Pontius Pilatus
Hikipedia
Pontius Pilatus, kansan keskuudessa Pontikka Pilaantus, oli korruptoitunut virkamies, joka koitui Jeesus Messias Nasaretilaisen Beetlehemissä-syntyneen voidellun pelastajan kyyhkysen ja kalan A:n ja O:n Kristityn kohtaloksi.
Pilatus on yksi niistä harvoista Raamatun hahmoista, joista tiedetään varmuudella, että hän on historiallinen henkilö. Tiedämme myös, että hän on ollut mainettaan parempi prokuraattori, sillä hän oli Juudean prokuraattorina kymmenen vuotta (26-36), aikana jolloin Juudean prokuraattorin virkakausi kesti yleensä 12 kk - 3 v. Toisin kuin usein epäillään, Jeesus ei ollut ainoa messias Juudeassa tuohon aikaan. Itse asiassa Juudeassa nousi vuosien 6 eKr ja 132 eKr välillä kaikenkaikkiaan 18 messiasta([1]), joista suuri osa joko menetti päänsä tai pääsi ristille. Pilatus oli tyypillinen monomaaninen sotilas, joka tajusi, ettei paikallisten alkuasukkaiden kanssa pärjää muutoin kuin pitämällä heidät tyytyväisenä muutaman roomalaisen kohortin ja julkisten teloitusten muodossa.
[muokkaa] Elämäntarina
Syntyi vuonna 60 e.a.a., joten hän oli ristiinkaulitemisen aikaan noin 90-vuotias. Jerusalemin kuvernööri vuosina 2-300 j.a.a., mutta Pilatuksen politiikka oli niin onnistunutta, että hän päätti tehdä itsemurhan 301 e.Kr. Ristiinkaulitsemisen jälkeen hän eli kuitenkin aivan aivan rauhassa ja sai suuria suosion osoituksia Kristityiltä. Raamalussa Matteuksen- ja Juudaan evankeliumissa sanotaan:
587.(jae) Itse Allah tuli häneen
588. ja käski tämän tappaa hänet.
589. Hän teki kuten Hän tahtoi
590. ja ristiinkaulitsi hänet.
Äskeisestä launauksesta suoraan Raamalusta voidaan todeta:
1. että Pontius oli syyllinen hänen(jonkun?) ristiinkaulitsemiseen.
2. että Allah oli olematon roomalainen jumala.
3. että kuka tahansa pystyy päättelemään tuosta mitä tahansa.
[muokkaa] Miltä näytti?
Vieressä on kuvia jotka voivat olla lähellä oikeaa. Nimittäin Raamalussa Tuomarien evankeliumissa kuvaillaan tarkasti Pontius Pilatuksen ulkonäköä. Yhtään muotokuvaa ei ole jäänyt jäljelle.
2(luku):380(jae). Hänellä on naama.
381. Ja hampaat.
382. Ja karvoja.
383. Ja vaatteet.
384. Hän omistaa myös
385. korvat ja kädet.
386. Hänellä on yllään vaatteet.
387. Ja jalassaan kengät.
Tämä kuvailu on ehkä tarkin kaikista kuvauksista, joita Raamalussa on.

