Polvikerjäläinen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva polvikerjäläisten esiintymisalueelta. Parvi on juuri hajaantunut tultuaan häirityksi sinihaalaristen taholta.

Polvikerjäläinen (Vexō latro carpathensis), myös kiikarikauppias tai pelkästään rosvo on Karpaateilta kotoisin oleva tulokaslaji. Laji on levinnyt viime vuosien aikana kaikkiin suurimpiin Etelä-Suomen asutuskeskuksiin, tosin joitain yksilöitä voidaan tavata aina Pohjois-Pohjanmaan markettien parkkipaikoilla asti. Tämä siipeilijä on lähinnä muuttolintu, mutta yhä useimmin se tavataan talvehtimassa jonkin hippikommuunin pihapiirissä. Polvikerjäläinen viihtyy hyvin hippien seurassa, sillä nämäkin ovat tottuneet elämään jonkun muun kustannuksella. Yksi maamme huomattavimmista Polvikerjäläisten pesimisalueista sijaitsee Vanhankaupunginlahden rannalla Helsingissä. Alueella liikkuneet ornitologit ovat raportoineet ajoittain eräiden yksilöiden tällä esiintymisalueella vaihtaneen polviasennosta kyykkyasentoon pensaikossa.

Polvikerjäläisen tunnistaa helposti "mani, mani, mani!" huudosta tai katkeilevasta ja samasta toistuvasta sävelestä koostuvasta laulusta. Lajin nimi tulee polvistumista muistuttavasta asennosta, jossa niitä näkee kaupunkiseuduilla joka kadunkulmassa. Polvikerjäläisten reviirit ovat tiukasti säännelty lauman kesken, ja laumanjohtaja, jonka tuntomerkkejä ovat paljas päälaki ja nahkatakki, pitää komentoa parvessa.

Polvikerjäläinen on paha pesärosvo, ja tästä syytä sitä on koetettu karkottaa. Nykyisen lainsäädännön puitteissa tehokasta keinoa polvikerjäläisen häätämiseksi ei ole. Polvikerjäläisten pyyntiä on ehdotettu kannan rajoittamiseksi ja kotoperäisten lajien suojelemiseksi, mutta ehdotus on jakanut mielipiteitä. Vastaan ovat ulkopuolisesta maailmasta eristyksessä elävät happivajeesta kärsivät ylipainoiset/puhevikaiset vihreät poliitikot, loppujen kansalaisten ollessa ehdottomasti kannan rajoittamisen kannalla.

Polvikerjäläisiä on helppo tarkkailla, sillä ne kerääntyvät yleensä suurina parvina pankkiautomaattien läheisyyteen. Saalistava polvikerjäläinen iskee yleensä uhriinsa äänettämästi takaapäin. Saaliikseen ne yleensä valikoivat vanhempia yksilöitä.

Polvikerjäläisen nimi kiikarikauppias Suomen itäsellä murrealueella tulee lajin kiinnostuksesta kiikareihin ja yleensä kaikkeen kiiltävään. Joskus kiikarikauppiaita näkee teiden varsille kerääntyneinä aiheuttaen huomattavaa haittaa autoilijoille.

Katso myös[muokkaa]


Bee.svg Tämä eläinlaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Laajentamalla kantaa saat sen ehkä selviytymään.
Flag of Romania.png Hai sie velisein! Tämä Romaniaan ja / tai romaneihin liittyvä artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Hikipediaa salakuljettamalla artikkeliin lisämateriaalia kansallispuvun alla.