Pilluralli

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli pillurallista.


Pilluralli (alk. karvakolmiokisa) on autourheilua, josta formulat ovat lähteneet kehittymään. Sen olemukseen kuuluu kilpaileminen radalla, jota ajetaan lukuisia kierroksia jotain reittiä, kunnes kyllästytään siihen. Kisa loppuu sitten, kun se päättyy. Pillurallia ei ajeta maailmanmestaruudesta vaan ajanvietteeksi.

Sisällysluettelo

Pillurallin historiaa

Pilluralli on nuoremmassa keski-iässä olevien, heikommin koulusivistystä hankkineiden miesten liikuntamuoto. Pillurallia ajavat etupäässä miehet, mutta myös miesmäisesti käyttäytyvät yksilahkeiset on tavattu toria kiertämästä. Tässä yhteydessä on kuitenkin tarpeen muistuttaa, että yksi lahje voi hyvinkin verhota kolme jalkaa – joko pysyvästi tai ainakin silloin tällöin. Pilluralli syntyi keskiuusmaalaisten pikkukylien ”ei oo mitään tekemistä” -ilmapiirin vaikutuksesta, 1970-luvun keskivaiheilla, kun maatalojen pojat kyllästyivät vain pitämään lippalakkiaan päässä.

Muualta Suomesta pilluralli kuoli jo 80-luvulla, glasnostin ja kasinotalouden nostaessa nuorison viretilaa, mutta Keski-Uudenmaan helmenä tunnetulla Keravalla pilluralli on säilynyt puhtaana kulttuurimuotona näihin päiviin saakka. Taantumisestaan huolimatta pilluralli on suosittu kulttuurimuoto, ja sen harrastajia on monin verroin enemmän kuin Savonlinnan oopperajuhlilla kävijöitä.[1]

Jo aikojen alusta (60-luvun lopulta) lähtien pilluralliin ryhtyjiin on kertynyt enemmän kivien potkiskelijoita kuin hiljaisempia Nuttura-Markoja. Melko maskuliinisesta olemuksesta johtuen pillurallikulttuuri on mielletty yksinkertaisen väestönosan soidinkäyttäytymiseksi. Siinä missä roomalaiset kaivoivat toisiltaan silmiä gladiaattoritaisteluissa, turkulaiset tyrkkivät toisiaan Aurajokeen, niin keravalaiset ajoivat toria ympäri takatukka hulmuten.

Pillurallin filosofia

Ajatus pillurallin ajamisesta ei ole vain tyhjäpäistä ajanvietettä. Pitkälle hioutunut pilluralli on jalo kulttuurimuoto, jossa vahvan puberteetin saavuttaneet nuorikot osoittavat urheuttaan ja taitoa muotoilla pakkelista melkein mitä tahansa. Rallin välietapeilla (useimmiten torilla) pidetään taukoja ja kokeillaan äänentoiston matalien taajuuksien toimivuutta. Ajo suoritetaan ikkunat auki, ainoastaan tupakoinnin aikana on perusteltua sulkea ikkunoita. Pysähdysten aikana autoihin houkutellaan alaikäisiä neitoja, joita illan aikana yritetään parhaan mukaan saattaa humalatilaan, jotta päästäisiin lisääntymään mahdollisimman nopeasti. Alaikäisten hyväksikäyttö ei ole harvinaista pillurallin ajajien keskuudessa. Osa pillurallin ajajista on itsekin alaikäisiä.

Pillurallin monet muodot

Köyhempi versio pillurallista oli ”munkin heittäminen” torin ympäri. Ylensä tämä tarkoitti verkkaista jalankulkua raskaine muovikasseineen tai toisinaan jopon taluttamista vastaavalla kulkureitillä. Savo-Karjalan pikkukylissä toiminta sai pikkukylille ominaisemman muodon. Siellä heikoissa bensarahoissa kituuttanut nuoriso ajoi Corollansa pienen bensatilkkasensa turvin ärrälle. Sammutetuin moottorein kuunneltiin StrayCatsiä niin kauan kuin akussa virtaa riitti. Varsinainen pilluralli kiteytyi (yleensä ainoan) kyläraitin läpiajoon pari kertaa illassa. Näin todistettiin neidoille auton toimintakykyä sekä kuljettajien urheus voimakkailla kaasutteluilla. Sudittaminen on tavattoman tärkeä osa pillurallia.

Pilluralli on kovaa välineurheilua

Kokematon tai köyhistä oloista polveutuva nuorikko voi aloittaa pillurallin halvalla Corollalla ja muutamalla karvanopalla, mutta vakavampi asianharrastus vaatii vähintään pikku-Bemarin ja autosoittimen, jossa on stereovastaanotin (nykyisin pirun vaikeaa todentaa, kun metronomitikitystä ei enää lähetetä Yleisradiossa...) Olipa autosi mikä tahansa, niin on tärkeää, että ainakin toinen pää autostasi on korotettu, ja lisäksi pakoputken on oltava vähintään räystästorven paksuinen. Taitavimmat lasikuitumestarit valmistavat autoihinsa spoilerin, joka ohjaa ajoa muutoin hidastavan ilmavirran stratosfääriin.

Hyviä autoja pillurallin ajoon

Toyota Corolla. Wikipedian mukaan luultavasti yksi suosituimmista autoista, joilla ajetaan pillurallia. Mistähän he sen tietävät?

ja tietenkin...

Hyviä paikkoja pillurallin ajoon

Muu pillurallivarustus

Pilluralli ja lainsäädäntö

Varoituskarvakolmio.

Suomen Laki ei kannusta pillurallin harjoittamista missä tahansa; sitä saa harjoittaa vain tietyillä alueilla, joista varoitetaan karvakolmiokisasta erityisellä varoitusmerkillä: varoituskarvakolmiolla.

Tähteet, lähteet, viitteet, liitteet

  1. Tosin, kuten asian harrastajat tietävät, syvin syy on molemmissa sama.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut