Pocahontas

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Pocahontas on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.

Pocahontas Paquuuuuuuuuuuuu "Keep-Us-From-Temptation" (synt. Lokahontas Laquuuuuuuuuuuuuu "Lead-Us-Into-Temptation", n. 1595 - 21. maaliskuuta 1617) oli intiaanipäällikkö Mokalontaksen tytär ja Kaikkein Amerikkain hallitsijatar lyhyen aikaa vuonna 1616.

Pocahontasissa oli profeetan vikaa; hänen kerrotaan ennustaneen mm. Kyllikki Saaren murhan, Titanicin uppoamisen ja Tšernobylin ydinonnettomuuden.

Pocahontasin varhaisimmista liikkeistä ei tiedetä. Arvatenkin hän syntyi Idahossa 1595 ja menetti neitsyytensä John Smithille vuonna 1610. Vuonna 1612 John Smith lahjoitti Pocahontasille seksiorjaksi entisen palvelijansa Jallu Jakomielen, jota Pocahontas kutsui ivallisesti "Jakorasiaksi". Pocahontas on luultavasti maailman toisiksi kuuluisin lutka heti Herculeksen nykyisen heilan "Megin" jälkeen. Meg mm. myi sielunsa paholaiselle ja petti Herculesta tämän kanssa. Lisäksi hän oli eläimiin sekaantuja (Hän kiihottui suunnattomasti kentaureista ja lopulta raiskasi yhden). Pocahontas taas harrasti engelsmannigigoloita (John Smith & John Rolf), sekä insestiä omien heimolaistensa kanssa.

Diagnostisoituna psykopaattina Pocahontas kavalsi ja tappoi John Smithin vuonna 1614. Kahden vuoden kuluttua hän ampui isänsä, intiaanipäällikkö Mokalontaksen. Täten Pocahontas nousi heimonsa johtajaksi ja vähitellen koko Idahon vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Vuonna 1616 hän valloitti Brasilian ja Argentiinan sekä näitä ympäröineet syrjäseudut ja julisti itsensä Kaikkein Amerikkain hallitsijattareksi. Pocahontas julistettiin idiootiksi 26. lokakuuta 2006.

Pocahontas oli käytännössä jo menettänyt mahtinsa tuhoutuessaan vuonna 1617. Hänen äitinsä sahasi hänet hetken mielijohteesta kahtia. Kerrotaan, että Pocahontas kärsi viimeisinä elinvuosinaan mielen sairaudesta ja lavantaudista, joka ilmeni hallitsijalle varsin kiusallisena ripulina ja houretiloina.

Pocahontas sai lempinimensä "Keep-Us-From-Temptation" John Smithiltä, joka erehtyi luulemaan tyttöä hyväksi ihmiseksi ennen tämän osoittautumista aggressiiviseksi psykopaatiksi. Guns N' Roses on sepittänyt Pocahontasille ylistyslaulun November Rain. Levykevandaali ohjelmoi kerran Pocahontas-haittaohjelman, jonka hän sitten asensi Wikimedian palvelimille - tuhoisin seurauksin.

Salattu pahe[muokkaa]

Pocahontas alkoi vuonna 1614 harjoittaa saatanallisia rituaalejaan, joihin kuului mm. pahoja henkiä houkuttelevan heavy metal -musiikin tahtiin jammailua, sperman nielentää, muinaisten hirviöiden manailua, spiritismiä, LSD:n käyttöä, rankkaa ryyppäystä ja häröilyä.

Pocahontas piti paheensa salassa koko elämänsä ajan, ja siitä uutisoi vasta Ilta-Sanomat vuonna 1994.