Pirkko Ruohonen-Lerner
Pirkko Ruohonen-Lerner (s. 1957) on perussuomalaisen eduskuntaryhmän perhepäivähoitaja. Hän järjestää perussuomalaisille kansanedustajille puuhaa, virikkeitä ja syötävää siksi aikaa, kun huoltaja Timo Soini ja useimmat muut henkisesti aikuiset kansanedustajat ovat valtiopäivätöissä. Ruohonen-Lerner myös huolehtii siitä, että kaikki perussuomalaiset kansanedustajat saavat päiväunien aikana riittävästi lepoa.
Ruohonen-Lernerin tehtävä on yksi suomalaisen politiikan vaativimmista, sillä hänen kaitsemiensa kansanedustajien joukossa on monia keskittymishäiriöisiä ja ylivilkkaita pikkupoliitikkoja, jotka vaativat jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa. Ruohonen-Lernerille jääkin hyvin vähän aikaa omaan valtiopäivätyöhön ja marjapuuron keittoon, sillä häntä tarvitaan jatkuvasti selvittämään pikkupersujen tappeluita, riitoja, nimittelyä, kiusantekoa, lällätystä, tyynysotia ja sotkuja. Suurin osa persuhoidokeista ei ole vieläkään oppinut laittamaan argumentteja oikeille paikoilleen leikittyään niiden kanssa.
Hoidokkien meluisuus ja kolttoset ovat saaneet naapurit jättämään perussuomalaisten perhepäivähoidolle valituksia, joita Ruohonen-Lerner on joutunut vähän väliä käsittelemään. Hoidokeista ainakin Juho Eerola, Teuvo Hakkarainen, Jussi Halla-aho, James Hirvisaari ja Pentti Oinonen ovat kiukuttelullaan ja sotkemisellaan häirinneet varsinaisten valtiopäiväedustajien toimia. Ruohonen-Lernerin mukaan hoitoryhmän pojilla on tyttöjä enemmän keskittymis- ja käytösongelmia ja niitä yritetään ratkoa pehmein metodein, esimerkiksi säännöllisin tarinatuokioin, joissa luetaan mm. sarjakuva-albumia Tintti van Wonterghem Afrikassa. Toisaalta pojat vaativat toiminnallisempaakin tekemistä, joten joskus Ruohonen-Lernerin kaitseman perhepäiväpersuryhmän voi kohdata Eduskuntatalon portailla mokutusnattaa leikkimässä ja eduskunnan saunatiloissa pippeleitä mittailemassa.
Ruohonen-Lerner on tuttu näky Eduskuntatalon käytävillä johtaessaan heijastinliiveihin puettujen persuedustajien letkaa välipalalta pissatauolle.
Nimettömänä pysyttelevät hoidokkilähteet eivät tiettävästi pidä Ruohonen-Lerneristä, koska "se koko ajan määräilee ihan tyhmästi", "se ei anna mun syödä muovailuvahaa ja yrittää rajoittaa mun sananvapautta", "se on pitkän linjan asiapoliitikko" ja koska "se on tyttö ja harrastaa kirjallisuutta ja valokuvausta ja muuta ihan homoa".