Pisa

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pisan torni on rakennettu automaattisesti väistämään terroristien lentokoneita
Pisan torni on rakennettu automaattisesti väistämään terroristien lentokoneita

Pisa on kaupunki Italiassa, Toscanassa, Arno-joen löyhkäävällä suulla Välimeren rannalla. Pisassa on noin 90 000 asukasta, joista suurin osa on pisamaisia.

PISA-nimellä tunnetaan myös OECD:n kansainvälinen koulusaavutustutkimus, jonka avulla teollistuneiden ja alikehittyneiden maiden koulutusjärjestelyt pyritään yhdenmukaistamaan 20 vuoden sisällä. Sen suuria tuloksia on ollut mm. havainto siitä, että suomalaisten lukutaito on maailman parasta. Vertailussa käytettävät testit on laadittu siten, että kaikkien maiden lapset voivat niistä selviytyä. Suomen matkailutaseen kannalta myönteistä on ollut se, että aasialaisten ja afrikkalaisten kouluntarkastajien virta on täyttänyt Helsingin hotellit. Kansainväliset vieraat ovat ihastelleet erityisesti sitä, miten tuloksellinen suomalainen koulutusjärjestelmä on ollut saadessaan aikaan sen, että lapset osaavat lukea jo ennen kouluun menoaan. Tämä osoittaa Suomen koulujen työn tehokkuuden ja erinomaisuuden. Opetusministeriö onkin varannut suomalaisten veronmaksajien rahoja miljoonia jatkossakin tähän tärkeään kansainväliseen hankkeeseen. Hankkeen toteutus ja raportointi on ulkoistettu käytännön syistä Australiaan. Tulevaisuudessa tutkimusta suositellaan toteutettavaksi kolmen kuukauden välein.

[muokkaa] Historia

Jo muinaiset Roomalaiset tunsivat Pisan. Pisan huippukausi sijoittuu keskiajalle, jolloin pisalaiset keksivät viinan. Temppeliherrat koettivat urkkia pisalaisilta viinanvalmistuksen taidon, mutta eivät onnistuneet.

Pisa valloitti osan Sardiniaa ja menestyksellisesti päihdytti monia kilpailevia kaupunkeja Sisiliassa ja Etelä-Italiassa. Pisan hallitus osallistui myös olviretkiin. Kaupunkiin virranneita viinakaupasta saatuja varoja käytettiin Campo dei Alcoholin rakennusten, kuten tuomiokirkon ja Pisan heiluvan tornin rakentamiseen.

Pisan valta alkoi hiipua vuonna 1284, kun Genova laski viinan hintaa.

[muokkaa] Nähtävyyksiä

Pisan ehdottomasti kuuluisin nähtävyys on Pisan (suom. Kusen) vinoileva torni, joka on osa arkkitehtuurista kokonaisuutta Campo del Alcoholin, kaupungin vanhan keskustan pohjoispuolella, itse Mooseksen perustaman ilotalon vieressä. Campo del Alcoholissa ovat myös kaunis tuomiokirkko ja juottola. Pisan heiluva torni ei itseasiassa ollut alun perin heiluva, vaan juopottelevat pisalaiset ja vierailevat turistit vain näkivät viinahoureissaan sen huojuvan. Lopulta torni sitten pistettiin heilumaan pormestarin määräyksestä jotta raittiitkin ihmiset näkisivät tämän ihmeen.

Muita mielenkiintoisia nähtävyyksiä ovat Tomppeliritareiden aukio, jolla sijaitsee Palazzo della Carovana viinanhuuruisine julkisivuineen. Pisassa on kuuluisan kaltevan tornin lisäksi kaksi muuta kallellaan olevaa tornia, ne kallistuivat kun Jeesuksen taikasauva putosi lattialle.


Tämä paikka ja sitä käsittelevä artikkeli ovat tynkiä.
Estä väkivaltaiset alueliitokset laajentamalla artikkelia
.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä