Pol Pot

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Ampukaa tuo rillipiru!!”
~Pol Pot palvelijalleen, kun näki vaimonsa uudet silmälasit.
”Ovatko nuo piilolinssit?”
~Pol Pot kysyi harmaakaihia sairastavalta, kaikeksi epäonnekseen mies ehdittiin ampua ennenkuin ehti vastata
Pol Saloth Zar Pot (s. 19. toukokuuta 1925 – k. 15. huhtikuuta 1998) oli Kambodžassa vaikuttanut humaani kansanjohtaja, joka koki länsimaisen demokratian uudistamisen tarpeelliseksi omassa kotimaassaan. Pol Pot valittiin demokraattisella kansanäänestyksellä Kambodžan presidentiksi vuonna 1976. Pol Potin vaalilupaus oli poistaa työttömyys ja imperialismi Kambodžan maaperältä. Lukuun ottamatta vähäistä amerikkalaista aseapua Pol Potin voidaan katsoneen onnistua tehtävässään vähintäänkin lupaustensa mukaisesti.
Pol Pot kertoo kansalleen liikakansoituksen ongelmista ja niiden ratkaisukeinoista, joita hänen mielestään oli vain yksi ainoa.
Pol Pot kertoo kansalleen liikakansoituksen ongelmista ja niiden ratkaisukeinoista, joita hänen mielestään oli vain yksi ainoa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ensimmäinen ongelma liikakansoitus

Kuten niin yleisesti Aasiassa, myös Kambodžassa kärsittiin liikaväestöstä. Pol Pot laskeskeli matemaattisen eksaktisti, että välitön harvennustarve oli noin kaksi miljoonaa ihmistä. Presidenttikautensa alkajaisiksi Pol Pot järjestikin suuret harvennustalkoot, ja katso: vuonna 1978 kaksi miljoonaa kambodžalaista oli autettu luopumaan elämästään ennenaikaisesti. Siitä siihen, ettei Pol Pot kuitannut saavutuksestaan Nobelin rauhanpalkintoa.

[muokkaa] Liikakansoituksen vähennysmenetelmät

Pol Pot pähkäili pitkään kuinka, tai pikemminkin ketä, hän alkaisi ampu.. siis siirtämään parempiin tehtäviin. Kunnes poikansa kanssa tuli siihen tulokseen että olisi parhainta tappaa älykkäät, niistä kun ei tunnetusti ole kuin harmia. Aluksi tyydyttiin tappamaan ne jotka olivat halunneet jatkaa peruskoulua pidemmälle (sehän ei realistisesti ajateltuna ollut edes mahdollista), kunnes Pol Pot sen keksi. Älykkäillähän on aina silmälasit. Siitä sitten tuumasta toimeen ja "rillipäät" kumoon, joita saatiin kaadettua oiken näppärä määrä (siis liikakansoitusta ajatellen). Jostain käsittämättömästä syystä silmälasien suosio kuitenkin romahti täysin ja paikallinen "Nizzen - Ilo silmä" meni konkurssiin, johtuen kyllä pääosin siitä että silmätohtorit oli jo tapettu, eikä ketään ollut pyörittämään kauppoja. Kun silmälasipäiden teloittaminen ei tuottanut toivottua 2 miljoonan ihmisen katoa, ruvettiin teloittamaan idiootteja. Näiden tappaminen kun olisi pelkkää kalliin ajan tuhlaamista, päätettiin tehdä "idioottivero". Jokaiselta ammutulta peritään vero päähän ammutusta luodista ja koska puhtaan maalaisjärjen kanssa ajateltuna veroa ei voitu periä ennenkuin ase oli laukaistu on paljon huhuttu ettei näitä rahoja koskaan saatu penniäkään.

[muokkaa] Muita saavutuksia

Pol Potia kiehtoi hankkia liikakansoitetulle maalleen myös elintilaan ympäristöstä, joten hän järjesti kovapanosammuntoja sekä Vietnamin että Laosin vastaisella rajalla. Pol Pot laskeskeli varsinkin vietnamilaisten väsähtäneen nahisteluissaan amerikkalaisten kanssa sikäli paljon, että muutaman kymmenen tuhannen neliökilometrin valtaaminen Vietnamin maaperää omiin tarkoituksiin olisi pelkkä läpihuutojuttu. Toisin kuitenkin kävi; vietnamilaiset löivät Pol Potille uskollisen kansanarmeijan ja hätistivät kambodžalaiset pois myös Laosista – ikään kuin kaupantekijäisiksi –, ja Pol Potin olikin sitten aika kadota joksikin aikaa näkyvistä.

[muokkaa] Viimeiset vuosikymmenet

Pol Pot luopui palatsissa asumisesta vuonna 1978, koska arveli luonnonläheisen viidakkoelämän sopivan itselleen paremmin. Osaltaan tähän ratkaisuun edesauttoi Vietnamin armeija, joka lähestyi jo Pol Potin kotipuutarhaa, eikä hallitsija luottanut vietnamilaisten hyväntahtoisuuteen. Muutaman uskollisen avustajan turvin Pol Pot pakeni Kambodžan viidakoihin, jossa hänen yleiskuntonsa kohenikin kerrassaan huimasti. Vuosien saatossa palvelusväessä alkoi kuitenkin esiintyä epälojaaliutta ja niskurointia, joten Pol Pot oli heidän kohdallaan pakotettu varsin radikaaleihin ratkaisuihin. Osansa Pol Potin lähipiiriin tympääntymiseen oli siinä, että leiriä jouduttiin hyvin usein vaihtamaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, minkä lisäksi terveydenhoitopalvelut olivat aika ajoin erittäin vaikeasti järjestettävissä.

Vuonna 1998 oltiin lopulta siinä tilanteessa, että maanisä Pol Pot oli jätetty yksin. Tosin hän yritti vielä isällisesti kurittaa adjutanttinsa hengiltä, mutta oli jo siksi heikko, ettei tähän kyennyt. Yrittäessään miehuusvuosiensa kuristusotetta Pol Pot sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Henkilökohtaiset työkalut