on yleensä taipumus harjoittaa jo muinaisten room, öh, taikametsäläisten alullepanemaa sävel- ja tahtilajin tunnistuskilpailua. Musiikkia sisäistäessään progefani saattaa katsoa keskittyneesti varpaitaan ja heiluttaa etusormeaan musiikin tahtiin. Tyypillinen progen kuuntelija on sukupuoleltaan epämääräinen, pukeutuu mustaan, hänellä on pyöreät silmälasit, hän on pannut parturit boikottiin ja hän inhoaa saippuaa.
[muokkaa] Progressiivisen rockin esittäjiä
- Hourahtanut isoveljesi
- Sinä
- Trubaduurit taikametsästä
- Epätasavallan diktaattori
- Matti, Teppo & Kalevi (MTK)
- Kiltti jättiläinen
- Nukkumatti
- Unihiekkateatteri
- Setäsi, jolla on salainen kesämökki ja jota äitisi ei ole halunnut päästää lapsenvahdiksesi levykokoelmineen
- Inuitejen tavoin pukeutuvat, esoteriaa harrastavat naapurinpojat
- Kuka tahansa musiikkiluokkalainen tai -lukiolainen poika 15–19-vuotiaana
[muokkaa] Linkit
- Katso, miten mukavaa taikametsässä olikaan ennen rockia.
- Progressiivisessa rockissa on tärkeää hallita instrumenttinsa edes auttavasti.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Tämä sitaatti on toki vähän ristiriidassa alemman tekstin kanssa, sillä Haikara oli progeyhtye, ei uuden aallon edustaja. Sopiipahan kuitenkin tähän varsin hienosti, tämä sitaatti.
