Pisuaari

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pingviini mittaa ikkunan pinta-alaa aareissa.
Pingviini mittaa ikkunan pinta-alaa aareissa.

Pisuaari on mittayksikkö, joka vastaa keskikokoisen miehen kusilätäkön peittämää pinta-alaa aareissa. Pisuaaari otettiin käyttöön vuonna 1921 kun hehtaari, eli helvetin pinta-alaa kuvaava yksikkö todettiin liian pieneksi. Myöhemmin pisuaari on todettu jokseenkin epäkäytännölliseksi, sillä pisuaarien mittaamiseen vaadittujen kusilätäkköjen luonti on koettu hankalaksi. Käytännössä pisuaarien mittaamisesta keskikokoisten miesten avulla on lähestulkoon koko Suomessa luovuttu. Vain harvoissa paikkakunnissa, kuten Turussa ja Tampereella pinta-alaa mitataan edelleen kusen avulla.

[muokkaa] Pisuaarit opetuksessa

Kouluissa pinta-alojen mittaamisesta pisuaareilla ollaan lähes kokonaan luovuttu, sillä alojen mittaaminen kusen avulla on koittunut hankalaksi. Eteenkin kuseminen pistysuorille tauluille on koittunut lähes mahdottomaksi niille ominaisen jyrkkyyden takia. Kouluvihkoihin kuitenkin kusetaan edelleen, mm. Virossa.

[muokkaa] Haitat & edut:

{{{otsikko}}}
plussia
  • Pisuaari on jokseenkin tarkka mitta, toisin kuin helvetin pinta-alaan perustuva hehtaari, jonka määrä riippu pitkälti mittaajan uskonnosta.
  • Pisuaareilla on helppo mitata, sillä kusta löytyy kaikilta, viimeistään päässä.
  • Pisuaareilla voidaan mitata lähes kaikkialla ja kaikkea.
miinuksia
  • Pisuaareilla mittaaminen on jokseenkin rajoitettua, sillä esimerkiksi parkettipäällysteiset lattiat eivät kestä kusta.
  • Pisuaareilla mittaaminen aiheuttaa usein haittavaikutuksia, kuten kitkerän epämiellytäviä hajuja ja korroosiota.

[muokkaa] Katso myös:

Henkilökohtaiset työkalut